Thursday, January 28, 2010

Tuhannen euron kirpputorikisa

23.1.2010: Sukulaismiehen kanssa päätimme kisata siitä kumpi onnistuu lyhyemmässä ajassa muuttamaan euron alkupääoman tuhanneksi euroksi keinottelemalla kirpputoritavaralla. Dokumentoin projektin etenemistä omalta osaltani tässä blogissa.

Sijoitin oman euroni välittömästi kahteen kohteeseen. Vaajakosken Vaajapörssistä ostin Matti Nykäsen Yllätysten yö-kasetin 50 sentillä. Jyväskylästä löytyi kierrätyskeskukselta 50 sentillä Bart Simpson-munakuppi. Näillä kahdella kirpputoriostoksella lähdin tavoittelemaan tuhatta euroa.

25.1. Nykänen myyty: 2e

28.1. Ostettu Valkeakoskelta Merjan kirppikseltä George Orwell: Vuonna 1984 (pokkari 1e) sekä Agatha Christie / Roald Dahl-yhteisnide (1e)

6.2. Myyty munakuppi (1e) ja Orwell (3e)

6.2. Ostettu Valkeakoskelta lastentarvikekirpputorilta Uppo-Nalle ja kultahippu (50 senttiä), Merjan kirppikseltä Stephen Kingin Ihmissuden vuosi (0,5e), Lempäälästä The Lion King-lautapeli (2e) ja Tampereelta Pelastusarmeijan kirpputorilta 3 Pez-karkkiautomaattia (á 30 senttiä). Yhteensä siis 3,90.

7.2. Myyty Christie/Dahl-yhteisnide (3e)

9.2. Ostettu Valkeakosken kirjastosta yhteensä kolmella eurolla poistokirjoja:
Tove Jansson: Muumipappa ja meri (1.painos)
Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
Usko Kyykkä ja Shanghai-Lili
Rex Stout: Toinen tunnustus (SAPO 1.painos)

12.2. Myyty Uppo-Nalle (3e), Ihmissuden vuosi (4e) sekä kaksi Peziä (2e).

13.2. Ostettu Myyrän housut (1,5 euroa Bonuskirppis Tampere) ja Virpi Hämeen-Anttilan Perijät (0,5e)

16.2. Ostettu: Jasso kaikilla mausteilla (1e), Erlend Loen pokkari Tosiasioita Suomesta (2e), Tunnit-pokkari (2e), joni Skiftesvik-näytelmä Puolitoista pudotusta (0,30e) ja Lordin Deadache (limited digipak 1e).

Myyty 20.2. Myyrän housut (3,50).

Ostettu 22.2. Hauholta yhteishintaan 4,30 euroa:
Arto Paasilinna: Eurooppalaiset kasvot
John Steinbeck: Matka Charleyn kanssa (pokkari)
Jan Blomstedt: Vasta-ajattelijoita
Burroughs: Tarzan ja leijonamies
Burroughs: Mahtava Tarzan

Myyty 23.2. Rex Stout: Toinen tunnustus (6e).

Ostettu: 24.2.
Isaac Asimov - Robert Silverberg: Yö saapuu (kirjastonpoisto 1e)
Reijo Mäki: Vares ja kaidan tien kulkijat (1.painos 2e)

Myyty 24.2.
Muumilaakson marraskuu (3e)
Jasso kaikilla mausteilla (2,5e)

Käytössä 8,50e

KISA JATKUU

Thursday, January 14, 2010

Marsin mestarilaulajat (valmiita sivuja)

Ikuisuusprojekti käynnissä jälleen.


Sunday, January 3, 2010

Kalevan outsider

Kesällä 2008 toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja avasin kirjakaupan asuntomme alakerrassa sijaitsevaan kivijalkaan. Hanke ei ollut ihan loppuun saakka mietitty. Kahden tunnin päivittäiset aukioloajat, omituinen valikoima ja syrjäinen sijainti takasivat sen että ovi kävi harvoin. Mainostin ikkunassa ostavani kaikenlaiset kirjat ja lehdet joten lähikorttelin ammattilaiset kantoivat kaljanhimoissaan tekijänkappaleitaan tarjolle suht säännöllisesti. Toinen yleinen vieras olivat lähikorttelien eläkeläiset, jotka kävivät kyselemässä toimistotarvikkeita ja veikkauspalveluita, joita minulla ei ollut tarjota. Muutama vanha tuttu kävi kannatusmielessä ostamassa kirjan tai kaksi.

