Monday, January 28, 2008

Chris Ware: Acme Novelty Library 18

Chris Waren osa taiteilijana ei ole kahdehdittava. Hänen edellinen sarjakuvaromaaninsa, Jimmy Corrigan, on kuluvan vuosikymmenen ylistetyin sarjakuvateos englantia puhuvassa ja lukevassa maailmassa. Menestys alalla kuin alalla on tilanne jossa erotellaan pojat miehistä. Kestääkö pää, onko ylittämätön teos ylitettävissä vai tyytyäkö nauttimaan ansaitusta maineesta ja ryhtyä rahastamaan karttuneella rutiinilla? Esimerkkejä jälkimmäisestä riittää.

Viime vuosikymmenen ylittämättömän sarjakuvateoksen piirsi taidesarjakuvan harmaa eminenssi Art Spiegelman, jonka Maus voitti kaikki kuviteltavat palkinnot ollen samalla kansainvälinen myyntimenestys. Eikä syyttä. Palattuaan vuosien markkinointikiertueelta Spiegelman huomasi kyhjöttävänsä savuke huulessa työhuoneellaan ilman halua tai kykyä aloittaa uutta sarjakuvaromaania.

Ware ilmeisesti ymmärsi liiallisen menestyksen vaarat ja ryhtyi heti Jimmy Corriganin valmistuttua työstämään ei yhtä vaan kolmea uutta pitkää kokonaisuutta. Keräilyn kurimuksessa riutuvan aikamiespoika Rusty Brownin lapsuudesta kertovaa sarjakuvaa Ware on omakustantanut kaksi albumia, jotka muodostavat vasta mittavan prologin tarinalle. Muutamia episodeja on ilmestynyt hiljattain myös toisesta nuoren miehen ahdinkoa kuvaavasta, Jordan W. Lint-sarjasta. Nimihenkilö on Rusty Brownissa esiintyvä öykkärinuorukainen, jolla ei myöskään ole helppoa.

Tuore Acme Novelty Library #18 on jälleen albumimittainen episodi, tällä kertaa Waren kolmannesta keskeneräisestä tarinasta nimeltään Building stories. Päähenkilö on poikkeuksellisesti nainen, yksijalkainen kukkakaupan myyjä. Ankea arki, yksinäisyys ja ihmisen ikävä toisen luo ovat keskeiset teemat kuten lähes kaikissa Waren sarjakuvissa viime aikoina. Väistämättä herää kysymys onko saman rajallisen tunneskaalan tutkiskeluun tarpeellista aloittaa kolmea eri tarinakokonaisuutta. Etenkin kun Waren synkeä elämänfilosofia tuli jo tuskallisen selväksi Jimmy Corriganissa. Haastattelujen mukaan Ware pyrkii kuvaamaan sellaisia hienovaraisia tunteita ja tilanteita, jotka sekä muodon että sisällön yksinkertaistamiseen pyrkivässä sarjakuvassa jätetään huomiotta.

Building stories alkaa näyttävästi aukeamalla jossa päähenkilön itseinhoiset ajatukset kiertävät kehää pitkin sivuja. Lukija on päästään pyörällä yrittäessään järkeillä mistä lukeminen tulisi aloittaa ja minne lopettaa. Ware tunnetaan omintakeisista, sarjakuvan rajoja venyttävistä kokeiluistaan. Tällä kertaa lukijan härnääminen on perusteltua: samanlainen surkuttelun sykli on kaikkien itsesäälissä ammattimaisesti rypevien tärkeimpiä toimintamenetelmiä. Uskon Warella olevan harrasteesta omakohtaista kokemusta.

Ihmisen on kaiketi oltava tavalla tai toisella henkisesti järkyttynyt jotta oma-aloitteisesti eristäytyy vankiselliä muistuttavaan työtilaan piirtämään sarjakuvia eikä poistu sieltä kuin poikkeustilanteissa. Vuosi seuraa vuotta ja aina sama valkoinen arkki odottaa kaltevalla työtasolla vaatien päivittäisen täytteensä. Maailmassa tuskin on toista yhtä yksinäistä ja masentavaa luovaa ammattia kuin sarjakuvataiteilijan epäkiitollinen puhde. Alan mestariksi ei tulla luopumatta elämästä. Moni pohjois-amerikkalainen sarjakuvia ammatikseen piirtävä mies tuntuu ammentavan tarinoidensa tunnelman ja tunteet hyvin rajallisesta kokemuspiiristä. Yksinäisyys ja katkeruus. Ihmisen julmuus toista ihmistä kohtaan. Lapsena hankitut kokemukset ja traumat.

Ensiaukeama virittää lukijan sopivaan mielentilaan seuraavia sivuja varten. Tekijän näkemys ihmisen aikamatkasta syntymästä hautaan on lohduton. Ware ei anna armoa. Päähenkilön tapahtumaköyhää arkea kuvataan loputtomissa sisäisissä monologeissa ja ajoittain jopa viidenkymmenen pikkuruudun sivuvyörytyksissä. Epätapahtuma seuraa epätapahtumaa yhtä varmasti kuin seinäkello tikittää elämää minuutin jaksoissa kohti kuolemaa. Toivonpilke paremmasta syttyy ajoittain, mutta sammuu välittömästi sysäten päähenkilön entistä syvemmälle pimeyteen.

Kirja on tuttua Chris Warea, jokainen ruutu tehty pakkomielteisen pedantisti, kuin jonkinlaisen automaatin taltioimina. Kerronta on rauhoittunut merkittävästi varhaisista Acme-lehdistä joiden villi kokeilullisuus ja tyylivaihdokset korottivat Waren sukupolvensa sarjakuvapiirtäjäksi. Tekijän aikuistuminen ja rauhoittuminen on tavallaan sääli. Toisaalta lopputulos on entistä vakavammin otettavaa sarjakuvaa, lähempänä kaunokirjallisuutta. Sitähän jokainen sarjakuvataiteilija salaa kaipaa mielessään, että hänet korotettaisiin kioskien käyttöviihteeksi luokitellusta genrestä osaksi jotain ylevää. Siihen viittaa myös kirjan ulkoasu joka kullattuine kohopainatuksineen ja uupuvine kansikuvineen näyttää joltakin aivan muulta kuin sarjakuvakirjalta.

Nähtäväksi jää kuinka Building stories kehittyy, helpottaako nimettömän yksijalkaisen tuska. Aiemmassa Acmen numerossa ilmestyneet, tarinaa alustaneet sivut, antavat ymmärtää että tarina laajenee alakuloisesta neidosta asuttamansa talon muihin asukkaisiin. Sarjan monimielisen nimen mukaisesti yksi sarjan tähdistä on juuri rakennus. Asiaankuuluvasti ikääntyvä kerrostalo tietenkin halveksii asukkaitaan. Kuinkas muuten.

No comments: