Propaganda-arkisto

Viesti taloyhtiön asukkaille

2011-08-12T11:30:00.000-07:00

Aihe: Kissamme Kiki

Asukkaat asunnossa X ottivat varsin ponnekkaasti kantaa sen puolesta, että kissamme Kikin liikkeitä tulisi rajoittaa pihapiirissä (ts. kissan pitäminen vapaana tulisi lopettaa). Kiki on silminäkijöiden mukaan tehnyt tarpeensa taloyhtiön nurmelle kasattuun hiekkakasaan X-asunnon edessä, mistä koirat ovat tuotokset vähämielisyydessään syöneet. Tämän lisäksi kissasta on ollut harmia X-asunnossa sisätiloihin ulottuneen hiirijahdin muodossa (kerran) ja pelätään myös lähialueen pikkulintujen puolesta talven tullen. Taloyhtiön hiekkalaatikosta on myös kuulemma löytynyt kissan kakka (1kpl).

Pulmatilanteeseen on olemassa muutamia ratkaisuja. Ensimmäisenä tietenkin vetoaisin siihen suopeuteen, jota itse harjoitan katsoessani läpi sormien muiden aiheuttamaa häiriötä, yöllisiä herätyksiä ynnä muuta harmia tässä ja kaikissa aiemmissa taloyhtiöissä joissa olemme menestyksekkäästi ja sopeutuen asuneet. Ihmisistä ja eläimistä on paljon häiriötä, jota on hankala täysin hävittää maailmasta.

Jos todella on niin että taloyhtiön hiekkalaatikkoon on päässyt kakka meidän kissaltamme eikä niiltä lukuisilta muilta kissoilta, jotka alueella vapaana liikkuvat (ja tulevat liikkumaan edelleen vaikka meidän kissamme olisi lukkojen takana), ehdotan taloyhtiön hiekkalaatikon peittämistä kuvulla silloin kun sitä ei käytetä (meidän kustannuksellamme). Tällöin estyisi myös ainakin kolmen muun kissan toimet taloyhtiön hiekka-alueella. Lapsiperheenä ymmärrämme huolen ja toivomme ulostevapaita leikkipaikkoja omalle ja muidenkin lapsille. Toisaalta kissamme alettua varjella lähialuetta omana reviirinään, väittäisin että kissaliikenne pihoilla ja taloyhtiön nurmella on ollut tuntuvasti vähäisempää eikä päinvastoin.

Kissalle toivottiin lintuja hätistämään kellollista kaulapantaa. Se on toki järjestettävissä naapurisovun säilyttämiseksi.

Järkikin sanoo että Kikin mahdollista ilmestymistä avoimesta ovesta emme pysty estämään. Metsän laidalla rivitalossa lähes koko ikäni asuneena sanoisin että avoimesta ikkunasta tai ovesta voi tulla sisätiloihin ihan mitä tahansa pikkulinnusta hirveen tai jänikseen. Kissamme on hyvin tuttavallinen ja tykästynyt etenkin taloyhtiön lapsiin, jotka sitä silittelevät ja leikkimielisesti jahtaavat. Kiki ei siksi osaa olla varuillaan ja karttaa ihmisiä tai avoimia ovia. Kissamme on leikattu tyttökissa (eikä siksi merkkaile aluettaan pissallaan tai mourua kiimassa) ja sen reviiri on tästä syystä pieni. Siksi se pysyy pihapiirissä ja lähipusikoissa ja on usein näkyvä ja utelias vieras ulko-ovellanne. Edellisessä taloyhtiössä saimme erityistä kiitosta kissamme kyvystä rajoittaa jyrsijäkantaa joka asui talon rakenteissa ja hävitti pihapiiriä tuhoavat myyrät. Tämä on ensimmäinen kerta kun kissamme metsästyksestä on tullut jotain kielteistä sanomista.

Kissamme on navetan nurkasta napattu ja tottunut liikkumaan vapaasti. Se on ihmistä kohtaan suopea ja hyväntahtoinen muttei mikään sisäkissa. Päiväkävely talutushihnan jatkeena ei ole kissalle eikä muillekaan eläimille sopivaa toimintaa eikä Kiki siihen tottunut kun Lahteen muuton jälkeen sitä yritettiin vapaudenriistoon totuttaa. Kissamme pitäminen pelkästään sisätiloissa vastaisuudessa aiheuttaisi sekä meille että kissallemme harmia ja mielipahaa ja toivomme tässä asiassa ymmärrystä.

Yritys keskustella asiallisesti asunnon X asukkaiden kanssa ei johtanut kummankaan osapuolen mielipiteen lientymiseen. Meitä pöyristyttää että tällainen asia otetaan puheeksi ja X-asuntoa pöyristyttää että tällainen asia edes pitää ottaa puheeksi. Asiasta tultaneen puhumaan seuraavassa yhtiökokouksessa ja teemme tietenkin sen mukaan mitä yhdessä päätetään. Koska seuraavaan yhtiökokoukseen lienee aikaa mutta asiasta olisi hyvä saada joku yhteinen linjaus.

Kysynkin siis että onko kissastamme harmia.

A - Kissasta on harmia ja sen tulisi pysyä sisätiloissa

B - Kissasta ei ole harmia

Polümeer 2011

2011-05-27T01:27:00.001-07:00

Polümeer on palannut. Iseo Chemdis Pvt. Ltd. Intiasta on keksinyt yhdistää pyöreän muotoilun, vaahtokumisisuksen ja nukkapintaisen viimeistelyn samalla tavalla kuin virolainen Polümeer-tehdas, jonka tuotteita tässä blogissa niin rakastetaan. Tuntuma on uusissa leluissa sama mutta Polümeer-puritisti huomaa toki laatueron muotoilussa välittömästi.

Leluja välittää maailmalla Rubbabu.

Kirpputorit osaratkaisuna pienkustantajien ongelmiin

2011-05-11T09:03:00.000-07:00

1. Sarjakuvapienkustantajien arki Suomessa

Suomalaiselle sarjakuvapienkustantajalle ovat koittaneet vaikeat ajat. Kirjojen tekeminen on edullista, osaavia tekijöitä on paljon, mutta kirjoilla on hyvin rajallisesti ostajia ja vielä rajallisemmin jälleenmyyjiä. Akateeminen kirjakauppa on tärkein myyntikanava laatusarjakuvaa marginaaliyleisölle julkaiseville kustantajille. Suomalainen kirjakauppa, Infot, Kipat ja Q-kirjakaupat eivät ole kiinnostuneita kotimaisesta sarjakuvasta kuin kustantajalle maksullisen Näytevaraston kautta jos silloinkaan. Kymmenen yksityistä pientä kirjakauppaa ja taideliikettä ympäri Suomen ovat Akateemisen kirjakaupan muutamien toimipisteiden ohella ainoat paikat myydä pienkustantajien sarjakuvia. Näistä hyvin vähäisistä pienkustantajien sarjakuville myötämielisistä liikkeistä on puolen vuoden aikana lopettanut toimintansa kaksi, minkä lisäksi myötämielisyys lopahti kahdessa muussa kirjakaupassa. Vähiin käyvät ennen kuin loppuvat, jälleenmyyntimahdollisuudet kaltaiselleni kustantajalle.

Kirjan aktiivinen myyntisesonki Suomessa on kolmisen kuukautta. Siinä ajassa pitäisi saada kirjaan sijoitetut rahat takaisin ja mahdollisesti voittoakin. Rajallisten myyntimahdollisuuksien takia valtakunnan ykköslehdessä ja muutenkin mediassa ylistetty kirja voi pahimmassa tapauksessa odottaa vain sadan kappaleen myyntiä oli millainen tunnustettu mestariteos tahansa. Siihen päälle kirjastojen alati pienenevät hankinnat niin 120 kirjan myynnin jälkeen on optimistisesta tuhannen kappaleen painoksesta jäljellä vielä 880 kirjaa jotka seisovat pahvilaatikossa jonkun yksityisyrittäjän nurkissa.

Tämän alustuksen jälkeen lukija ehkä kysyy mielessään kaksi kysymystä. Onko pakko julkaista jos kukaan ei halua kirjoja lukea ja miksi pitää ottaa niin isoja painoksia?

Ensimmäiseen en osaa antaa suoraa vastausta, mutta painosmäärän on oltava ainakin viisisataa kappaletta jotta hankkeessa olisi mitään järkeä. Jos räätälöisi painokset sen mukaan mitä kirjoja menee helposti vilkkaimman myyntisesongin aikana, olisivat kappalekohtaiset tuotantokustannukset sitä luokkaa että kirjan hinta muodostuisi mahdottomaksi. Toisaalta olisi turha kustantajan odottaa edes pientä voittoa ja taiteilijan vartoilla rojalteja. Tusina tuhannen kappaleen painoksella olevaa kirjaa vuodessa ja kohtalainen myynti pitäisi pienkustantajan varmasti leivän syrjässä kiinni. Mutta jo viidensadan kappaleen myyntiä voi Suomessa isokin kustantaja pitää sarjakuvan alalla hyvänä saavutuksena. Tiedän että monet pienkustantajat ovat siirtymässä tuhannen kappaleen painoksista juuri viiden sadan kappaleen painoksiin. Sen voi hyvällä onnella olettaa myyvänsä ja kappalekohtaiset painatuskulut pysyvät edelleen (ulkomailla painettaessa) jotakuinkin järkevinä.

Eli jos ajatellaan painoksen olleen viisisataa kappaletta ja siitä on kirjakauppoihin ja kirjastoihin myyty 120 kappaletta, on varastossa siis vielä 380 kirjaa ja myynti hyytyy päivä päivältä. Sarjakuvafestivaaleilla Tampereella, Kemissä ja Helsingissä voi olettaa saavansa kasan kirjoja kaupaksi ja joku kirjakauppa voi yllättää lisätilauksella. Kirjoja on puoli vuotta ilmestymisen jälkeen, ahkeran päivittäisen myyntityön seurauksena jäljellä vaikkapa puolet painoksesta. Tämä 250 kappaleen varasto hupenee tästä eteenpäin muutaman kirjan kuukausivauhtia, mutta julkaisutoiminnan jatkuvuuden onneksi on vihdoin saavutettu nollapiste eli ainakin painokustannukset on nyt saatu takaisin.

Mutta mitä tehdä 250 kirjalle? Moni kustantaja panttaa kirjojaan puoli vuosikymmentä, mutta ennemmin tai myöhemmin alkavat kirjalaatikot ahdistaa ja niitä aletaan kaupitella kirjakaupoille huippuedulliseen hintaan. On vastassa sama seinä kuin kirjan ilmestymisen aikoihin eli että oli hinta mikä tahansa, jälleenmyyjiä on hyvin rajallisesti. Vaihtokauppaa muiden kustantajien kanssa voi tehdä, siten pääsee eroon taas muutamasta kirjasta. Pari sarjakuvapienkustantajaa on keksinyt lahjoittaa varastojaan Suomen kirjastoille pelkillä postikuluilla ja päässyt näin eroon sadoista kirjoista. Toiselle jäteastia on se paras vaihtoehto.

Koska jälleenmyyjien puuttuminen on pienkustantajien ongelmien keskiössä ja pahenee koko ajan, pitäisi keksiä uusia myyntikanavia. Itselleni ei ole vaikea kuvitella tilannetta, jossa Akateemisen kirjakaupan sisäänostaja vaihtuu ja uusi ostaja päättää lakata tyystin hoivaamasta pienkustantajia hankintarahoillaan. Samalla kun pari kirjakauppaa lopettaa tai myydään Suomalaiselle kirjakaupalle, ollaan tilanteessa jossa pienkustantajat yrittävät myydä viidensadan kappaleen painoksiaan pelkästään omien nettisivujensa kautta.

Mitä tehdä ylimääräisille kirjoille joiden myynti perinteisten myyntikanavien kautta on hyytynyt tyystin?

2. Kirpputorit myyntikanavana

Olen puhunut kirpputorimyynnistä monen suomalaisen pienkustantajan kanssa ja asenne on yleensä ollut kielteinen. Kirpputoreilla käydään etsiskelemässä retrovaatteita ja vanhoja designtuotteita, mutta oman kustantamon kirjat nähdään taidegallerian hyllyssä ja Helsingin Akateemisen kirjakaupan ikkunassa, ei missään nuhjuisella kirppiksellä jossain pienessä kylässä.

Kirpputorimyynti kuitenkin kelpaa esimerkiksi markkinajohtajalle Arktiselle Banaanille. Suomen lähes jokaisella kirpputorilla on vähintään yksi jäännöseriin erikoistunut ammattilaisen pöytä jossa on laatikkokaupalla edullisia Arktisen Banaanin ylimitoitettujen painosten jämiä. Vaikea kuvitella yhdellekään pienkustantajalle sellaista menestystä että olisi taidesarjakuvaa marketin hyllyssä Fingerporin vieressä, mutta kirpputoreilla se on mahdollista. Kolmisenkymmentä euroa viikossa ja on samanlaiset mahdollisuudet ellei jopa paremmat kuin markkinajohtajalla.

Itselläni on tällä hetkellä neljä kirpputoripöytää. Niissä myynnissä toki paljon muutakin kuin pienkustantajien sarjakuvia. Myynti on kaikissa sellaisissa pöydissä, joita ylläpidän aktiivisesti, ollut hyvää. Puhutaan yli kymmenen tuhannen euron liikevaihdosta vuodessa per pöytä. Muiden myyntiartikkelien ohessa ovat myös pienkustanteet tehneet hyvin kauppansa. Edullinen hinta toki edesauttaa ostajan löytymistä, mutta se ei ole välttämätöntä. Moni nettikauppani valikoimassa pari vuotta seissyt kirja on mennyt kirpputorilta kaupaksi samaan eli lähes täyteen hintaan muutamassa päivässä.

Pyöritin pientä kirjakauppaa Tampereella vuoden päivät ja asiakkaita oli parhaimmillaankin vain muutama päivässä. Asiakkaiden vähäisyyteen kyllästyttyäni lopetin liikkeen ja otin myyntipöydän kirpputorilta vain muutaman korttelin päässä kirjakaupastani. Myynti oli välittömästi parempi ja on pysynyt tasaisesti vähintään viisinkertaisena siihen verrattuna mitä kirjakaupassa parhaimmillaan. Jokainen kirpputorilla kävijä tuskin on kiinnostunut valikoimastani, mutta muutaman asiakkaan sijaan minikirjakauppani ohi kulkee kirpputorilla päivittäin tuhat ihmistä, heidän joukossaan monta potentiaalista kirjan ystävää. Parasta kirpputorimyynnissä on ettei tarvitse olla paikalla kahdeksaa tuntia päivässä vaan riittää tilitysten hakeminen ja pöydän järjestely pari kertaa viikossa. Vähemmän työtä, enemmän palkkaa.

Kirpputorimyynnissä on toki omat ongelmansa kirjakauppaan verrattuna. Varkauksia tapahtuu, kirjoja ruhjoutuu. Muutaman edullisen kirjan katoaminen pöydästä tuskin kuitenkaan ajaa ketään vararikkoon. 40 euron kirjoja ei kirpputorille kannata viedä eikä pienkustantajien kirjoja kannata varastaa, koska niistä saa divarissa huonosti käteistä. (Jos saisi paremmin, olisi tämän tekstin kirjoittaminen tarpeetonta.)

Monella on ennakkoasenteita kirpputorimyyjistä ja kirpputoreista yleensä. Netistä löytyy paljon keskusteluja kirppisjobbareista, jotka ostavat kaiken hyvän halvalla ja myyvät sitten omassa pöydässään tai antiikkiliikkeessä kalliilla. Kuin nälkäiset eläimet he kyhjöttävät tupakalla kirpputorin ovella odottamassa uusia myyjiä ja iskevät avaamattomiin laatikoihin ja tunkeutuvat jo autoa pysäköidessä takakonttiisi etsimään edullisia aarteita. Kirpputorit moni näkee epäsiisteinä kaatopaikkoina joissa sama tavara seisoo vuodesta toiseen ja vaikeasti hengitettävä ilma sisätiloissa on outo yhdistelmä hometta ja pölyä. Yllä kirjoitettu pitää toki jossain määrin paikkansa mutta kirpputoreja ja jobbareita on monenlaisia.

Ykköskirpputorini Tampereella on siisti kirpputori lähellä yliopistoa ja juna-asemaa. Kirppiksellä käy paljon opiskelijoita, taiteilijoita ja muuta väkeä jotka ovat kiinnostuneita muustakin kuin Mitä Suomi lukee-listan kirjoista. Tampereella on pari muutakin vastaavaa kirppistä, joista minulla on kaikista vain hyviä kokemuksia.

Pienkustantajan ylimielinen asenne kirpputorimyyntiä kohtaan on sikäli virhe, että väittäisin monen pienkustannesarjakuvia harrastavan asioivan useammin kirpputoreilla kuin Akateemisen kirjakaupan sarjakuvahyllyllä. Sama tyyppi joka etsiskelee kirpputoreilta kaihoilemiaan vinyylejä ja vanhoja leluja saattaa hyvinkin napata mukaansa läjän sarjakuvia ihan ohjevähittäishintaan. Etenkin jos samassa kaupungissa tai edes sadan kilometrin säteellä ei vastaavia sarjakuvia kaupittele kukaan muu. Eivät kaikki kiinnostuneet jaksa tilata netistä tai käydä sarjakuvafestivaaleilla.

Kirpputorien myyntipotentiaalista kertoo seuraava pieni anekdootti. Sain viime vuonna ilmestynyttä sarjakuvauutuuttani myytyä muutaman kappaleen antikvaarisiin kirjakauppoihin Tampereella ja Jyväskylässä. Tampereen liike laittoi yhden kappaleen oikein näyteikkunaan vilkkaan kadun varrella. Samaan aikaan oli molemmissa kaupungeissa myös omat kirpputoripöydät, joissa samaa kirjaa oli sentilleen samaan hintaan kuin antikvariaateissa. Siihen mennessä kun sain Tampereen antikvariaatista tekstiviestin että yksi kirja oli mennyt kaupaksi, oli kirpputorien kautta mennyt kymmenen. Myynti on sittemmin hieman hiljentynyt mutta mainituista antikvariaateista on edelleen myyty vain yksi tai kaksi siinä missä kirpputorien kautta parikymmentä. Kirpputoripöydän kautta olen myynyt myös sarjakuva-aiheisia ranskalaisia silkkipainovedoksia täyteen hintaan kuusi samassa ajassa mitä netin kautta meni vain yksi. Yhtä seriä myydessä piti ensin suomentaa kaikki kuvassa olevat tekstit ostoaikeissa olevalle vanhalle rouvalle ja selittää kuvan syvempi merkitys ennen kuin kaupat saatiin syntymään.

3. Kirpputorit osaratkaisuna pienkustantajien ongelmiin

Suomalaisten sarjakuvapienkustantajien kirjoista kirjoitetaan hyvin lehdissä, puhutaan radiossa, vilautellaan uutisissa, mutta monesti käy niin että jos arvostelu julkaistaan lehdessä Kuopiossa, on lähin kirjaa myyvä liike 200 kilometrin päässä tai kauempana. Juttu voi näyttää leikekirjassa kivalta, mutta myynnin edistämiseksihän lehtiin arvostelukappaleita oikeasti lähetellään. Myyntiä on kuitenkin hankala edistää jos tuotetta ei ole saatavilla helposti.

Pöytiä vuokraavia kirpputoreja on jokaisessa Suomen isoista kaupungeista useita. Varmasti löytyy Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Turusta, Oulusta, Lahdesta, Kuopiosta sekä muista väkiluvultaan suurimmista Suomen kaupungeista kirpputori, joka on siisti ja miellyttävä. Kävelymatkan päässä yliopistosta tai taidealan oppilaitoksesta. Monen enemmän kuin potentiaalisen sarjakuvaharrastajan kantapaikka ja opintotukien loppusijoituspaikka.

Minulla on unelma (luetaan värisevällä äänellä kättä teatraalisesti vispaten) että jokaisessa niistä on säännöllisesti järjestelty ja taajaan päivitetty kirpputoripöytä josta voi edulliseen hintaan ostaa kaikkia niitä kirjoja joita saman paikkakunnan Suomalainen kirjakauppa ei halua hyllyynsä.

Ryhtyisin hankkeeseen tietenkin itse sillä pidän kirpputoreista, kirjoista ja rahasta, mutta koska menestyvän kirpputorioperaation ytimessä on säännöllinen järjestely ja valikoiman vaihtuminen, keskityn niihin kirpputoreihin joita pystyn ylläpitämään bussi-jopo-yhdistelmäni turvin pari kertaa viikossa. Eli en ole avaamassa haarakonttoria Joensuuhun. Mutta jos tämän tekstin lukee joku joka haluaa sen tehdä, mielelläni neuvon kuinka kirpputorioperaatio laitetaan pystyyn. Muutaman sadan euron alkuinvestoinnilla saa jo kohtalaisen valikoiman pienkustantajien tuotteita ja monilla isommillakin kustantajilla on alennuslistat olemassa ihan tätä tarkoitusta varten. Etupäässä toivoisin kiinnostusta niiltä jotka tällaisen verkoston syntymästä eniten hyötyisivät eli muut Suomen pienkustantajat siellä jossakin.

Hapworth 16, 1924

2011-05-10T09:04:00.000-07:00

Kirjastosta sattui mukaan hiljattain kuolleen J.D.Salingerin elämäkerta Kirjailijan elämä. Kirjassa käydään läpi Salingerin kirjallista tuotantoa ja sen yhteyksiä hänen elämäänsä. Elämäkerran jälkeen hieman kuumotteli lukea kaikki Salingerin kirjat, mutta olin pakannut ne ensi viikolla tapahtuvaa muuttoani varten jo puoli vuotta sitten. Innokas pakkaaja ja tehokas muuttaja kun olen.

Salingerin viimeiseksi julkaistuksi kaunokirjalliseksi tuotokseksi tämän vielä eläessä jäi Hapworth 16, 1924 vuodelta 1965. Sitä en ole lukenut. New Yorkerissa ilmestynyttä pienoisromaania yritti kirjamuotoon amerikkalainen pienkustantamo vuosituhannen vaihteessa, mutta Salinger vetäytyi hankkeesta ja kielsi julkaisun. Muistan kirjan kummitelleen pitkään Amazon.comin listoilla. Vasta Salingerin kuoleman jälkeen ilmestyi kustantajan surkuhupaisa selvitys siitä, miksi kirja jäi ilmestymättä. Kustantaja oli maininnut kirjan ilmestymisestä siskolleen, joka kirjoitti aiheesta artikkelin lehteen, josta muut lehdet nappasivat uutisen. Ilmestymisen ehdoiksi monenlaista omalaatuista visioinut Salinger tuohtui. Tapaus muistuttaa erehdyttävästi Salingerin viimeistä virallista haastattelua ennen täydellistä erakoitumista, juttutuokiota koulutytön kanssa, joka koulun lehden sijaan päätyikin valtakunnalliseen lehteen suututtaen kirjailijan.

Hapworth 16, 1924 alkoi vaivaamaan luettuani Kirjailijan elämän. Elämäkerrassa Kenneth Slawenskin suhtautuminen Salingerin viimeiseen tekstiin on kielteinen ja elämäkerturi yhtyy siihen kriittisten Salingerin lukijoiden ja tutkijoiden joukkoon, joiden mielestä ylipitkän tekstin ansiot ovat vähäiset. Tuumasin että maksoi mitä maksoi, haluan lukea tämän parjatun tekstin.

Huomasin juuri tätä kirjoittaessani että teksti on luettavissa netissä, mutta elämäkerran lukemisen aikoihin ajattelin, että haluaisin pienoisromaanin omistukseeni New Yorkerin sivuille präntättynä. Yhtään kappaletta kyseistä numeroa ei kuitenkaan ollut tarjolla missään. Muita Salingerin lyhyempiä ja kirjamuodossakin julkaistuja tekstejä sisältäviä numeroita kaupitellaan eBayssä yli sadan dollarin kappalehintaan. Teksti kiinnosti muttei kiinnostanut yli sadan dollarin edestä.

Nettihuutokauppoja tutkiessani äkkäsin kahdeksan dvd:n kokoelman, johon on kerätty digitaalisessa muodossa jokainen New Yorkerin numero lehden ensimmäisestä numerosta boksin ilmestymispäivään. Päätin hankkia sellaisen. Kokoelmaa oli hyvin saatavilla eBaystä. Uutena ja käytettynä, vaihtelevin hinnoin ja toimituskuluin. Tilasin edullisimman, joka oli kaiken lisäksi ihan uusi ja muoveissa. Maksutietokyselyihini vastattiin ettei heillä tuotetta olekaan vaan pitäisi perua kaupat. Tilasin toiseksi edullisimman version samaa kohdetta. Eri hinta, eri myyjä. Maksoin ensin automaattivastauksena tulleessa viestissä vaaditun summan postikuluineen. Pari päivää myöhemmin tuli lisälasku kansainvälisen postituksen takia. Maksoin kiltisti ja jäin odottelemaan.

Pari viikkoa myöhemmin kun huomasin postilaatikossa ison paketin, olin vilpittömän innoissani. Syyhytti kovasti päästä tutkimaan vanhoja New Yorkerin numeroita ja lukemaan Salingerin huonoin teksti. Raastoin auki pakkauksen joka oli muovipussiin kääräistynä matkannut yli Atlantin. Sisällä oli isokokoinen kirja jossa oli Goodwillin parin dollarin hintalappu. Kirja oli luokattoman huonossa kunnossa. Rauhoittelin itseäni että kyseessä on vain kahdeksan DVD:n kotelo ja levyillä oleva materiaali oli se mistä olin maksanut viitisenkymmentä dollaria. Avasin kirjan ja jäin ulko-ovelle epäuskoisena seisomaan: ei levyjä! Tutkin kaikki mahdolliset kolot ja heiluttelin sivuja, ravistelin pakettia, kävin postilaatikolla uudelleen jos levyt olisivat vaikka tullee erillisenä lähetyksenä. Ei näköhavaintoa levyistä.

Laitoin tuohtunutta palautetta myyjälle. Pari päivää myöhemmin sain vastauksen että valitettavasti he myyvät niin paljon kirjoja että eivät voi mitenkään taata kirjojen mukana tulevia ekstroja, vain kirjat he voivat taata.

Otin aikalisän ja mietin että pitäisikö ryhtyä väittelemään siitä mikä tällaisessa paketissa on se keskeisin osa ja mikä on ekstraa. Jos ostan Complete New Yorkerin kahdeksalla dvd:llä, sanoisin että levyt ja niiden sisältämä tieto ovat se mistä maksetaan ja pakkaus on niiden säilyttämistä varten eli tavallaan ekstraa.

Tutkin ilmoitusta, jonka perusteella olin kaupat tehnyt. Tuotteen otsikko oli The Complete New Yorker (2005 Package) eli sain periaatteessa, asiaa tietyltä kantilta ajatellen, mitä tilasin: pakkauksen. Samaisen tuotteen tiedoissa puhutaan pelkästä kirjasta, muttei kuitenkaan sanallakaan mainita että levyt voisivat puuttua. Ja: tuotteen kuvauksessa, joka on eBayn automaattisesti ISBN-tunnuksen mukaan kohteeseen liittämä, fiilistellään laveasanaisesti sitä auvoa, joka seuraa kahdeksan dvd:n selailusta ja kaikkien ilmestyneiden New Yorkereiden lukemisesta. On Salingeria, on Updikea, on Capoten Kylmäverisesti, on maailmankuulut New Yorkerin sarja- ja pilakuvat. Samaisen kohteen (myynnissä useita kappaleita useilta eri myyjiltä) palautteessa useat tyytyväiset asiakkaat yhtyvät kuvauksen ylisanoihin. Miksi minulle sitten tuli pelkkä kotelo?

Asiaa aikani mietittyäni ja ohimosuonten pahimman tykytyksen laannuttua, kirjoitin myyjälle että sen lisäksi että koin tulleeni huijatuksi uupuvien levyjen osalta, ei myöskään kotelokirjan kunto vastaa kuvauksessa luvattua. Tämä oli oikea naru vedeltäväksi ja kaupan purkamiseksi. Levyistä viis, mutta kirjan pitäisi olla kuvauksen kaltainen. Käskettiin lähettämään United states postal officen (USP) kautta kirja takaisin ja luvattiin rahat takaisin. Lähetin kirjan Lievestuoreen asiamiespostin (LAP) kautta, oletin että ajaa saman asian.

Paketin lähetettyäni katsastin Google mapsin kautta myyjän antaman palautusosoitteen. Myyjän Returns department oli värittömän harmaaksi kulunut ikäloppu puuhökkeli slummialueella. Taloa ympäröi puoliksi maata myöten makaava puuaita ja osa katosta näytti romahtaneen sisään. Siellä ne nyt prosessoi minun palauttamaani tuotetta! Tai sitten eivät.

Tänään sain vinkin että koska olen maksanut ostokseni Paypallin kautta, voin riitauttaa huutokaupan ja vaatia sitä kautta rahoja takaisin ja selvityksiä. Jos selvitykset eivät ole minulle eivätkä Paypallin asiamiehelle mieleen, rahat palautetaan. Tai siis voisin tehdä näin jos maksusta ei olisi nyt yli kahta kuukautta. 45 päivää on rajana riitauttamiselle sekä Paypallissä että eBayssä.

Myyjän tiedoissa lukee että palautuskustannukset maksaa ostaja ja toisaalta palautettavasta summasta vähennetään 15 prosenttia uudelleen huutokaupattavaksi ilmoittamisesta koituvista kuluista. Laskelmieni mukaan jos kävisi nyt sellainen ihme että rahat joskus palautetaan niin olisi ollut rahallisesti ihan sama heittää kirjakotelo roskapönttöön ja jättää palauttamatta. Pahimmassa tapauksessa menetän sekä alunperin maksamani summan että palautuksesta koituneet huomattavat kulut.

Negatiivista palautetta eBayssä en voi enää antaa kun kohteen sulkeutumisesta on kulunut niin pitkä aika. Siksipä valitan pitkästä aikaa Propaganda-arkistossa. Toisaalta olen Facebook-lakossa.