Ensilumien mukana sisään tupsahti vaivalloisesti kepin varassa askeltava eläkeläisrouva. Kummasteltuaan aikansa kaupan hyllyillä seisovia värikkäitä sarjakuvakirjoja ja muita myyntiartikkeleita hän uskaltautui tiskin ääreen kysymään josko minulla olisi kiinnostusta ostaa muutama kirja. Hän kertoi perineensä ystävättärensä ja tältä oli jäänyt perinnöksi muun irtaimen ohella laatikollinen lastenkirjoja. Ne hän haluaisi nyt muuttaa rahaksi. Kysyin mitä kirjoja jäämistössä oli ja toiveikkaana luettelin kaikki kirjasarjat, joilla varmasti olisi jälleenmyyntiarvoa. Rouva puisteli päätään, eivät kuulostaneet tutulta. Annoin kuitenkin puhelinnumeroni ja pyysin soittamaan heti kun kirjoja voisi mennä katsomaan. Aina kannattaa käydä tarkastamassa kaikki epätodennäköisimmätkin apajat. Kun yhteydenottoa ei alkanut parin viikon sisällä kuulua, niputin eläkeläisrouvan mielessäni niihin asiakkaisiin, jotka käyvät lämpimikseen kyselemässä, että kiinnostaako se ja se ja onko myydä sitä tahi tätä.

Muutama kuukausi myöhemmin rouva tuli yllätyksekseni uudelleen kyselemään kirjoista. Oli hukannut puhelinnumeroni eikä ollut nivelvaivojen vuoksi aiemmin päässyt pistäytymään. Että sopisiko kirjojen näyttö vaikka samana iltana kuudelta. Sopihan se, hyvinkin. Kävin lyhyen työpäiväni päätteeksi pankkiautomaatilla nostamassa vähän rahaa siltä varalta, että rouvan mainostamissa muutamissa kirjoissa olisi joku mielenkiintoinenkin nide joukossa. Sovittuun aikaan pimputin kolmikerroksisen rivitaloasunnon ovikelloa ja pääsin sisään pimeään eteiseen. Ei tarvitse ottaa kenkiä jalasta, peremmälle peremmälle vaan.

Eteisestä avautui näkymät useisiin synkkiin huoneisiin, täynnä pölyä ja loputtomasti vanhaa tavaraa kasoissa. Pieni vihainen koira räksytti kovaäänisesti jaloissa ja sai äkkiä lähtöpassit lukkojen taakse keittiöön. Lähdettiin ahtautumaan vaivalloisesti tavarapaljouden lomitse kellariin, missä kirjat olivat. Rouva varoitteli portaissa, ettei kannattaisi säikähtää, sillä kirjoja oli itse asiassa enemmän kuin muutama: Niitä oli tuhansia. Ja toden totta, kellarikerros oli täynnä kirjoja. Omatekoiset hyllyt olivat painuneet mutkalle kirjojen painosta. Niitä oli hyllyissä kahdessa rivissä. Myös lattioilla oli kirjoja. Oli laatikoita täynnä kirjoja, kirstuja täynnä kirjoja, pusseja täynnä kirjoja. Yhdessä laatikoista odottivat etukäteen mainostetut lastenkirjat. Katselin kasan pikaisesti läpi. Mielenkiintoisia olivat, muttei mitään keräilykirjoja. Tarjosin kymmenen euroa, kaupat tehtiin.

Kysyin muista kirjoista, saisiko niitä katsella ja olivatko ne kaupan. Katsella toki sai mutta myyntiä hän ei ollut tullut ajatelleeksi eikä siksi ollut ehdotuksesta näin äkkisiltään innostunut. Häntä kiinnosti kuitenkin mitä kirjoista maksaisin. Tarjosin kokeilumielessä kolmesataa euroa. Liian vähän, naureskeli rouva. Tarjosin viisisataa. Liian vähän. Kuusisataa?

Olin aiemmin tutkinut useita kirjakuolinpesiä, mutta tunkkaisesta kellarihuoneesta löytynyt esiintymä vaikutti heti jotenkin poikkeukselliselta. Ei mikään tylsä kokoelma Päätaloa ja vanhoja tietosanakirjoja vaan vuosikymmenien kuluessa hamstrattu henkilökohtainen kirjasto, josta aisti että valinnat oli tehnyt tavalla tai toisella omalaatuinen kirjojen ystävä. Paljon oli kiinnostavia teoksia erityisesti 60-luvulta. Arvokkaitakin kirjoja, harvinaisia. Valtavasti oli myös painotuotteita sieltä toisesta ääripäästä eli pokkareita joita antikvariaateissa käytetään juhannuskokon sytykkeinä. Loputtomasti jatkuneita kioskipokkarisarjoja, joiden maalatut kannet olivat tyylikkäitä, mutta sisältö jotain aivan muuta.

Äkkiä minut valtasi ajatus että oli pakko saada kaikki kellarin kirjat, oli siinä taloudellisessa mielessä järkeä tai ei. Olisi väärin poimia hyllyistä parhaat päältä ja jättää loput kärrättäviksi paperinkeräykseen. Oli saatava kaikki, jotta voisi kokoelmaa tutkiessa muodostaa eräänlaisen postuumin mielikuvan kirjat omistaneesta henkilöstä. Pakko!

Tohkeissani huutelin euroja olkani yli ovensuussa haukan lailla vahtaavalle eläkeläisrouvalle. Lopulta huuleni muodostivat summan, joka pisti rouvan vaivaisiin kinttuihin liikettä. Piti soittaa pojalle yläkerrasta ja kysyä tämän mielipidettä. Portaiden niveliä raastavan kurimuksen väsyttämänä rouva puuskutti puhelimeen tilanteen: Outo karvainen kirjakauppias haluaa syystä tai toisesta ostaa kaikki kirjat kellarista ja maksaa niistä sievoisen summan. Pojan kanta asiaan oli että kirjoista oli päästävä ja rahaa saatava. Kaupoista sovittiin.

Kotimatkalla soitin vaimolle ja kysyin paljonko käteistä tämä pystyisi järjestämään lyhyellä varoitusajalla ja ennen kaikkea voisiko hän tulla mahdollisimman pian auton kanssa, sillä olin tehnyt hieman kirjakauppoja. Itse suuntasin pankkiautomaatille hakemaan lisää rahaa.

Pari tuntia myöhemmin ojensin juhlallisesti tuhdin tukon riihikuivaa rouvalle. Tilaisuutta oli kutsuttu valvomaan hänen kirjamyynnillisesti myötämielinen poikansa sekä naapurin ukko, joka piti minua ja vaimoani silmällä, ettei mitään vilunkia pääsisi tapahtumaan. Rahoja laskiessaan rouva varoitteli vielä, että kirjoissa oli monenmoista sotkua sillä entinen omistaja oli ollut "taiteellinen". Jätin varoituksen sanat huomiotta sillä kirjat joita olin kellarissa selaillut olivat vaikuttaneet melko hyväkuntoisilta. Joissakin oli ollut pieniä keräilyarvoa alentavia merkintöjä marginaalissa, mutta yleisilme oli siisti, mikä oli tärkeintä. Joskus puoleltaöin kun olimme kantaneet kirjakaupalle viimeisen autollisen kirjoja, jokainen liiketilan lattiamillimetri oli vanhojen painotuotteiden peitossa. Jätin suosiolla kirjalaatikot yöksi rauhaan ja lähdin kotiin nukkumaan.

Seuraavana aamuna ryhdyin tarkemmin tutkimaan mitä oli tullut ostettua. Pian ymmärsin mitä rouva tarkoitti sotkulla. Ensimmäinen avaamani kirja loisti sisältä sateenkaaren väreissä. Sivujen marginaalit oli sotkettu eri värisillä tusseilla, jokainen kirjan sisäsivuilta löytyvä tyhjä tila oli liimattu täyteen lehtiartikkeleita. Esilehdelle oli kirjoitettu kuulakärkikynällä pieni essee kirjan tekijästä sotkuisella käsialalla. En ollut aiemmin nähnyt mitään vastaavaa.

Seuraava kirja oli saanut osakseen samanlaisen käsittelyn: Marginaalit oli mustattu, kirjailijan kuolinilmoitus liimattu nimiösivulle. Takasisäkannesta avautui sanomalehden aukeaman kokoinen valtava paperihaitari yhteen liimattuja lehtijuttuja. Tekstin viereen oli tehty merkintä aina kun sanaa "meikäläinen" oli käytetty dialogissa.