Käännöskoneen ilot

2010-12-08T10:16:00.000-08:00

Tilasin Jaappanista asti Pihasoittajat-yhtyeen Hattukauppiaan aamu-levyn kun se sikäläisenä uusintapainoksena oli edullisin sillä mainitulla tarpeen hetkellä. Levyn loppupuolen kohokohta oli hävytön ja hivenen progressiivinen ralli Lauantaikiehtoo eli lauantaiehtoo. Musiikillisen annin ohella suurin huvi tuli kappaleiden nimien käännöksiä tutkiessa. Parhaat paukut on varattu heti alkuun.

01. TAMAN KYLAN LIKAT (THIS VILLAGE'S DIRT)
02. ASTELIN KAUNISTA KANGASTA (WALK ON BEAUTIFUL MIRAGE)
03. PEINE KESARUNO (SMALL SUMMER POEM)
04. LUMILINNA (SNOW CASTLE)
05. INHOAN TEEPUSSEJA (I HATE TEA SAC)
06. KEHTOLAULU (LULLABY, CREDLE SANG)
07. AJATON AAMU (TIMELESS MORNING)
08. ELAMAN KUTSU (LIFETIME CALL)
09. PUUTARHURIN LAULU (GARDENER SONG)
10. HATTUKAUPPIAAN AAMU (JATMAKER'S MORNING)
11. SIIVETON LINTU (WINGLESS BIRD)
12. LAUANTAKIEHTOO (SATURDAY FASCINATE)
13. ISOSAARIRAKKI (SNOTTY BIG ISLAND)

Vanhoja kuvituksia arkistojen kätköistä 3

2010-10-25T07:27:00.000-07:00

Kuvitusta Trendiin ja Parnassoon sekä luonnos Nostalgiaklubin julisteeksi.

Vanhoja kuvituksia arkistojen kätköistä 2

2010-10-25T00:34:00.001-07:00

Lemin Konekansan satuja ja tarinoita-kirjan käyttämättä jäänyt kansi sekä kuvitusta Nimettömät-kokoelmaan.

Vanhoja kuvituksia arkistojen kätköistä

2010-10-25T00:22:00.001-07:00

Kuukauden Helsinki-sarja (keskeneräinen), Laura Honkasalon kanssa tehty sarjakuvaehdotus Ylioppilaslehteen (ei valittu) ja kuvitusta Bisnes.fi-lehteen.

Polümeer 15

2010-10-24T23:22:00.000-07:00

Polümeer-Cthulhu!

Tuhannen euron kirpputorikisa (osa 8): TUHAT EUROA!

2010-10-02T03:22:00.000-07:00

Vihaan Työvoimatoimistoa!

2010-09-21T22:39:00.000-07:00

Yritin työttömäksi työnhakijaksi ensimmäisen kerran vuosituhannen vaihteessa. Ongelmaksi muodostui silloin se että tavallaan opiskelin edelleen. Opintotuet oli haettu ja käytetty. Piti joko valmistua Lahden Muotoiluinstituutista tai erota koulusta. Kumpikaan ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta joten kärvistelin vähäisillä kuvitustuloillani.

Muutama vuosi myöhemmin kun valmistuin medianomiksi, marssin uudelleen työkkäriin siinä toivossa että saisin viimein helpotusta vaikeaan taloudelliseen tilanteeseeni. Hampaat olivat alkaneet tippua suustani joten hammaslääkärikuluihin pelkästään kului pitkä penni. Hakemuksessa kysyttiin onko minulla ollut yritystoimintaa edellisen kymmenen vuoden aikana. Totuudenmukaisesti vastasin että olin ollut perustamassa Arktinen Banaani-kustantamoa ja ollut siinä osakkaana ja hallituksessa muutaman vuoden. Tämän huomattuaan virkailija ohjasi minut suljettuun pieneen huoneeseen jossa oli tällaisiin tapauksiin erikoistunut pieni mies. Kohdevalo suunnattiin kasvoihini kuin vakoilujännäreissä ikään. Yritin kuulustelussa selittää etten ole ollut yrityksessä mukana moneen vuoteen enkä ollut siitä koskaan hyötynyt taloudellisesti millään tavalla. Osakkeetkin olin myynyt tappiolla pois. Sanominen ei kuitenkaan riitä, pitää olla mustaa valkoisella. Osakekaupoista en ollut saanut mitään tositetta ja yrityksen johto oli siinä määrin käärmeissään nousujohteisen toiminnan hylkäämisestä etten saanut sieltä kirjallista todistusta siitä etten ole yrityksessä mukana saati muutakaan vastausta aneluihini. Työmarkkinatuen ja asumistuen osalta tuli kielteinen päätös.

Muutama vuosi kului, kuvitushommia riitti. Sain jäljitettyä osakekauppatositteen Jyväskylän maistraattiin ja sain siitä maksua vastaan kopion. Viimein sain todistettua Työvoimatoimistolle etten ole yrittäjä ja kolmen kuukauden karenssin jälkeen pääsin sovitellun päivärahan piiriin eli kuvitustöiden osalta kuivina kuukausina sain Kelalta joitakin satoja euroja. Kyse on pienestä summasta mutta kaiken sen säätämisen jälkeen tilille tihkuvat valtion rahat tuntuivat paljon enemmältä.

Muutimme Heinolaan, eleltiin vaimon kanssa hänen opintotuellaan ja minun sovitellun päivärahani ja kuvituspalkkioideni varassa ihan mukavasti sillan kupeessa pienessä kaksiossa. Sitten jouduin erään työkkärin virkailijan silmätikuksi. Nimimuistini on huono, mutta hänen nimensä on polttoraudalla merkittynä aivooni. En unohda sitä nimeä joka tiesi aina pahaa kun se narisevalla äänellä lausuttiin korvaani joka arkipäivä parin kuukauden ajan. Virkailija halusi tietää kaiken kuvitustyöstäni. Hänelle oli mahdotonta käsittää että joku voi tehdä töitä ilman työsopimusta. Hän halusi tietää kuinka kauan (tunteina) minulla menee kuvituksen tai sarjakuvan tekemiseen ja kuinka teen sen. Sen lisäksi että hän soitteli minulle joka päivä ja vaati käymään toimistolla ja kirjoittamaan lukuisia selvityksiä, virkailija alkoi soitella myös työnantajilleni kysyen samoja kysymyksiä. Heidän piti kirjoittaa allekirjoitetut lausunnot toimenkuvastani kuvittajana ja selittää miksei minulla ole työsopimusta ja niin edelleen. Muutama pitkäaikainen pesti lopahti tähän häiriköintiin.

Toinen työkkärin virkailija keksi että kannattaisi mennä jollekin kurssille, auttaa itseä työllistymään paremmin kun kuvitustyöstä ei tuntunut saavan riittävästi ansioita. Jospa vaikka yrittäjäkurssille. Hain Työvoimatoimiston järjestämälle yrittäjäkurssille, josta minulle sanottiin suoraan että tulijoita on niin paljon että olisi epätodennäköistä että minut valittaisiin mukaan. Samaan aikaan Lahdessa järjestettiin viikonloppuisin intensiivikoulutusta yrittäjäksi aikoville. Kurssi oli lyhyempi ja maksullinen. Sinne pääsisi kuka tahansa joka maksaa osallistumismaksun joka muistaakseni oli viitisenkymmentä euroa. Soitin työkkäriin ja kysyin mitä minun pitäisi tehdä? Olisiko väliä kummalle kurssille menen? Virkailija neuvoi maksamaan 50 euroa ja menemään kurssille Lahteen. Näin tein.

En enää muista kuinka tosissani tuossa vaiheessa olin yrityksen perustamisen suhteen. Muistelen ajatelleeni että olisi hauska perustaa nettikauppa ja ryhtyä tuomaan maahan sarjakuvia ja kirjoja. Samalla selkeytyisivät omat kuvituskuviot kun voisi laskuttaa yrityksenä. Ja olisi pakko yrittää kovemmin kun ei saisi enää soviteltua päivärahaa. Samalla halusin nauttia valtion tarjoamasta ilmaisesta rahasta mahdollisimman pitkään. Kun se kuitenkin oli omasta mielestäni perusteettomasti minulta evätty monen vuoden ajan.

Käytyäni kurssin sain Heinolan työvoimatoimistolta kaksi tiedonantoa samassa kuoressa. Ilmoitettiin että selvitykseni kuvitustyöstäni on hyväksytty toistaiseksi ja samalla on tehty taas muutamaksi vuodeksi eteenpäin päätös siitä etten edelleenkään ole enää Arktisen Banaanin osakas. Unohtui tuosta aiemmin juuri tämä viimeksi mainittu, että päätös siitä etten ole enää yritystoiminnassa mukana piti tehdä uudelleen ja uudelleen vaikka paperit osakekaupoista oli toimitettu ja muut selvitykset tehty.

Samalla tuli toinenkin tiedotus, jossa määrättiin kolmen kuukauden karenssi siitä etten ollut mennyt Työvoimatoimiston järjestämälle yrittäjäkurssille. Pöyristyneenä soitin minua ohjeistaneelle virkailijalle joka sanoi olevansa pahoillaan ja kanssani samaa mieltä että kyseessä on vääryys, muttei kuitenkaan voisi tehdä asialle mitään koska asiasta on päättänyt joku toinen virkailija.

Tästä viimeisestä käänteestä suivaannuin siinä määrin että sain pontta hakea starttirahaa ja laittaa yrityksen vireille. Ajattelin että perustamalla yrityksen järjestäisin itseni tilanteeseen etten enää voisi hakea mitään tukia mistään enkä olisi enää Työvoimatoimiston virkaintoisten virkailijoiden mielijohteiden armoilla. Sain yritysajatukseni kuulostamaan niin onnistuneelta että sain starttirahaa, toisin kuin muut tutut jotka hakivat samaa rahaa samaan tarkoitukseen. Starttirahan loputtua minulta loppuivatkin tulot lähes täysin ja olen sittemmin elänyt hyvätuloisen vaimoni siivellä.

Vaikken itse kostu yritystoiminnastani juuri mitään, ajattelin että joku muu voisi siitä hyötyä ja olen siksi ottanut muutamia työharjoittelijoita yritykseeni. He ovat hyötyneet harjoittelusta korotetun työmarkkinatuen muodossa ja saaneet samalla verenhimoiset virkailijat hetkeksi pois kimpustaan. Järjestely on toiminut mielestäni hyvin vaikka onkin ollut hankalaa keksiä harjoittelijoille tekemistä ja toisaalta täytellä tarpeettomia papereita yhdestä jos toisestakin asiasta.

Tänään sain viestin edelliseltä harjoittelijaltani että pitäisi toimittaa lisää selvityksiä. Työvoimatoimistolta saamani lomakkeet täytin kaikki jämptisti, allekirjoitin, päiväsin ja toimitin oikeaan osoitteeseen. Ne on kuulemma heitetty paperinkeräykseen. Harjoittelijan mukaan lähettämäni paperit ovat hyvä alku, josta jatkaa paperien täyttelyä. Pitäisi saada työtodistusta ynnä muuta virallista paperia aiemmin pyydettyjen jatkeeksi.

Näin punaista. Aivossa sykkii Heinolan työvoimatoimiston virkailijan nimi ja ne kurjat kuukaudet joiden aikana podin vatsanväänteitä ja valvoin yöt odottaen aamulla tulevaa soittoa jossa tivataan jälleen uutta järjenvastaista asiaa ja sen tiimoilta kirjallista selvitystä.

Ymmärrän että systeemi on suunniteltu sellaiseksi etteivät kaikki tyhjäntoimittajat pääse imemään hyvinvointivaltion nisästä veronmaksajien rahoja, mutta jotain rajaa! Oma kokemukseni on että Työvoimatoimiston systeemeillä ei työllistetä ketään vaan juuri päinvastoin torpedoidaan nekin vähäiset mahdollisuudet jotka työttömällä on itsensä työllistämiseen. Tai ehkä tarkoituksena on luoda henkisesti niin piinallinen tilanne että henkilö poistuu työttömyystilastoista tavalla tai toisella omatoimisesti.

Vihaan Työvoimatoimistoa!

Tuhannen euron kirpputorikisa (osa 7)

2010-08-21T07:47:00.000-07:00

Aika on raportoinnin osalta kortilla joten lyhyesti. Huomasin kirjanneeni Iso heppu-albumin kilpailumyynniksi vaikkei se ollutkaan kisassa mukana. Vähennän täten 1,50 edellisen merkinnän loppusummasta. Eli 937,55 euroa on kasassa ja tavaraa jäljellä runsaasti:

Banksin Crow Roadin käsikirjoitus-pokkari, Usko Kyykkä, laatikollinen pezejä, kourallinen vinyylejä ja c-kasetteja, Genjinin tarina 3, 1 Tammen kultainen kirja, Tappajakondomi 2, Elias Canetti: Pelastunut kieli, 1 Pikku Vampyyri, Jalmari Finne: Saapasvarsi, Märta Tikkanen: Punahilkka, Erään väärentäjän elämä, Yrjö Kokko: Ne tulevat takaisin, Veronica Pimenoff: Maailman myötä ja vastaan, Rydman-suku, Steinbeck: Matka Charleyn kanssa, Jarkko Laine: Paratiisi, Butler: The horror film, Ihmisen tie - valikoima latinalaisen amerikan kirjallisuutta, Seton: Hiekkaharjun hirvi, Tintti Haijärvellä, Pirinen: Socker-Conny, Pirinen: Gas, Vastaathan kirjeeseeni Miss Lonelyhearts, Numminen & Into: Etsivätoimisto Andrejev & Milton, Elimäen perimäinen tarkoitus, Dingolle rakkaudella, Johannes ja Pirkale Järvilinnan sormus.

Jaapa jaa. Saisiko näiden myynnistä puuttuvat 62,45 euroa vai pitäisikö tehdä lisää sijoituksia. Kyllä tähän vielä yksi löydös tarvitaan loppukiriksi, luulen.

28.8. Myyty Socker Conny (3e).

2.9. Myyty 1 kasetti (2e), Ne tulevat takaisin (4e) sekä pezejä (11,20e).

14.9. Myyty Johannes ja Pirkale (8e), Tappajakondomi 2 (4e), 1 kasetti (0,5e), Tintti haijärvellä (1e), Tikkasen Punahilkka (3e), Matka Charleyn kanssa (2,50), Canetti (1,75), Pezejä (6,75e).

20.9. Myyty pezejä (5,50), Dingo-kirja (2e). Ostettu 5 Pekka Töpöhäntä-kirjaa (5e).

1.10. Ostettu pari siistikuntoista Alix-albumia (2e).

2.10. Myyty Pezejä (3e) ja Pekka Töpöhännät (12,50). Käytössä täten 1001,25!

Tuhannen euron kirpputorikisa (osa 6)

2010-06-27T08:36:00.000-07:00

Kuudes kuukausi ja näillä näkymin viimeinen. Pakko on yli 600 euron käyttövarat nytkäyttää tuhanneksi euroksi kuukauden sisällä. Luulisin tai ainakin toivon niin.

Paljon on vielä myymättä tavaraa: Minun yrttini, Banksin Crow Roadin käsikirjoitus-pokkari, 1 Valtteri Suomalaisen kirja, Usko Kyykkä, yli sata peziä, kourallinen vinyylejä ja c-kasetteja, Blomstedtin Vasta-ajattelijoita, Ornette Birks Makkonen kohtaa luojansa, Genjinin tarina 3, Konsta Pylkkänen etsii kortteeria, Suuri unikirja, Sokal: Usvahäät, 3 Tammen kultaista kirjaa, Tappajakondomi 2, 2 SAPOa, Rauni-Leena Luukanen: Kuolemaa ei ole, Huovinen: Lentsu, Elias Canetti: Pelastunut kieli, 2 Pikku Vampyyri-kirjaa, Moliéren komedioja 1 ja 2, Jalmari Finne: Saapasvarsi, Märta Tikkanen: Punahilkka ja Vuosisadan rakkaustarina, Erään väärentäjän elämä, Anja Kauranen: Syysprinssi, Yrjö Kokko: Ne tulevat takaisin, Veronica Pimenoff: Maailman myötä ja vastaan, Rydman-suku, Landtman: Kant, Nabokov Nabokovista, Suomalaisia selvännäkijöitä, Steinbeck: Matka Charleyn kanssa, Milos Forman: Otetaan hatkat, Jarkko Laine: Paratiisi, Brian Aldiss: Mannerheim-sinfonia, H.G.Wells: Punainen huone, Linkola & Soininvaara: Kirjeitä Linkolan ohjelmasta, Kinski: Tarvitsen rakkautta, Butler: The horror film, Ihmisen tie - valikoima latinalaisen amerikan kirjallisuutta, Kwaidan, Saarikoski: Alue, Butler: Puolipäivän riitit, Seton: Hiekkaharjun hirvi, Ghost world, Tintti Haijärvellä, It's the great pumpkin Charlie Brown, Maaginen matka, Tom of Finland - elämäkerta, Hanki elämä 2, Tukiainen: Tyttö ja mummo, Myyrä puhemiehenä. Pirinen: Socker-Conny, Pirinen: Gas, Taivaan asukkaat - Valerianin ja Larelinen avaruuden atlas.

5.7. Myyty Tyttö ja mummo (2e), Maaginen matka (4e), Vuosisadan rakkaustarina (3e), Vasta-ajattelijoita (1,5), Usvahäät (1,5e), Ghost world (1,25), Punainen huone (1,25e), Myyrä puhemiehenä (2,5), Iso heppu (1,5), Aldiss (2e) ja Pezejä (6,10e).

8.7. Myyty C-kasetteja ja vinyylejä (7,50).

10.7. Myyty Kinski: Tarvitsen rakkautta (4,50). Ostettu Carcassonne-peli, Tuomari Nurmio-vinyyli Käytettyä rakkautta, Ellroy: Musta Dahlia, Populäärimusiikkia Vittulajänkältä, Tripodien aika, Nathanael West: iisi miljoona ja Vastaathan kirjeeseeni Miss Lonelyhearts, Numminen & Into: Etsivätoimisto Andrejev & Milton ja 4 Vonnegutia (yht 15 euroa).

16.7. Myyty Pezejä (8e) ja Otetaan hatkat (3e).

20.7. Matkailua Suomessa. Hauho-Lahti-Nastola-Hauho. Ostettu The Noonday Demon (1,50e), Ressu villissä lännessä (1e), Faust 2 (0e), Elimäen tarkoitus (1e), Elimäen perimäinen tarkoitus (1e), Nukkumatti-figuuri (2e), Leena Lander: Liekin lapset (2,50e), Saul Bellow: Ravelstein (1e), Ekman: Herran armo (2e), Vonnegut: Kalmansilmä (2e), Asimov: Toinen säätiö (0,5e), Dingolle rakkaudella (0,5e), Eco: Ruusun nimi (2e), Däniken: vieraita ulkoavaruudesta (1e), Ufojen kosminen viesti (1e), Topi Sorsakosken cd (1,5e), 12 c-kasettia (Dannyä, Elvistä jne 6,60), 5 My little ponyä (6,50), Tintti ja Mustan saaren salaisuus (1e).

21.7. Myyty 1 hevivinyyli (2e), Tom of Finland (4e), Tuomari Nurmion vinyyli (4,50), Populäärimusiikkia (4e), Musta dahlia (4e), 2 kasettia (2e), Suuri unikirja (3e), Vonnegut (4,50), Carcassone-peli (6e), Tripodien aika (4e).

22.7. Myyty Nukkumatti (15e), 2 kasettia (Hurriganes & neil Young 4,50e), 1 SAPO (2e), 5 PEZiä (6,50e), 4 My little ponyä (13,50).

26.7. Myyty Kuolemaa ei ole (2e), Kwaidan (4e), My little pony (4e), Konsta Pylkkänen etsii kortteeria (4,5), Bellow: Ravelstein (4e), Faust (2e), Vonnegut: Kalmasilmä (5e), Ekman: Herran armo (4e), Leena Lander (5e), Valtteri Suomalainen (5e), 1 Tammen kultainen kirja (3,5e), 3 Peziä (3e), 1 kasetti (2,5e), Sorsakosken cd (3,5e), Tintti (3,5e).

1.8. Ostettu Johannes ja Pirkale Järvilinnan sormus (2e), Raymond Briggs: Minne tuuli kuljettaa (2e), Maija Poppanen (3e), Joyce: Odysseus (2e), Mikki ja Hessu Mullinmallin (1,5e).

3.8. Myyty Kauranen: Syysprinssi (4e), Ufojen kosminen viesti (3e), Suomalaisia selvännäkijöitä (6e), Taivaan asukkaat (3,5e), Hanki elämä (1e), Kant (2e), Kirjeitä Linkolan ohjelmasta (4,5e), Tammen kultainen kirja (2e), Ressu villissä lännessä (3,5e), Elimäen tarkoitus (4e), 2 x Vonnegut (10e), 25 peziä (31,1e) ja 5 kasettia (8,50).

9.8. Myyty Pikku vampyyri (3,5), Odysseus (6), 1 pez (1), Ruusun nimi (4,5), Nabokov (4).

15.8. Myyty Vonnegut (6e), Saarikosken Alue (2,5e), useita kasetteja (5,5e), It's the great pumpkin (3e), Däniken (3e), Puolipäivän riitit (2e), Toinen säätiö (1,25e), Mikki ja Hessu (6,50e), Maija Poppanen (6e), The noonday demon (3,50e), Minne tuuli kuljettaa (5e), pezejä (13,35e), Iisi miljoona (3e), vinyylejä (1e).

21.8. Myyty Ornette Birks Makkonen kohtaa luojansa (4e), Moliéren komedioja 1 ja 2(14e) ja Lentsu (2,5e). Käytössä 939,05 euroa

Tuhannen euron kirpputorikisa (osa 5)

2010-05-26T09:24:00.000-07:00

Viides kuukausi, noin kolmasosa kilpailusummasta kerättynä. Jäljellä Minun yrttini, Banksin Crow Roadin käsikirjoitus-pokkari, 1 Valtteri Suomalaisen kirja, Usko Kyykkä, 177 peziä, kourallinen vinyylejä, 1 Jim Carreyn dvd, Kuristaja, Tarzan ja Leijonamies, Blomstedtin Vasta-ajattelijoita, Ornette Birks Makkonen kohtaa luojansa, Kungfutsen Suuri Oppi, Genjinin tarina 3, Konsta Pylkkänen etsii kortteeria, Simo Penttilä: Kuvernööri kukistuu, Kafka: Erään koiran tutkimuksia, Suuri unikirja, Sokal: Usvahäät, 2 Tammen kultaista kirjaa, Franz Kafka: Oikeusjuttu, Teräsluolat, Tappajakondomi 2, Jörö-Jukka-kasetti, 5 SAPOa, Tosiasioita Suomesta, Rauni-Leena Luukanen: Kuolemaa ei ole, Huovinen: Lentsu, Elias Canetti: Pelastunut kieli, Merri Vik: Tosi nokkelaa Lotta, 2 Pikku Vampyyri-kirjaa, Mika Waltarin runoja ja muistiinpanoja 1925-1978, Ufosieppaukset, Viewmaster ja Star wars-figuuri. Oletan että olen epähuomiossa myynyt yllämainitut Kafkat, mutta unohtanut merkitä myynnit muistiin. Käytössä 316,70 euroa. Joku iso riskisijoitus olisi hyvä veto kilpailun tässä vaiheessa.

29.5. Ostettu 7 kasettia (Uriah heep, Black Sabbath, David Bowie, Pink Floyd, Boney M, Bee gees yhteensä 3,50e).

1.6. Myyty 3 kassua (yht. 5,50e), 1 SAPO (3e), Ufosieppaukset (5e), Sheldonin Kuristaja (9e) ja 3 Peziä (3,40).

4.6. Myyty Teräsluolat (76,50) ja Merri Vik (10e). Ostettu Urjalasta

-Moliéren komedioja 1 ja 2 (1e)
-Jalmari Finne: Saapasvarsi (0,5e)
-Märta Tikkanen: Punahilkka ja Vuosisadan rakkaustarina (1e)
-Erään väärentäjän elämä (0,5e)
-Manfred: Robespierre (0,5e)
-Anja Kauranen: Syysprinssi (0,5e)
-Yrjö Kokko: Ne tulevat takaisin (0,5e)
-Henry Miller: Marussin kolossi (0,5e)
-Veronica Pimenoff: Maailman myötä ja vastaan (0,5e)
-Rydman-suku (0,5e)
-Landtman: Kant (0,5e)
-Nabokov Nabokovista (0,5e)
-Flaubert: Kolme kertomusta (0,5e)
-Suomalaisia selvännäkljöitä (0,5e)
-Kuolleitten kanssa puhuminen (0,5e)
-Steinbeck: Matka Charleyn kanssa (0,5e)

Myyty 5.6. Jöröjukka-kasetti (2e), Viewmaster (3,50), Star wars-figuuri (2e) ja 29 vinyylilevyä (yht. 64,25e), Kungfutsen suuri oppi (6e), Loen Tosiasioita Suomesta (4e), 3 Peziä (3e), 1 SAPO (4e) ja 2 kasettia (3e).

9.6. Valkeakosken kirjaston suvipoistoissa soi iloisesti haitari ja laulava kirjastoauton kuljettaja esiintyy tunnin välein. Kirpputorikisaan tehtiin seuraavat hankinnat yhteishintaan 36 euroa ja kuljetettiin suht hankalasti kotiin polkupyörällä:

-Milos Forman: Otetaan hatkat
-Kundera: Elämä on toisaalla
-Jarkko Laine: Elokuvan jälkeen
-Jarkko Laine: Paratiisi
-Brian Aldiss: Mannerheim-sinfonia
-Bat-instituutti: Batman aukene!
-Verikekkerit
-Tarkovski: Vangittu aika
-H.G.Wells: Punainen huone
-Helakisa & Jaakola: Olena ja Vassuska
-Tintti Neuvostojen maassa
-Linkola & Soininvaara: Kirjeitä Linkolan ohjelmasta
-Alanen & Alanen: Musta peili
-Kinski: Tarvitsen rakkautta
-Butler: The horror film
-Vlad Tepes - Prince of Walachia
-Ihmisen tie - valikoima latinalaisen amerikan kirjallisuutta
-Kwaidan
-Saarikoski: Alue
-Butler: Puolipäivän riitit
-Kierkegaard: Viettelijän päiväkirja
-Seton: Hiekkaharjun hirvi
-Ghost world
-Tintti Haijärvellä
-Suukko Pikku Karhulle
-2 Tammen kultaista kirjaa
-It's the great pumpkin Charlie Brown
-Maaginen matka
-Tom of Finland - elämäkerta
-Hanki elämä 2
-Tukiainen: Tyttö ja mummo
-Myyrä puhemiehenä
-Pirinen: Socker-Conny
-Pirinen: Kaasua
-Pirinen: Gas
-Manara: Lumimies
-Mathieu: Lopun alku
-Mathieu: Ne...
-2 x Taivaan asukkaat - Valerianin ja Larelinen avaruuden atlas

Olen siis yksi niistä tyypeistä joiden ansiosta kun SINÄ tulet kirjaston poistomyyntiin, siellä ei ole enää hyllyssä mitään mielenkiintoista.

14.6. Myyty Robespierre (3e), Marussin kolossi (5e), Ace Ventura (3e), Pezejä (11,30).

19.6. Myyty vinyylejä (12e), Kundera (3e), Simo Penttilä (5e), Musta peili (4e), Kaasua komisario Likanen (4e), Lumimies (3e), Uriah Heep-kasetti (2e), Kierkegaard (3e), Pikku Karhu (2e), Olena ja Vassuska (3e), 4 Peziä (4e).

21.6. Myyty Kuolleitten kanssa puhuminen (11e). Ostettu kasa c-kasetteja (2e).

27.6. Myyty Vlad Tepes (5e), Andrei Tarkovski: Vangittu aika (15,50), Tammen kultainen kirja (1,50), molemmat Mathieu (9e), Verikekkerit (7e), Jarkko Laine: Elokuvan jälkeen (4e). Batman aukene (4e), Flaubert (3,5e), Taivaan asukkaat (4e), Tintti Neuvostojen maassa (3e), Waltarin runoja ja muistoonpanoja (4e), 1 SAPO (5e), Pezejä (6,70) ja Tarzan ja Leijonamies (2e). Käytössä 631,85 euroa.

Tuhannen euron kirpputorikisa

2010-05-11T09:03:00.001-07:00

Linkki: Kilpakumppanin blogi samasta aiheesta.

Tuhannen euron kirpputorikisa (osa 4)

2010-04-25T09:15:00.000-07:00

Neljäs kuukausi. Paljon hyvää tavaraa myynnissä, osasta tulossa Huuto.netissä pian hyvää tiliä. Rahaa käytössä hankintoihin 69,60 euroa. Myymättä 3 Krazy kat-kokoelmaa, Joonas - sarjakuvantekijä, Minun yrttini, Banksin Crow Roadin käsikirjoitus-pokkari, 3 Valtteri Suomalaisen kirjaa, Usko Kyykkä, Tunnit-pokkari, Tarzan ja Leijonamies, Blomstedtin Vasta-ajattelijoita, Ornette Birks Makkonen kohtaa luojansa, Kungfutsen Suuri Oppi, Genjinin tarina 3, Havukka-ahon ajattelija, Anne Frank - Päiväkirjan salaiset sivut, Konsta Pylkkänen etsii kortteeria, Simo Penttilä: Kuvernööri kukistuu, Kafka: Erään koiran tutkimuksia, Nine inch nails: Broken, Burroughs: Tarzanin poika, Butler: Puolipäivän riitit, Clarke: Tuuli auringosta, Maailma mielen mukaan, 1 Jim Carreyn dvd, Lämäri-dvd, Karhiainen-dvd, Tri Jekyll ja Mr Hyde, Kinski: Tarvitsen rakkautta, Loe: Supernaiivi, Suuri unikirja, Robert Jordan: Ajan pyörä 1-5, Mauri Kunnas: Apua merirosvoja, Sokal: Usvahäät, 4 Tammen kultaista kirjaa, Muumit 5 ja 6, Orhan Pamuk: Valkoinen linna-pokkari, Arto Salmisen Ei-kuori, Franz Kafka: Oikeusjuttu, Metallica-kasetti, kaksi Lorcaa.