Kolmatta samanlaista värityskirjaa lehteillessäni alkoi otsalleni nousta kylmä hiki tajutessani, että olin vaihtanut säästöni tuhansiin kirjoihin, joiden oikea sijoituspaikka ei olisi paraatipaikalla kirjakauppani ikkunassa vaan talon takana paperinkeräyslaatikossa. Tähän jos mihin loppuisi epäonnisen kirjakauppani tarina.

Yhden laatikollisen tutkittuani totesin että väritetyt marginaalit löytyivät lähestulkoon jokaisesta kirjasta. Raivostutti moinen osallistuva tapa lukea kirjoja. Sotata nyt tuolla tavalla kaikki nuo kauniit kirjat. Hävytöntä!

Seuraavasta laatikosta löytyikin sitten jotain, mikä sai katsomaan kokoelman kirjoja uudessa valossa. Kirja oli Cecile Arnaudin Välinpitämättömyyden taito vuodelta 1963. Pieni kirjanen oli kuvitettu kokonaisuudessaan. Jokaisen luvun alkuun oli kuulakärkikynällä tehty taidokkaasti tekstiin liittyvä pikkutuhma piirros ja kuvat koristeltu hienovaraisesti vesivärein. Kirja ei ollut aiempien avaamieni romaanien tavoin mikään vandalismin kohteeksi joutunut huono-onninen painotuote vaan uusi uniikki taideteos, jossa tuunaus toi teokselle vaikeasti määriteltävää lisäarvoa. Pidin kuvien varmasta tyylittelystä ja nokkelista aihevalinnoista. Niitä tehdessä oli nähty vaivaa ja ne oli tehty ajatuksella. Oli kutkuttelevaa ajatella, että piirrokset olivat odottaneet kirjan sisällä kätkettyinä neljä vuosikymmentä ja että olin mahdollisesti ensimmäinen, joka kuvat näki tekijää lukuun ottamatta. Aloin uudella tarmolla availla pölyisiä kirjoja etsien vastaavia aarteita.

Kirjakasojen perinpohjainen tutkiminen paljasti yli sadan kuvitetun kirjan kokoelman. Monissa niistä oli vain muutama kuva alussa tai lopussa, mutta joukossa oli myös teoksia, jotka oli kuvitettu kokonaisuudessaan. Mieleenjäävimpiä tuunauksia olivat Mrs. Dallowaystä piirretyt alastontutkielmat Virginia Woolfin samannimisen romaanin sivuilla sekä Helvi Hämäläisen Kylä palaa-kirjan lukuisat kuvitukset, joissa kylän rakennukset ovat ilmiliekeissä jääden viimeisellä sivulla savuavaksi raunioksi vain. Palavien rakennusten yllä loistaa punaisella taivaalla elintarvikepurkin kannesta leikattu hopeinen kuu.

Tekniikka useimmissa kuvissa on sama (väritussit tai lyijykynä), mutta tyyli vaihtelee yksinkertaisista karikatyyreistä vahvoilla perusväreillä leikitteleviin abstrakteihin kuvioihin ja psykedelisiin helvetinvisioihin. Monien kirjojen välistä löytyy kollaaseja, joissa lehtileikkeet yhdistyvät luovasti väritusseilla tehtyihin kuvioihin ja lehdistä leikattuihin dramaattisiin valokuviin. Huonokuntoisia kirjoja on korjailtu tekemällä kokonaan uudet kansipaperit milloin minkin ison paperin kääntöpuolelle. Kansipaperimateriaaliksi ovat päätyneet vanhat sotadokumentit ja tolpasta talteen repäistyt sirkuksen mainosjulisteet.

Kirjojen joukosta löytyi myös yksi Tammen keltaisen kirjaston kirjasta rakennettu pornokätkö, joka ensisilmäyksellä vaikutti oikealta kirjalta, mutta olikin pieni pahvilaatikollinen leikkeitä miestenlehdistä ja omatekoisia seksikollaaseja. Alaston naisvartalo on tuunaajaa kiinnostanut muutenkin aiheena enemmän kuin mikään toinen. Kymmeniä runsasmuotoisia naisia kellistelee kirjojen sivuilla kaikissa kuviteltavissa asennoissa ja tilanteissa. Pyllisteleviin neitoihin on paneuduttu poikkeuksetta muuta tuunausta määrätietoisemmin.