28.4. ostettu Sidney Sheldonin Kuristaja (5e).

2.5. Myyty Puolipäivän riitit (5e), Anne Frankin päiväkirjan salaiset sivut (5e), Havukka-ahon ajattelija (4e), 3 x Krazy Kat (10e), Lämäri dvd (4e), Karhiainen dvd (3,5e), Clarken Tuuli auringosta (21e), Muumit (14e), Kinski (11e), Tammen kultainen kirja: Putti (112e), Tarzanin poika (6e). Käytössä 260,10 euroa.

4.5. Ostettu vinyylikokoelma (etupäässä heviä) hintaan 174 euroa.

7.5. Myyty Salmisen Ei-kuori (15e) ja Tammen kultainen kirja: Pieni poika ja jättiläinen (4,50).

8.5. Myyty 60 eurolla vinyylejä, 2 Lorcaa (8e), Kunnas (6e), Metallican kasetti (2,5) ja Nine inch nails (4e), Supernaiivi (3e).

13.5. Myyty 150 eurolla vinyylejä. Ostettu Ranskan eBaystä 180 peziä (89,60e)

15.5. Myyty Tri Jekyll (2,5e), Joonas (4e), Tunnit-pokkari (4e), Maailma mielen mukaan (5e), 2 Valtteri Suomalaisen kirjaa (10e).

20.5. Muuttokeikka Mikkelissä. Kirpputorit Hauholla, Heinolassa ja Mikkelissä. Ostettu Hauholta Isaac Asimovin Teräsluolat (2e), Neil Gaiman: American gods (1e), Tappajakondomi 2 (1e), Jörö-Jukka-kasetti (0,5e), 6 SAPOa (yht. 5e). Ostettu Heinolasta Erlend Loe: Tosiasioita Suomesta (2e), Rauni-Leena Luukanen: Kuolemaa ei ole, Huovinen: Lentsu, Elias Canetti: Pelastunut kieli (yhteensä 3e, ei ollut tarkoitus ostaa Rauni-Leenaa, mutta se vaan jäi käteen kierrätyskeskuksella). Ostettu Mikkelistä Merri Vika: Tosi nokkelaa Lotta (1e), 2 Pikku Vampyyri-kirjaa, Mika Waltarin runoja ja muistiinpanoja 1925-1978, Ufosieppaukset, Viewmaster ja kolme kiekkoa sekä Star wars-figuuri (kaikki yhteensä 5e).

21.5. Myyty Ajan pyörre 1-5 (yht. 25e), 1 Pez (1,20) ja Valkoinen Linna (3,50e).

22.5. Myyty hevivinyylejä 131,50 eurolla.

26.5. Myyty Viewmaster-kiekot (2e), 1 Sapo (3e), American gods (3e), 2 x Pez (2e) ja Tammen kultainen kirja Loppu hyvin kaikki hyvin (3e). Käytössä 329,70 euroa

Polümeer 14

2010-04-23T01:24:00.000-07:00

Polümeer 13

2010-04-23T01:13:00.000-07:00

Polumeer 12

2010-03-27T09:03:00.001-07:00

Muutamia uusia löydöksiä mm. Hämeenlinnasta, Valkeakoskelta ja internetistä.

Huomio huomio: Kokoelmani on esillä Valkeakosken kaupunginkirjastossa 13.-27.4.2010

Tuhannen euron kirpputorikisa (osa 3)

2010-03-26T05:56:00.000-07:00

Kolmas kuukausi. Käytössä on 20,30 euroa. Myymättä on 2 Scarryn kirjaa, Joonas - sarjakuvantekijä, Pier Paolo Pasolinin Tuhkan laulaja, 3 Kisu Killisimää, 6 dvd-elokuvaa, Valtteri Suomalaisen kirjat, Lion King-peli, Usko Kyykkä, Hämeen-Anttilan Perijät, Tosiasioita Suomesta-pokkari, Tunnit-pokkari, Lordin Deadache, Tarzan ja Leijonamies, Matka Charleyn kanssa-pokkari, Blomstedtin Vasta-ajattelijoita sekä Vares ja Kaidan tien kulkijat. Arvoa myynnissä olevilla kirjoilla ja muilla on noin 80 euroa eli alkusijoitus on kahdessa kuukaudessa kasvanut noin sadaksi euroksi. Eli huima hidastus edelliseen kuukauteen jonka aikana sijoitus kasvoi korkoa suhteessa 1/60.

26.3. Myyty Vares (4e), 1 dvd (4e) ja Pasolini (2e). Käytössä 30,30 euroa.

27.3. Hämeenlinna. Ostettu 3 Playstation-peliä (yht. 3e), Olmi 3 (1e), Tunnit-pokkari (1e), Pieni talo suuressa metsässä (2e), Ornette Birks Makkonen kohtaa luojansa (2e), toiset kappaleet Valtteri Suomalaisen kirjoja (yht. 4e), Nietzschen Iloinen tiede (1,50), Banksin Crow Roadin käsikirjoitus-pokkari (2e) sekä 2 Iron Maiden-hihamerkkiä (yht. 1,50e).

28.3. Anastettu 1 Kisu Killisimä (näin käy joskus)

29.3. Ostettu Merjan kirppikseltä Salattu puutarha-vhs (rohkea paljastus nunnien seksuaalielämästä 1e), Black fist-vinyyli (1e) sekä I remember Jazz-kirja (1e).

30.3. Myyty I remember jazz (2e).

1.4. Myyty: Perijät (3e), Tosiasioita Suomesta (3,50) sekä Lion king-peli (2,5e).

2.4. Myyty Olmi 3 (3e), 2 Iron Maiden-hihamerkkiä (3e), Lordon Deadache (3,50e), 1 dvd (4e) ja 2 playstation-peliä (7e).

Anastettu 3 (!!!) dvd-elokuvaa. Hei kiitti vaan.

5.4. Ostettu Silmarillion (2e), Pahuus (2e) sekä Orwellin Vuonna 1984 (0,5e). Peruutui kaupat kirjasta Minun yrttini (4e).

7.4. Myyty: Valtteri Suomalaisen Kuolet vain kahdesti (24e), 2 Scarryä (5e), Black fist-vinyyli (5e), 1 Playstation-peli (3e), 1 Kisu Killisilmä (7e), 1 dvd (4e), Pieni talo suuressa metsässä (3,5).

7.4. Ostettu 3 Krazy kat-kokoelmaa kirjastosta (3e).

12.4. Ostettu Kungfutsen Suuri Oppi (5e), Genjinin tarina 3 (2e), Havukka-ahon ajattelija (2e), Nuoren tytön päiväkirja (2e), Anne Frank - Päiväkirjan salaiset sivut (2e), Nalle Puh / Nalle Puh rakentaa talon (3e), Konsta Pylkkänen etsii kortteeria (2e).

15.4. Myyty Tunnit-pokkari (3e), Matka Charleyn kanssa (3e), Salattu puutarha (2e), Nietzshe (5e) ja 1984 (2e).

18.4. Aamulehden järjestämä peräkonttikirppis. Ostettu:

Simo Penttilä: Kuvernööri kukistuu (Arizona-sarja 2e)
Kafka: Erään koiran tutkimuksia (1e)
Nine inch nails: Broken (o,5e)
Ministry: Houses of the Molé (2e)
Burroughs: Tarzanin poika (5e)
Butler: Puolipäivän riitit (2e)
Clarke: Tuuli auringosta (2e)
Maailman mielen mukaan (2e)
3 Jim Carreyn dvd-elokuvaa (3e)
Spede show-dvd (1e)
Lämäri-dvd (0,5e)
Karhiainen-dvd (0,5e)
Hiipivä tiikeri piilotettu lohikäärme-dvd (1e)
Tri Jekyll ja Mr Hyde (v. 1945 - 1e)
Kinski: Tarvitsen rakkautta (1e)
Loe: Supernaiivi (0,5e)
Suuri unikirja (0,5e)
Robert Jordan: Ajan pyörä 1-5 (15e)
Mauri Kunnas: Apua merirosvoja (2e)
Sokal: Usvahäät (0,5e)
Tammen kultainen kirja: Putti, joka ei ollut kala eikä lintu (2e)
Tammen kultainen kirja: Loppu hyvin kaikki hyvin (1e)
Tammen kultainen kirja: Kana Karoliina (2e)
Muumi 5 ja 6 (Turun sanomien iso versio 5e)
Capsela 400-rakennussarja (2e)
Capsela 300-rakennussarja (2e)

19.4. Myyty: Nuoren tytön päiväkirja (4e).

21.4. Ostettu eri puolelta Päijät-Hämettä Kundera: Tietämättömyys (1,5e), Orhan Pamuk: Valkoinen linna-pokkari (1,5e), Arto Salminen: Ei kuori (1e), Franz Kafka: Oikeusjuttu (kirjaston poisto 2e), Metallica-kasetti (0,5e), Tammen kultainen kirja 140 - Pieni poika ja jättiläinen (0,20e) ja Aku Ankka - Auringon poika (1,5e), kaksi Lorcaa (yht. 2 euroa).

25.4. Myyty Capselat (12e), Hiipivä tiikeri dvd (4e), Spede dvd (4e), Kundera (3,50), 2 x Carrey dvd (7e), Ministry cd (4,5e), Silmarillion (4e), Nalle Puh (6e), Auringon poika (6,5e), Pahuus (3,5). Käytössä 69,60 euroa

Kritiikki elää!

2010-03-22T22:33:00.000-07:00

Pertti Jarlan Pikku-Fingerporista kirjoittamani, tekijän suututtanut tuote-esittely elää ja voi hyvin: Rehellinen sarjakuvakauppias Hans Nissen (suosittelen lukemaan myös blogimerkintään kirjoittamani kommentin).

Vaikeuksia ulkomaisten nettikauppojen kanssa

2010-03-02T21:49:00.000-08:00

Otsikon mukaisesti on ollut vaikeuksia ulkomaisten nettikauppojen kanssa viime aikoina. Jotenkin tuntuu ettei ole muuta ollutkaan. Harmittamaan jääneet asioinnit ovat alkuvuodesta olleet enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Silti jatkan Visani vinguttamista ja pettynyttä huokailua postilaatikolla.

1. Lovecraft.

Innostuin pitkästä aikaa lukemaan Lovecraftin novelleja kun Jalavalta ilmestyi viime vuonna kirjan verran uusia suomennoksia. Jotenkin tuntui niitä lukiessa, että jotain olennaista on käännöstä tehdessä päässyt teksteistä katoamaan. Tilasin netitse kokoelman Lovecraftia englanniksi ja huomasin olleeni oikeassa. Alkukielinen teksti oli hiottua ja runollista siinä missä suomennokset muistuttavat enemmän sanomalehteen kirjoitettua uutisointia tai muuta asiatekstiä. En ollut kuitenkaan tyytyväinen tilaamaani kirjaan joten ryhdyin tutkimaan mikä olisi mahdollisesti paras formaatti omistaa Lovecraftin keskeiset tekstit. Oma mielipiteeni on että Penguin Modern Classics-sarjassa ilmestyneet kolme S.T. Joshin toimittamaa pehmeäkantista novellikokoelmaa ovat sekä edullinen että edustava keino hankkia valtaosa Lovecraftin tuotannosta alkukielisenä omaan hyllyyn.

Sarjan ensimmäinen osa, The Call of Cthulhu, löytyi kätevästi Akateemisen kirjakaupan fantasiahyllystä, mutta kaksi myöhempää osaa täytyi hankkia netitse. Tilasin ensin yhden osan uutena eBayn kautta, mutta se saapui perille aivan rutussa. Sitten tilasin toisen puuttuvan osan Book depositoryn kautta ja sekin tuli perille rutussa. Molemmista toimituksista laitoin palautetta myyjille. Palautus olisi ollut mahdollinen, mutta tuntui niin haastavalta hankkeelta että vein kirjat kirpputoripöytääni. Nyt odottelen tilausta kolmannesta paikasta. Toivon saavani siistikuntoisen kirjan.

2. Bukowski

Charles Bukowski on toinen nuoruuden suosikki jonka olen hiljattain löytänyt uudelleen. Kävi itseasiassa samoin kuin Lovecraftin tapauksessa että suomennoksen lukeminen oli tuskallista. Bukowskia on suomeksi julkaissut moni kustantamo usean vuosikymmenen aikana ja koko suomennettu proosatuotanto löytyi minulta omasta hyllystä. Suomennosten jatkeena oli puoli tusinaa alkukielisiä Bukowskeja Black Sparrow'n painoksina. Suomennosten puhekielisyys ja kääntäjien ottamat vapaudet ärsyttivät niin paljon että päätin hankkia siistin rivin Black Sparrow'n alkukielisiä Bukowskeja. Helpommin sanottu kuin tehty, tämä.

Bukowski siirtyi Black Sparrow'lta postuumisti Eccolle (HarperCollins Publishers) vuosikymmen sitten. Kirjat näyttävät kaukaa katsottuna (ja netissä) samoilta, mutta lähempi tutkiskelu paljastaa kauheuksia. Black Sparrow'n Bukowskit painettiin laadukkaasti paksulle paperille ja niissä yhdistyi kiehtovalla tavalla underground-meininki ja asiallisuus. Eccon uudet Bukowskit ovat halvalle paperille halvasti digipainettuja, kädessä velttona lerpottavia hirvityksiä, joita en halua pitää kädessäni enkä myöskään kirjahyllyssäni. Olisi siis hankittava puuttuvat Bukowskit Black Sparrown'n versioina.

Ajattelin aloittaa kokoelman täydennyksen Bukowskin ensimmäisestä romaanista eli Postitoimistosta. Englantilainen kirjakauppa mainosti eBayssä myyvänsä kirjaa käyttämättömänä ja vieläpä Black Sparrow'n painoksena.

Tilasin.

Odotin.

Petyin.

Pari viikkoa tilauksesta löysin postilaatikosta sen mitä pelkäsinkin eli Eccon digipainetun Post Officen. Laitoin myyjälle palautesähköpostia ja sieltä luvattiin lunastaa kirja takaisin vaikka olivat omasta mielestään toimittaneet minulle ihan oikean kirjan. Eri painoksissa kun on kustantajan vaihtumisesta huolimatta yllättäen sama ISBN-numero.

Seuraavaksi päätin kokeilla Abebooksia. Abebooks on käytettyjä kirjoja myyvä nettiportaali, jossa on myymässä valtava määrä eri kirjakauppiaita eri puolilta maailmaa. Post Office löytyi sitä kautta edullisesti vaikkakin postikulut olivat moninkertaiset itse kirjan hintaan verratessa. Black Sparrow'ta luvattiin ja käytettyä mutta siistiä kuntoa. Tilasin. Odotin. Odotin ja odotin. Noin viikko tilauksen jälkeen tuli tilausvahvistus. Siitä muutama päivä myöhemmin tuli sähköpostiin uusi vahvistus, että kirja toden totta löytyy myyjän varastosta. Odotin viikon maksuohjeita kunnes omatoimisesti kirjoitin myyjälle että saisinko syytää rahaa jonnekin. Vajaan viikon odottelun jälkeen sain maksutiedot ja pistin rahat menemään Paypallin kautta.

Kolme viikkoa myöhemmin (tänään) tuli sähköpostia että tilaukseni on peruttu koska en ole sitä maksanut. 16.52 euroani ovat luoja tietää missä. Mihinkään yhteydenottoihini kirjakauppias ei ole missään vaiheessa vastannut.

3. Fantagraphics

Fantagraphicsilla oli alkuvuodesta alennusmyynti. Tarjosivat nettikauppansa valikoimasta 20 prosentin hintahuojennuksen. Alennus oli sikäli erikoinen että sen pystyi yhdistämään muihin alennuksiin. Liittymällä Fantagraphicsin kerhoon (olen jo jäsen) saa poikkeuksellisen edulliset toimituskulut sekä 20 prosenttia alennusta kaikista tuotteista. Kauppamies takaraivossani näki huimia mahdollisuuksia yhtälössä jossa Fantagraphicsin nettikaupan 0,99 dollarin alesarjakuvavalikoima yhdistetään kaksinkertaiseen alennukseen ja edullisiin toimituskuluihin. Loppuhinnaksi sarjakuvalehdille tuli Suomen rahassa alle 50 senttiä kappale.

Pistin parilla sadalla eurolla sarjiksia tilaukseen. Maksoin Visalla. Muutama päivä myöhemmin oli Visalleni palautettu 7 euroa, oletin muutaman julkaisun olleen loppuunmyytyjä. Pari viikkoa myöhemmin tuli ilmoitus, että lähetys on Tampereen tullissa. Asumme vaimoni kanssa Valkeakoskella. Köröteltiin Tampereelle. Tullissa asiointi onnistui yllättävän tuskattomasti kun jätin kertomatta että maahantuonti liittyy yritystoimintaani. Tulleissa ilmeisesti on ohjeistus jossa kaikki Kafkan tuotannosta tutut painostuksen keinot ovat sallittuja elleivät jopa suositeltavia, kun tiskille ilmestyy pienen tai keskisuuren yrityksen edustaja hakemaan pakettiaan. Pahimmillaan olen vielä viikon tullissa asioimisen jälkeen kävellyt ärtyneenä rinkiä kotonani rystyset valkoisena näreitä virkapukuisia naisia kiroten. Yksityishenkilöjä kohtaan ollaan toki myös hankalia, mutta huomattavasti vähemmän. Toisaalta säästyi arvonlisäveroissa pitkä penni kun virkailija päätti tullata koko laatikon kirjoina, vaikka se sisälsi etupäässä lehtiä.

Kotona vertailin lähetyslistaa paketin sisältöön. Noin puolet kirjoista ja lehdistä puuttui. Etenkin pisti silmään että kaikki kalliimmat hankinnat loistivat poissaolollaan. Ajattelin että loput julkaisut tulevat toisessa paketissa myöhemmin joten odotin. Odotin ja odotin. Kun ei puolessa kuukaudessa tapahtunut mitään, laitoin palautetta. Ilman sen kummempia selityksiä tai kyselyitä minulle luvattiin lähettää puuttuvat kirjat uudelleen, muttei kaikkia koska osa on loppuunmyyty. Jäin vartomaan.

Eilen posti toi paketin jossa oli olevinaan edellisestä lähetyksestä puuttuneet kirjat. En parhaalla tahdollanikaan saa Visa-tililleni palautettuja muutamia euroja vastaamaan uupuvia painotuotteita. Lähetyslistassa lukee isolla NOTE QUANTITIES, mutta silti on varastossa pakattu mitä sattuu eli vähemmän. Listan mukaan kutakin tuotetta olisi tilauksen mukaisesti kolme kappaletta mutta paketissa on vain yksi.

En jaksa enää reklamoida.

EDIT: Jaha, nyt tuli rahat takaisin Bukowskista.

Tuhannen euron kirpputorikisa (osa 2)

2010-02-25T01:46:00.000-08:00

Tasan kuukausi on vierähtänyt siitä kun sijoitin ensimmäisen euron Matti Nykäsen Yllätysten yöhön. Pieni väliaikaraportti lienee paikallaan.

Edellisestä merkinnästä näkyy kuukauden aikana tapahtuneet ostot ja myynnit. Kovaa käteistä on keinottelun seurauksena lompakossa 8,50 euroa (tänään 25.2.) ja tavaraa myynnissä kirpputoreilla ja Huuto.netissä 50-60 eurolla. Kerroin on siis ensimmäiselle kuukaudelle 1/60. Jos sama suhde jatkuu seuraavan kuukauden ajan (tuskin jatkuu) olisi tuhat euroa hankittu alta aika yksikön.

Kilpakumppanin vaiheista minulla ei ole esittää tarkkaa tietoa, mutta arvioisin tilanteen olevan vielä toistaiseksi melko tasaväkinen.

28.2. Ostettu Lahdesta 7 Richard Scarryn kirjaa (euron kappale) sekä kirjastonpoisto Joonas - sarjakuvantekijä (1,50) eli yhteensä 8,50.

2.3. Myyty: Muumipappa ja meri (2e).

Myyty 8.3. kolme Scarryn kirjaa (yhteensä 7,50). Ostettu Pier Paolo Pasolinin Tuhkan laulaja (0,20e).

9.3. Ostettu neljä kappaletta Tammen kultaiset kirjat numeroa 5 - Kisu Killisilmä (yht. 8e). Myyty Mahtava Tarzan (7e).

12.3. Ostettu Timo K. Mukka: Kyyhky ja unikko (2e), vielä yksi Kisu Killisilmä (2e) sekä Kun naiset saivat sääret (o,5e).

14.3. Myyty 2 Scarryä (yht 5e), yksi Pez (1e) sekä kaksi Kisu Killisilmää (yht. 10e).

18.3. Myyty Asimovin Yö saapuu (4e) sekä Paasilinnan Eurooppalaiset kasvot (4e). Ostettu Annemarta Borgen: Minun yrttini (2e). Myyty samainen kirja 4 eurolla.

21.3. Myyty Kun naiset saivat sääret (3e) sekä Mukka (3,50).

23.3. Ostettu 6 dvd-elokuvaa (2e/kpl) sekä Valtteri Suomalaisen kirjat Sauna Syyriassa sekä Kuolet vain kahdesti (yhteishintaan 15 euroa).

24.3. Myyty Kisu killisimä (9e) ja Skiftesvik (2e). Käytössä 20,30

Tuhannen euron kirpputorikisa

2010-01-28T03:56:00.000-08:00

23.1.2010: Sukulaismiehen kanssa päätimme kisata siitä kumpi onnistuu lyhyemmässä ajassa muuttamaan euron alkupääoman tuhanneksi euroksi keinottelemalla kirpputoritavaralla. Dokumentoin projektin etenemistä omalta osaltani tässä blogissa.

Sijoitin oman euroni välittömästi kahteen kohteeseen. Vaajakosken Vaajapörssistä ostin Matti Nykäsen Yllätysten yö-kasetin 50 sentillä. Jyväskylästä löytyi kierrätyskeskukselta 50 sentillä Bart Simpson-munakuppi. Näillä kahdella kirpputoriostoksella lähdin tavoittelemaan tuhatta euroa.

25.1. Nykänen myyty: 2e

28.1. Ostettu Valkeakoskelta Merjan kirppikseltä George Orwell: Vuonna 1984 (pokkari 1e) sekä Agatha Christie / Roald Dahl-yhteisnide (1e)

6.2. Myyty munakuppi (1e) ja Orwell (3e)

6.2. Ostettu Valkeakoskelta lastentarvikekirpputorilta Uppo-Nalle ja kultahippu (50 senttiä), Merjan kirppikseltä Stephen Kingin Ihmissuden vuosi (0,5e), Lempäälästä The Lion King-lautapeli (2e) ja Tampereelta Pelastusarmeijan kirpputorilta 3 Pez-karkkiautomaattia (á 30 senttiä). Yhteensä siis 3,90.

7.2. Myyty Christie/Dahl-yhteisnide (3e)

9.2. Ostettu Valkeakosken kirjastosta yhteensä kolmella eurolla poistokirjoja:
Tove Jansson: Muumipappa ja meri (1.painos)
Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
Usko Kyykkä ja Shanghai-Lili
Rex Stout: Toinen tunnustus (SAPO 1.painos)

12.2. Myyty Uppo-Nalle (3e), Ihmissuden vuosi (4e) sekä kaksi Peziä (2e).

13.2. Ostettu Myyrän housut (1,5 euroa Bonuskirppis Tampere) ja Virpi Hämeen-Anttilan Perijät (0,5e)

16.2. Ostettu: Jasso kaikilla mausteilla (1e), Erlend Loen pokkari Tosiasioita Suomesta (2e), Tunnit-pokkari (2e), joni Skiftesvik-näytelmä Puolitoista pudotusta (0,30e) ja Lordin Deadache (limited digipak 1e).

Myyty 20.2. Myyrän housut (3,50).

Ostettu 22.2. Hauholta yhteishintaan 4,30 euroa:
Arto Paasilinna: Eurooppalaiset kasvot
John Steinbeck: Matka Charleyn kanssa (pokkari)
Jan Blomstedt: Vasta-ajattelijoita
Burroughs: Tarzan ja leijonamies
Burroughs: Mahtava Tarzan

Myyty 23.2. Rex Stout: Toinen tunnustus (6e).

Ostettu: 24.2.
Isaac Asimov - Robert Silverberg: Yö saapuu (kirjastonpoisto 1e)
Reijo Mäki: Vares ja kaidan tien kulkijat (1.painos 2e)

Myyty 24.2.
Muumilaakson marraskuu (3e)
Jasso kaikilla mausteilla (2,5e)

Käytössä 8,50e

KISA JATKUU

Marsin mestarilaulajat (valmiita sivuja 2)

2010-01-27T02:20:00.000-08:00

Marsin mestarilaulajat (valmiita sivuja)

2010-01-14T06:02:00.000-08:00

Ikuisuusprojekti käynnissä jälleen.

Kalevan outsider

2010-01-03T10:14:00.000-08:00

Kesällä 2008 toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja avasin kirjakaupan asuntomme alakerrassa sijaitsevaan kivijalkaan. Hanke ei ollut ihan loppuun saakka mietitty. Kahden tunnin päivittäiset aukioloajat, omituinen valikoima ja syrjäinen sijainti takasivat sen että ovi kävi harvoin. Mainostin ikkunassa ostavani kaikenlaiset kirjat ja lehdet joten lähikorttelin ammattilaiset kantoivat kaljanhimoissaan tekijänkappaleitaan tarjolle suht säännöllisesti. Toinen yleinen vieras olivat lähikorttelien eläkeläiset, jotka kävivät kyselemässä toimistotarvikkeita ja veikkauspalveluita, joita minulla ei ollut tarjota. Muutama vanha tuttu kävi kannatusmielessä ostamassa kirjan tai kaksi.

Ensilumien mukana sisään tupsahti vaivalloisesti kepin varassa askeltava eläkeläisrouva. Kummasteltuaan aikansa kaupan hyllyillä seisovia värikkäitä sarjakuvakirjoja ja muita myyntiartikkeleita hän uskaltautui tiskin ääreen kysymään josko minulla olisi kiinnostusta ostaa muutama kirja. Hän kertoi perineensä ystävättärensä ja tältä oli jäänyt perinnöksi muun irtaimen ohella laatikollinen lastenkirjoja. Ne hän haluaisi nyt muuttaa rahaksi. Kysyin mitä kirjoja jäämistössä oli ja toiveikkaana luettelin kaikki kirjasarjat, joilla varmasti olisi jälleenmyyntiarvoa. Rouva puisteli päätään, eivät kuulostaneet tutulta. Annoin kuitenkin puhelinnumeroni ja pyysin soittamaan heti kun kirjoja voisi mennä katsomaan. Aina kannattaa käydä tarkastamassa kaikki epätodennäköisimmätkin apajat. Kun yhteydenottoa ei alkanut parin viikon sisällä kuulua, niputin eläkeläisrouvan mielessäni niihin asiakkaisiin, jotka käyvät lämpimikseen kyselemässä, että kiinnostaako se ja se ja onko myydä sitä tahi tätä.

Muutama kuukausi myöhemmin rouva tuli yllätyksekseni uudelleen kyselemään kirjoista. Oli hukannut puhelinnumeroni eikä ollut nivelvaivojen vuoksi aiemmin päässyt pistäytymään. Että sopisiko kirjojen näyttö vaikka samana iltana kuudelta. Sopihan se, hyvinkin. Kävin lyhyen työpäiväni päätteeksi pankkiautomaatilla nostamassa vähän rahaa siltä varalta, että rouvan mainostamissa muutamissa kirjoissa olisi joku mielenkiintoinenkin nide joukossa. Sovittuun aikaan pimputin kolmikerroksisen rivitaloasunnon ovikelloa ja pääsin sisään pimeään eteiseen. Ei tarvitse ottaa kenkiä jalasta, peremmälle peremmälle vaan.

Eteisestä avautui näkymät useisiin synkkiin huoneisiin, täynnä pölyä ja loputtomasti vanhaa tavaraa kasoissa. Pieni vihainen koira räksytti kovaäänisesti jaloissa ja sai äkkiä lähtöpassit lukkojen taakse keittiöön. Lähdettiin ahtautumaan vaivalloisesti tavarapaljouden lomitse kellariin, missä kirjat olivat. Rouva varoitteli portaissa, ettei kannattaisi säikähtää, sillä kirjoja oli itse asiassa enemmän kuin muutama: Niitä oli tuhansia. Ja toden totta, kellarikerros oli täynnä kirjoja. Omatekoiset hyllyt olivat painuneet mutkalle kirjojen painosta. Niitä oli hyllyissä kahdessa rivissä. Myös lattioilla oli kirjoja. Oli laatikoita täynnä kirjoja, kirstuja täynnä kirjoja, pusseja täynnä kirjoja. Yhdessä laatikoista odottivat etukäteen mainostetut lastenkirjat. Katselin kasan pikaisesti läpi. Mielenkiintoisia olivat, muttei mitään keräilykirjoja. Tarjosin kymmenen euroa, kaupat tehtiin.

Kysyin muista kirjoista, saisiko niitä katsella ja olivatko ne kaupan. Katsella toki sai mutta myyntiä hän ei ollut tullut ajatelleeksi eikä siksi ollut ehdotuksesta näin äkkisiltään innostunut. Häntä kiinnosti kuitenkin mitä kirjoista maksaisin. Tarjosin kokeilumielessä kolmesataa euroa. Liian vähän, naureskeli rouva. Tarjosin viisisataa. Liian vähän. Kuusisataa?

Olin aiemmin tutkinut useita kirjakuolinpesiä, mutta tunkkaisesta kellarihuoneesta löytynyt esiintymä vaikutti heti jotenkin poikkeukselliselta. Ei mikään tylsä kokoelma Päätaloa ja vanhoja tietosanakirjoja vaan vuosikymmenien kuluessa hamstrattu henkilökohtainen kirjasto, josta aisti että valinnat oli tehnyt tavalla tai toisella omalaatuinen kirjojen ystävä. Paljon oli kiinnostavia teoksia erityisesti 60-luvulta. Arvokkaitakin kirjoja, harvinaisia. Valtavasti oli myös painotuotteita sieltä toisesta ääripäästä eli pokkareita joita antikvariaateissa käytetään juhannuskokon sytykkeinä. Loputtomasti jatkuneita kioskipokkarisarjoja, joiden maalatut kannet olivat tyylikkäitä, mutta sisältö jotain aivan muuta.