Kuvituksissa ja lehtiartikkeleissa esiintyvistä päiväyksistä päätellen kirjat on tuunattu vaihtelevalla innostuksella yli kolmen vuosikymmenen aikana. Ensimmäiset tuunaukset ovat 50-luvun loppupuolelta ja viimeiset elon ehtoossa tehdyt haparoivat merkinnät 80-luvulta. Kiihkein luomiskausi on ollut 60-luvulla. Silloin ovat syntyneet kaikki kokonaisuudessaan kuvitetut kirjat ja monet hienoimmista yksittäisistä piirroksista. Tuunauksen ensiaskeleet on kuitenkin otettu jo 20-luvulla. Vanhasta puukirstusta löytyi kellarin nurkasta kourallinen puhkiluettuja ja ennen kaikkea puhkikuvitettuja oppikirjoja. Likipitäen kaikki kirjojen vapaa pinta-ala on täytetty lyijykynäpiirroksin sadanpäämiehistä ja tuimailmeisistä Raamatun sankareista.

Kirjojen sivuilta löytyi myös lukuisia lyhyitä esseitä, runoja sekä sanaleikkejä. Kaksoismerkityksillä kujeilevia pieniä merkintöjä on kirjoissa kymmeniä ellei jopa satoja. Ne on kirjattu tuoreeltaan muistiin kirjojen sisäkansiin. Muita menneiden aikojen kirjallisia dokumentteja ovat lyhyet päiväkirjamerkinnät lasten poistetuista talipateista ja menestyksestä kilpailuissa. Itse tekijästä ei nimen lisäksi löydy mitään tietoa kirjojen sivuilta.

Halusin tietää enemmän. Kuka kirjat oli tuunannut ja miksi. Kävelin ajoittain vanhan rouvan rivitalon ohi ja mietin olisiko sopimatonta soittaa ovikelloa ja esittää kysymykset suoraan. Vanha rouva kun oli mahdollisesti ainoa tiedonlähde asiassa. Toisaalta olin kaikkien odotusten vastaisesti päässyt kirjaostoksestani omilleni myymällä kuolinpesän kirjoja sieltä siisteimmästä päästä. Kirjakaupalla oli vajetta hyllyissä ja rahaakin oli ylimääräistä. Ensimmäisellä käynnillä rouva oli maininnut, että kirjoja saattaisi löytyä lisää. Mietin mikä olisi sopiva tekosyy mennä soittamaan ovikelloa kysyäkseni josko olisi löytynyt siivotessa uusia kirjaesiintymiä. Samalla voisi hienovaraisesti udella kuvituksista.

Minun ei tarvinnut vatvoa asiaa kauan, sillä vanha rouva soitti omatoimisesti ja kyseli katsomaan uutta löydöstään. Tällä kertaa oli löytynyt kirjoja yläkerran vaatekaapeista ja parista muustakin jemmasta. Toinen löydös oli ensimmäistä vähäisempi, mutta silti merkittävä satsi kirjoja. Pikaisella selailulla joukossa oli monia hienoja tuunauksia. Yritin salata innostukseni, sadattelin ääneen kirjojen heikkoa kuntoa. Kaupat tehtiin edellistä käyntiä vähemmällä säätämisellä ja laskin sileät setelit avoimena odottavaan ryppyiseen kouraan.

Kantaessani kirjalaatikoita autoon vaimo kyseli talon väestä ja kellarikerroksen kirjoista. Vanhalla rouvalla piisasi juttua. Talossa oli asunut eksentrinen alusvaatetehtailija vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa 50-luvulta lähtien. Molemmilla lapsista oli ollut vakava lihaksia rappeuttava sairaus. Liikkuminen oli sairauden edetessä muuttunut niin vaikeaksi, että heitä auttamaan oli palkattu hoitaja.

80-luvun lopulla omaisuus vaihtoi omistajaa tiuhassa tahdissa. Ensin lapset perivät isänsä, sitten äiti nuorena nukkuneet lapsensa. Äiti päätti lähisukulaisten puuttuessa testamentata kaiken lastensa hoitajalle eli vanhalle rouvalle, josta oli vuosien kuluessa tullut äidin läheisin ystävä. Ja tässä sitä nyt ollaan. Pari vuotta on äidin kuolemasta. Vanha rouva asuu yksin ison rivitaloasunnon alakerrassa tyhjentäen huoneita poikansa ja itseni kaltaisten haudanryöstäjien avustuksella. Pyrkimyksenä on saada asumus tyhjäksi ja myyntikuntoon muutamassa vuodessa.