Äkkiä minut valtasi ajatus että oli pakko saada kaikki kellarin kirjat, oli siinä taloudellisessa mielessä järkeä tai ei. Olisi väärin poimia hyllyistä parhaat päältä ja jättää loput kärrättäviksi paperinkeräykseen. Oli saatava kaikki, jotta voisi kokoelmaa tutkiessa muodostaa eräänlaisen postuumin mielikuvan kirjat omistaneesta henkilöstä. Pakko!

Tohkeissani huutelin euroja olkani yli ovensuussa haukan lailla vahtaavalle eläkeläisrouvalle. Lopulta huuleni muodostivat summan, joka pisti rouvan vaivaisiin kinttuihin liikettä. Piti soittaa pojalle yläkerrasta ja kysyä tämän mielipidettä. Portaiden niveliä raastavan kurimuksen väsyttämänä rouva puuskutti puhelimeen tilanteen: Outo karvainen kirjakauppias haluaa syystä tai toisesta ostaa kaikki kirjat kellarista ja maksaa niistä sievoisen summan. Pojan kanta asiaan oli että kirjoista oli päästävä ja rahaa saatava. Kaupoista sovittiin.

Kotimatkalla soitin vaimolle ja kysyin paljonko käteistä tämä pystyisi järjestämään lyhyellä varoitusajalla ja ennen kaikkea voisiko hän tulla mahdollisimman pian auton kanssa, sillä olin tehnyt hieman kirjakauppoja. Itse suuntasin pankkiautomaatille hakemaan lisää rahaa.

Pari tuntia myöhemmin ojensin juhlallisesti tuhdin tukon riihikuivaa rouvalle. Tilaisuutta oli kutsuttu valvomaan hänen kirjamyynnillisesti myötämielinen poikansa sekä naapurin ukko, joka piti minua ja vaimoani silmällä, ettei mitään vilunkia pääsisi tapahtumaan. Rahoja laskiessaan rouva varoitteli vielä, että kirjoissa oli monenmoista sotkua sillä entinen omistaja oli ollut "taiteellinen". Jätin varoituksen sanat huomiotta sillä kirjat joita olin kellarissa selaillut olivat vaikuttaneet melko hyväkuntoisilta. Joissakin oli ollut pieniä keräilyarvoa alentavia merkintöjä marginaalissa, mutta yleisilme oli siisti, mikä oli tärkeintä. Joskus puoleltaöin kun olimme kantaneet kirjakaupalle viimeisen autollisen kirjoja, jokainen liiketilan lattiamillimetri oli vanhojen painotuotteiden peitossa. Jätin suosiolla kirjalaatikot yöksi rauhaan ja lähdin kotiin nukkumaan.

Seuraavana aamuna ryhdyin tarkemmin tutkimaan mitä oli tullut ostettua. Pian ymmärsin mitä rouva tarkoitti sotkulla. Ensimmäinen avaamani kirja loisti sisältä sateenkaaren väreissä. Sivujen marginaalit oli sotkettu eri värisillä tusseilla, jokainen kirjan sisäsivuilta löytyvä tyhjä tila oli liimattu täyteen lehtiartikkeleita. Esilehdelle oli kirjoitettu kuulakärkikynällä pieni essee kirjan tekijästä sotkuisella käsialalla. En ollut aiemmin nähnyt mitään vastaavaa.

Seuraava kirja oli saanut osakseen samanlaisen käsittelyn: Marginaalit oli mustattu, kirjailijan kuolinilmoitus liimattu nimiösivulle. Takasisäkannesta avautui sanomalehden aukeaman kokoinen valtava paperihaitari yhteen liimattuja lehtijuttuja. Tekstin viereen oli tehty merkintä aina kun sanaa "meikäläinen" oli käytetty dialogissa.

Kolmatta samanlaista värityskirjaa lehteillessäni alkoi otsalleni nousta kylmä hiki tajutessani, että olin vaihtanut säästöni tuhansiin kirjoihin, joiden oikea sijoituspaikka ei olisi paraatipaikalla kirjakauppani ikkunassa vaan talon takana paperinkeräyslaatikossa. Tähän jos mihin loppuisi epäonnisen kirjakauppani tarina.

Yhden laatikollisen tutkittuani totesin että väritetyt marginaalit löytyivät lähestulkoon jokaisesta kirjasta. Raivostutti moinen osallistuva tapa lukea kirjoja. Sotata nyt tuolla tavalla kaikki nuo kauniit kirjat. Hävytöntä!

Seuraavasta laatikosta löytyikin sitten jotain, mikä sai katsomaan kokoelman kirjoja uudessa valossa. Kirja oli Cecile Arnaudin Välinpitämättömyyden taito vuodelta 1963. Pieni kirjanen oli kuvitettu kokonaisuudessaan. Jokaisen luvun alkuun oli kuulakärkikynällä tehty taidokkaasti tekstiin liittyvä pikkutuhma piirros ja kuvat koristeltu hienovaraisesti vesivärein. Kirja ei ollut aiempien avaamieni romaanien tavoin mikään vandalismin kohteeksi joutunut huono-onninen painotuote vaan uusi uniikki taideteos, jossa tuunaus toi teokselle vaikeasti määriteltävää lisäarvoa. Pidin kuvien varmasta tyylittelystä ja nokkelista aihevalinnoista. Niitä tehdessä oli nähty vaivaa ja ne oli tehty ajatuksella. Oli kutkuttelevaa ajatella, että piirrokset olivat odottaneet kirjan sisällä kätkettyinä neljä vuosikymmentä ja että olin mahdollisesti ensimmäinen, joka kuvat näki tekijää lukuun ottamatta. Aloin uudella tarmolla availla pölyisiä kirjoja etsien vastaavia aarteita.

Kirjakasojen perinpohjainen tutkiminen paljasti yli sadan kuvitetun kirjan kokoelman. Monissa niistä oli vain muutama kuva alussa tai lopussa, mutta joukossa oli myös teoksia, jotka oli kuvitettu kokonaisuudessaan. Mieleenjäävimpiä tuunauksia olivat Mrs. Dallowaystä piirretyt alastontutkielmat Virginia Woolfin samannimisen romaanin sivuilla sekä Helvi Hämäläisen Kylä palaa-kirjan lukuisat kuvitukset, joissa kylän rakennukset ovat ilmiliekeissä jääden viimeisellä sivulla savuavaksi raunioksi vain. Palavien rakennusten yllä loistaa punaisella taivaalla elintarvikepurkin kannesta leikattu hopeinen kuu.

Tekniikka useimmissa kuvissa on sama (väritussit tai lyijykynä), mutta tyyli vaihtelee yksinkertaisista karikatyyreistä vahvoilla perusväreillä leikitteleviin abstrakteihin kuvioihin ja psykedelisiin helvetinvisioihin. Monien kirjojen välistä löytyy kollaaseja, joissa lehtileikkeet yhdistyvät luovasti väritusseilla tehtyihin kuvioihin ja lehdistä leikattuihin dramaattisiin valokuviin. Huonokuntoisia kirjoja on korjailtu tekemällä kokonaan uudet kansipaperit milloin minkin ison paperin kääntöpuolelle. Kansipaperimateriaaliksi ovat päätyneet vanhat sotadokumentit ja tolpasta talteen repäistyt sirkuksen mainosjulisteet.

Kirjojen joukosta löytyi myös yksi Tammen keltaisen kirjaston kirjasta rakennettu pornokätkö, joka ensisilmäyksellä vaikutti oikealta kirjalta, mutta olikin pieni pahvilaatikollinen leikkeitä miestenlehdistä ja omatekoisia seksikollaaseja. Alaston naisvartalo on tuunaajaa kiinnostanut muutenkin aiheena enemmän kuin mikään toinen. Kymmeniä runsasmuotoisia naisia kellistelee kirjojen sivuilla kaikissa kuviteltavissa asennoissa ja tilanteissa. Pyllisteleviin neitoihin on paneuduttu poikkeuksetta muuta tuunausta määrätietoisemmin.

Kuvituksissa ja lehtiartikkeleissa esiintyvistä päiväyksistä päätellen kirjat on tuunattu vaihtelevalla innostuksella yli kolmen vuosikymmenen aikana. Ensimmäiset tuunaukset ovat 50-luvun loppupuolelta ja viimeiset elon ehtoossa tehdyt haparoivat merkinnät 80-luvulta. Kiihkein luomiskausi on ollut 60-luvulla. Silloin ovat syntyneet kaikki kokonaisuudessaan kuvitetut kirjat ja monet hienoimmista yksittäisistä piirroksista. Tuunauksen ensiaskeleet on kuitenkin otettu jo 20-luvulla. Vanhasta puukirstusta löytyi kellarin nurkasta kourallinen puhkiluettuja ja ennen kaikkea puhkikuvitettuja oppikirjoja. Likipitäen kaikki kirjojen vapaa pinta-ala on täytetty lyijykynäpiirroksin sadanpäämiehistä ja tuimailmeisistä Raamatun sankareista.

Kirjojen sivuilta löytyi myös lukuisia lyhyitä esseitä, runoja sekä sanaleikkejä. Kaksoismerkityksillä kujeilevia pieniä merkintöjä on kirjoissa kymmeniä ellei jopa satoja. Ne on kirjattu tuoreeltaan muistiin kirjojen sisäkansiin. Muita menneiden aikojen kirjallisia dokumentteja ovat lyhyet päiväkirjamerkinnät lasten poistetuista talipateista ja menestyksestä kilpailuissa. Itse tekijästä ei nimen lisäksi löydy mitään tietoa kirjojen sivuilta.

Halusin tietää enemmän. Kuka kirjat oli tuunannut ja miksi. Kävelin ajoittain vanhan rouvan rivitalon ohi ja mietin olisiko sopimatonta soittaa ovikelloa ja esittää kysymykset suoraan. Vanha rouva kun oli mahdollisesti ainoa tiedonlähde asiassa. Toisaalta olin kaikkien odotusten vastaisesti päässyt kirjaostoksestani omilleni myymällä kuolinpesän kirjoja sieltä siisteimmästä päästä. Kirjakaupalla oli vajetta hyllyissä ja rahaakin oli ylimääräistä. Ensimmäisellä käynnillä rouva oli maininnut, että kirjoja saattaisi löytyä lisää. Mietin mikä olisi sopiva tekosyy mennä soittamaan ovikelloa kysyäkseni josko olisi löytynyt siivotessa uusia kirjaesiintymiä. Samalla voisi hienovaraisesti udella kuvituksista.

Minun ei tarvinnut vatvoa asiaa kauan, sillä vanha rouva soitti omatoimisesti ja kyseli katsomaan uutta löydöstään. Tällä kertaa oli löytynyt kirjoja yläkerran vaatekaapeista ja parista muustakin jemmasta. Toinen löydös oli ensimmäistä vähäisempi, mutta silti merkittävä satsi kirjoja. Pikaisella selailulla joukossa oli monia hienoja tuunauksia. Yritin salata innostukseni, sadattelin ääneen kirjojen heikkoa kuntoa. Kaupat tehtiin edellistä käyntiä vähemmällä säätämisellä ja laskin sileät setelit avoimena odottavaan ryppyiseen kouraan.

Kantaessani kirjalaatikoita autoon vaimo kyseli talon väestä ja kellarikerroksen kirjoista. Vanhalla rouvalla piisasi juttua. Talossa oli asunut eksentrinen alusvaatetehtailija vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa 50-luvulta lähtien. Molemmilla lapsista oli ollut vakava lihaksia rappeuttava sairaus. Liikkuminen oli sairauden edetessä muuttunut niin vaikeaksi, että heitä auttamaan oli palkattu hoitaja.

80-luvun lopulla omaisuus vaihtoi omistajaa tiuhassa tahdissa. Ensin lapset perivät isänsä, sitten äiti nuorena nukkuneet lapsensa. Äiti päätti lähisukulaisten puuttuessa testamentata kaiken lastensa hoitajalle eli vanhalle rouvalle, josta oli vuosien kuluessa tullut äidin läheisin ystävä. Ja tässä sitä nyt ollaan. Pari vuotta on äidin kuolemasta. Vanha rouva asuu yksin ison rivitaloasunnon alakerrassa tyhjentäen huoneita poikansa ja itseni kaltaisten haudanryöstäjien avustuksella. Pyrkimyksenä on saada asumus tyhjäksi ja myyntikuntoon muutamassa vuodessa.

Entä tuunatut kirjat, mikä niiden tarina oikein oli? Tuunaajaksi paljastui perheen isä, alusvaatetehtailija. Hän oli nuorena haaveillut taiteilijan urasta, mutta kohdannut vanhempiensa taholta niin voimakasta vastarintaa, että oli pakon edessä hankkinut itselleen varmemman ammatin. Usean mutkan ja muutaman konkurssin kautta hän oli päätynyt alusasuyrittäjäksi Tampereelle. Piirtäminen ja maalaaminen säilyivät kuitenkin tärkeimpänä harrastuksena elämänsä loppuun asti. Toinen keskeinen ajanviete oli lukeminen ja taiteellisten tarpeiden yllättäessä ensimmäinen kätten ulottuvilla oleva paperi oli usein romaani.

Että sellainen mysteeri.

Tuottelias tuunari oli vuosien varrella täyttänyt kirjojen lisäksi myös valtavat määrät vihkoja ja lehtiöitä. Niitä oli keskustelun aikoihin jäljellä enää nimeksi. Muutamia vaatimattomia piirroksia oli kehystetty ja ripustettu seinälle. Pölykerros lepäsi niiden yllä. Vanha rouva kertoi kantaneensa kassikaupalla arveluttavia töherryksiä paperinkeräykseen. Yksi ainoa jätesäkillinen oli hävittämättä, se kökötti yksinäisenä eteisen nurkassa valmiina lähtöön. Neuvottelin pussin sisältöineen kaupantekijäisiksi ja kannoin autoon.

Säkkiin oli sullottu kymmeniä isoja maalauksia, luonnosvihkoja sekä satoja pahvikortteja, jotka oli piirretty täyteen molemmin puolin. Alkuinnostuksen jälkeen tuli pettymys, sillä jätesäkkiin varastoitu taide jäi vaikuttavuudessaan toiseksi jopa heikoimpiin kirjatuunauksiin verratessa. Vesiväritöistä ja isoista piirroksista puuttui sitä jotakin, mitä kaikissa kirjakuvituksissa oli, nimittäin yllätyksellisyys, joka on luonnostaan taiteella, jonka kohtaa siellä minne se ei itsestään selvästi kuulu.