Entä tuunatut kirjat, mikä niiden tarina oikein oli? Tuunaajaksi paljastui perheen isä, alusvaatetehtailija. Hän oli nuorena haaveillut taiteilijan urasta, mutta kohdannut vanhempiensa taholta niin voimakasta vastarintaa, että oli pakon edessä hankkinut itselleen varmemman ammatin. Usean mutkan ja muutaman konkurssin kautta hän oli päätynyt alusasuyrittäjäksi Tampereelle. Piirtäminen ja maalaaminen säilyivät kuitenkin tärkeimpänä harrastuksena elämänsä loppuun asti. Toinen keskeinen ajanviete oli lukeminen ja taiteellisten tarpeiden yllättäessä ensimmäinen kätten ulottuvilla oleva paperi oli usein romaani.

Että sellainen mysteeri.

Tuottelias tuunari oli vuosien varrella täyttänyt kirjojen lisäksi myös valtavat määrät vihkoja ja lehtiöitä. Niitä oli keskustelun aikoihin jäljellä enää nimeksi. Muutamia vaatimattomia piirroksia oli kehystetty ja ripustettu seinälle. Pölykerros lepäsi niiden yllä. Vanha rouva kertoi kantaneensa kassikaupalla arveluttavia töherryksiä paperinkeräykseen. Yksi ainoa jätesäkillinen oli hävittämättä, se kökötti yksinäisenä eteisen nurkassa valmiina lähtöön. Neuvottelin pussin sisältöineen kaupantekijäisiksi ja kannoin autoon.

Säkkiin oli sullottu kymmeniä isoja maalauksia, luonnosvihkoja sekä satoja pahvikortteja, jotka oli piirretty täyteen molemmin puolin. Alkuinnostuksen jälkeen tuli pettymys, sillä jätesäkkiin varastoitu taide jäi vaikuttavuudessaan toiseksi jopa heikoimpiin kirjatuunauksiin verratessa. Vesiväritöistä ja isoista piirroksista puuttui sitä jotakin, mitä kaikissa kirjakuvituksissa oli, nimittäin yllätyksellisyys, joka on luonnostaan taiteella, jonka kohtaa siellä minne se ei itsestään selvästi kuulu.

Lajitellessani mustan jätesäkin sisältöä monet piirrokset alkoivat tuntua tutuilta. Olin varma että olin nähnyt osan kuvista jossain aiemminkin. Mieleeni muistui kasa kumilenkillä niputettuja pahvikortteja paikallisen itsepalvelukirpputorin pöydällä kuukausia ennen ensikosketusta kuolinpesän kirjoihin. Kasa taidetta 3 euroa, luki hintalapussa. Muistan kuinka pitelin piirrosnivaskaa kädessäni ja jätin sen ostamatta, koska en pitänyt tekeleitä millään tavalla mielenkiintoisina tai taiteellisesti onnistuneina. Saati sitten kolmen euron arvoisina. Pari kuukautta myöhemmin romaanien sisäkansissa samanlaiset harjoitelmat tuntuivat tuoreilta ja innostavilta. Konteksti on keskeinen osa tuunattujen kirjojen taidekokemusta. Kuolinpesän tuunaukset eivät ole mitä tahansa töherryksiä vaan osa isompaa kokonaisuutta, jonka taustalla on mielenkiintoinen tarina.

Avatessani minkä tahansa kirjan tuunatusta kokoelmasta näen sieluni silmin varakkaan keski-ikäisen miehen istumassa nojatuolissa olohuoneen nurkassa. Jalkalampun valokeilassa hän hykertelee salaa piirtämilleen puolipukeisille naisille. Välillä hän vilkaisee kirjansa takaa vaimoaan, joka istuu miehensä puuhista tietämättömänä olohuoneen sohvalla katsomassa asiaohjelmaa. Sitten hän katsoo lapsiaan, jotka pelaavat lattialla lautapeliä kaikessa hiljaisuudessa. Väritussivalikoima hänellä on siistissä rivissä kauluspaidan taskussa.

Kirjan laivalla veneellä
soudan järvelle purjehdin
ulos arjesta
yhdyn
taivaan ja veden ykseyteen
vailla ajatusta
vaihdan minää
ajassa eteen tai taakse
tai muualle
seikkaillen rakastaen
tappaen
kohtaloissa
ilman totta arkea
ja töitä tekemättömiä