Lajitellessani mustan jätesäkin sisältöä monet piirrokset alkoivat tuntua tutuilta. Olin varma että olin nähnyt osan kuvista jossain aiemminkin. Mieleeni muistui kasa kumilenkillä niputettuja pahvikortteja paikallisen itsepalvelukirpputorin pöydällä kuukausia ennen ensikosketusta kuolinpesän kirjoihin. Kasa taidetta 3 euroa, luki hintalapussa. Muistan kuinka pitelin piirrosnivaskaa kädessäni ja jätin sen ostamatta, koska en pitänyt tekeleitä millään tavalla mielenkiintoisina tai taiteellisesti onnistuneina. Saati sitten kolmen euron arvoisina. Pari kuukautta myöhemmin romaanien sisäkansissa samanlaiset harjoitelmat tuntuivat tuoreilta ja innostavilta. Konteksti on keskeinen osa tuunattujen kirjojen taidekokemusta. Kuolinpesän tuunaukset eivät ole mitä tahansa töherryksiä vaan osa isompaa kokonaisuutta, jonka taustalla on mielenkiintoinen tarina.

Avatessani minkä tahansa kirjan tuunatusta kokoelmasta näen sieluni silmin varakkaan keski-ikäisen miehen istumassa nojatuolissa olohuoneen nurkassa. Jalkalampun valokeilassa hän hykertelee salaa piirtämilleen puolipukeisille naisille. Välillä hän vilkaisee kirjansa takaa vaimoaan, joka istuu miehensä puuhista tietämättömänä olohuoneen sohvalla katsomassa asiaohjelmaa. Sitten hän katsoo lapsiaan, jotka pelaavat lattialla lautapeliä kaikessa hiljaisuudessa. Väritussivalikoima hänellä on siistissä rivissä kauluspaidan taskussa.

Kirjan laivalla veneellä
soudan järvelle purjehdin
ulos arjesta
yhdyn
taivaan ja veden ykseyteen
vailla ajatusta
vaihdan minää
ajassa eteen tai taakse
tai muualle
seikkaillen rakastaen
tappaen
kohtaloissa
ilman totta arkea
ja töitä tekemättömiä

Kirpputoridilemma (osa 1)

2009-12-16T03:15:00.000-08:00

Piipahdin kirpputorilla aiemmin tänään. Yhdellä myyntipöydällä oli vaatteiden ohella kourallinen kirjoja rivissä. Yllättäen yksi niistä oli kiinnostava ja aloin siitä etsiä hintalappua, jota ei perusteellisen lehteilyn ja kirjan pyörittelyn päätteeksi löytynyt mistään. Tutkin muita kirjoja ja yhden takakanteen liimaantuneena löysin ylimääräisen hintalapun, jossa todettiin suurpiirteisesti että "Kirja: 80 senttiä". Muista kirjoista ei puuttunut hintalappuja joten päättelin lapun irronneen haluamani kirjan kannesta. Liimasin sen siihen takaisin ja kävelin kassalle.

Hetkellisessä rehellisyyden puuskassa tunnustin seurauksista piittaamatta, että en ole satavarma onko hintalappu alkuperäinen kirjan hintalappu ja selitin ylläkirjoitetun, mutta vähemmän sujuvasti. Hämmästyksekseni minua lukemattomia kertoja palvellut ja nimeltä tunteva myyjäpä päätti, ettei kirjaa voisi tällaisissa olosuhteissa myydä (sääntöjen vastaista) ja että sen oikea paikka olisi hintalaputtomana löytötavarasäkissä.

Vähän harmitti, mutta olen sellainen passiivis-aggressiivinen vätys että vastaanväittäminen ei tullut mieleenkään. Valitan vasta jälkeenpäin näin blogissa sitten. Ehkä myyjä olisi ollut mahdollista suostutella muuttamaan tuomiotaan, ehkä hän jopa toivoi sitä, mutten viitsinyt muutaman euron teoreettisen voiton takia ottaa riskiä, että hermostuisin tilanteesta ja tapaus jäisi kaivertamaan mieltäni loppupäiväksi. Siksi annoin asian olla ja jatkoin matkaani ilman Paul Coelhon puoliharvinaista.

Kotimatkalla aloin vatvoa konfliktihaluttomuuteni ja liiallisen rehellisyyteni seurauksia. Itsestäänselvin seuraus oli että jäin ilman kirjaa ja sen edelleenmyynnistä saatavia muutamia euroja. Toisaalta myyntipöydän vuokrannut myyjä jäi todennäköisesti ilman 80 senttiään. Kirja päätyisi myöhemmin tänään myynitiskiltä löytötavaroita sisältävään mustaan jätesäkkiin, josta myyjä tuskin älyää tulla 80 sentin kirjaansa kyselemään myyntiviikon päätyttyä. Kirjan matka jatkuu ennemmin tai myöhemmin säkin muun sisällön mukana kaatopaikalle. Kirpputorin kassahenkilö sitävastoin joutuu työpäivän päätteeksi kirjoittamaan jätesäkin kylkeen yhden ylimääräisen tuotteen (pusseissa on paperi jossa lukee säkin sisältö siltä varalta että joku tulee kyselemään kadonneita myyntiartikkeleitaan) ja on yhtä kirjaa lähempänä hetkeä jona painava säkki on kannettava talon taakse jäteastiaan.

Että kannattiko, häh häh!? Palkittiinko rehellisyys?

2009-09-11T04:54:00.001-07:00

Ei älyllistä toimintaa havaittavissa...

Alice Cooper

2009-05-26T22:18:00.000-07:00

Viime päivät on levylautasella pyörinyt etupäässä Alice Cooperin levyt. Edellinen lähempi tuttavuuteni Cooperin musiikkiin on 80-luvulta (Constrictor, Raise your fist and yell) ja ennakkoasennoituminen oli melko kielteinen.

Löysin Alice Cooperin Love it to death-vinyylin eurolla kirpputorilta ja ajattelin että myyn tuntuvalla voitolla eteenpäin jos on ihan huono. Aika paljon tulee hankittua edullisia levyjä vuosilta 1970-72 samalla ajatuksella. Jos kansi on mielenkiintoinen, takakannessa ruokottomia hippejä, vuosiluku lupaava ja hinta alle kaksi euroa niin kaupat tuli. Harvemmin joutuu pettymään. Enkä pettynyt tähän Alice Cooperin lättyynkään, päinvastoin: levy singahti viimeistään ensimmäisen puolen viimeisen kappaleen jumituksen ansiosta henkilökohtaiseen Top kymmeneen. Villejä juttuja! Black juju!

Alice Cooperilta ilmestyi samana vuonna (1971) toinenkin pitkäsoitto, Killer, jonka hankin toissapäivänä. Ei ehkä samanlainen paukku kuin edeltäjänsä ja melko epätasainen, mutta siinäkin oli hurjat hetkensä. Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt Billion dollar babies (1973) lienee ollut yhtyeen läpimurtolevy ja monen musiikin harrastajan suosikki. Syystä tai toisesta, siitä en pitänyt ollenkaan, vaikka levyllä käsitellään mm. hammaslääkärissä käyntiä. Samaistumismahdollisuuksia olisi siis ollut ainakin sisällön osalta.

Suosikkilevyni osuvat lähes poikkeuksetta vuosihaarukkaan 1970-72. En tiedä mitä noina vuosina on lisätty juomaveteen, kun monilta yhtyeiltä on helpon tuntuisesti tullut mestarillisia pitkäsoittoja, useilta jopa kahden levyn vuosivauhdilla. Esimerkkinä nyt vaikkapa Uriah Heep, jonka parhaat neljä (!) levyä ilmestyivät tiiviiseen tahtiin vuosina 1971-72. Tuskin on niitä tehdessä suuremmin tuskailtu. On vaan pantu tulemaan.

Alice Cooperiin liittyy eräs lapsuuteni anekdootti, puoliuskonnollinen kokemus musiikin maailmasta. Constrictor-levyn kappale He's back (the man behind the mask) soi vuonna 1986 kuudennen Perjantai 13. päivä-elokuvan tunnussävelenä ja musiikkivideota esitettiin taajaan taivaskanavilla. Ystävältäni "Rokilta" nauhoitin Constrictorin kasetille ja kuuntelin sitä ahkerasti. Etenkin mainitun tunnussävelen kohdalta kasetti kului kun sahasin kappaletta kasetilta uudelleen ja uudelleen.

Muistan tarkalleen missä olin kun kappale yllättäen avautui näkökenttääni. Olin kävelemässä "Sika-veljesten" kotia kohti Yrttikadulla Kuopiossa, kun kappaleen rakenne ilmestyi silmiini ja mieleeni. En osaa kokemusta kovin tarkkaan kuvailla, koska minulle ei ole aiemmin tapahtunut mitään vastaavaa eikä ole myöskään tapahtunut sen jälkeen, luojan kiitos. Kappaleen eri ainekset ikäänkuin erkanivat omiksi kanavikseen ja pystyin siinä kadulla seistessäni hahmottamaan eräänlaisena musiikillisvisuaalisena esityksenä että basso menee näin, kitara menee noin, rummut ja laulu sitten omia teitään. Tajusin että tämä ihme jota musiikiksi kutsutaan, on rakennettu selkeistä, usein melko yksinkertaisista erillisistä palasista, jotka yhdistämällä syntyy kappaleita. Aiemmin musiikin kuunteleminen oli ollut mystillinen kokemus, ei voinut lapsen aivoilla käsittää kuinka sellaista voi maailmassa olla. Koko harraste lässähti siihen paikkaan.

Alice Cooperia en kuunnellut sen jälkeen kahteen vuosikymmeneen, muutenkin musiikki oli harvemmin mielessä 90-luvun ja varhaisteini-iän lähetessä. Musiikkimakuni laski syövereihin, joista nousemiseen meni aikuisena monta vuotta. Suurin kiitos kuuluu vaimolleni, jonka sinnikkään progemusan tuputtamisen ansiosta olen löytänyt musiikin riemut uudelleen.

Tammelan mafia

2009-04-24T00:52:00.000-07:00

Vaimoni kävi aamulla poliisiasemalla maksamassa vähän sakkoja. Samaan aikaan viereisellä luukulla oli läheisen ravintolan omistaja tekemässä rikosilmoitusta varastetusta korillisesta tyhjiä pulloja. Kori oli ollut ulkorakennuksessa lukkojen takana. Sinne oli siis murtauduttu rikollisissa aikeissa ja touhut ja touhuajat tallennuttu samalla valvontakameran nauhalle. Varkaat olivat napanneet korin ja palauttaneet tyhjät pullot (jälleen valvontakameran valvovan silmän alla) lähellä sijaitsevaan Valintataloon. Mitä siitä nyt tulee, muutamia euroja. Kannatti!

Hyvää tekijänoikeuspäivää kaikille!

2009-04-23T00:38:00.000-07:00

Kaikenlaiset tekijänoikeuksiin ja muihin oikeuksiin liittyvät keskustelut ja uutiset ovat olleet viime aikoina hyvin esillä. Itseäni ovat kiinnostaneet ensisijaisesti Sanoma-konsernille työskentelevien freelancereiden oikeuksien poljenta (vielä kerran mutta tunteella) sekä Ruotsin piraattien vankeustuomiot (hyvä hyvä!).

Itse olen ankaran tekijänoikeuslainsäädännön kannalla. Mitä tiukempi, sen parempi. Tekijänoikeudella suojattua materiaalia ilmaiseksi ja luvatta levittävät tahot monesti perustelevat toimintaansa sillä, että aivan nurkan takana on maailma jossa suuret viihdealan yritykset sortuvat ja kaikki on ilmaista ja taiteilijan ja kuluttajan välillä ei ole enää minkäänlaisia välikäsiä riistämässä. Jotkut perustelevat tekijänoikeuden täydellistä lakkauttamista mm. sellaisella utopialla että yhteisö kyllä pitää huolen taiteilijoistaan eli kaikenlaisilla almuilla ja mesenaattien suopeudella tehtäisiin mahdolliseksi se että taiteilija pysyisi leivän syrjässä kiinni sitten kun hänelle ei enää rojalteja tipu. En tiedä millaisessa mielikuvitusmaailmassa tällaisten lausuntojen esittäjät elävät, mutta oma käsitykseni ihmisistä kollektiivina on paljon mustempi. Nälkään kuolisi moni artisti koska hipeillä ei ole rahaa eikä peruskansalaisella makua.

Muistan kun julkaistuani Marko Turusen esikoisalbumin Rakkautta viimeisellä silmäyksellä menin sitä tarjoamaan antikvariaatteihin ja mainitsin osan painokuluista katetun apurahalla, suuttui paikalle sattunut sosiaaliavun piirissä elävä työkyvytön minulle siitä että hänen maksamillaan veroilla julkaistaan sellaisia kirjoja. Mitä enemmän hän asiaa ääneen vatvoi, sitä vihaisemmaksi hän tuli, suuttuen lopulta niin paljon että minun oli kirjoineni paettava paikalta kävelykepin päässä törröttävän terän ulottumattomiin. Hänen kaltaistensa tavallisten Suomen kansalaisten oletettaisiin pitävän huolen siitä että joku taiteilija tässä maassa voisi luoda jotain merkityksellistä ja saada siitä vielä elannonkin ehkä? Ah ma nauran.

Itselleni tärkeintä oikeudessani omaan tuotantooni on että voin itse valvoa miten sitä julkaistaan ja milloin ja kenelle. Oman varhaistuotantoni näkeminen on niin noloa ettei uusintapainoksia ole otettu eikä tulla ottamaan vähäisistä kustanteistani. Silti huomaan silloin tällöin että vanhoja sarjakuviani ja kuvituksiani on julkaistu ilman lupaa maissa joissa tekijänoikeuden tulkinta on suurpiirteisempää kuin Suomessa eikä millään tunnu olevan mitään väliä. Minua ei suuremmin haittaa se etten saa tekemästäni työstä palkkaa, vaan se että joku muu kuin minä tekee päätöksiä luomani materiaalin suhteen. Vastoinkäymiset kustantajien kanssa ja monenmoiset luvattomat julkaisut ovat johtaneet siihen että kaikki luovat tuotokset jotka tehtailen, päätyvät pöytälaatikkoon eivätkä ihmisten luettavaksi tai katseltavaksi. (Poikkeuksena tämä blogi, joka on eräänlaista julkaisemisesta aiheutuvan häpeän sietämisen harjoittelua. Ei tällä ole kuin kymmenen lukijaa ja toisaalta voin poistaa koko paskan netistä milloin haluan jos muuttuu sietämättömäksi omien ajatusten julkinen esittäminen.)

Tekijänoikeus-asiaa sivuaa tavallaan myös seuraava anekdootti. Edesmennyt äitini sai edesmenneen isoäitini kuljettamisen helpottamiseksi invakortin kymmenisen vuotta sitten. Isoäiti kuoli pian sen jälkeen, mutta äiti jatkoi invakortin nimellisen vuosimaksun maksamista eikä kukaan tullut kyselemään sitä takaisin. Kortti etulasissa auton sai jättää vaikka keskelle risteystä, veloituksetta tietenkin. Äiti käytti kortin suomia valtuuksia estoitta, aina oli auto ruokakaupan oven vieressä invapaikalla vaikka paikkaa oikeasti tarvitsevia olisi luultavasti ollut. Usein tuntuu että monet invakortti etulasissa pysäköivät ovat vastaavia rajatapauksia tai jopa huijareita. Karpo taisi tehdä aiheesta ihan ohjelmankin joskus.

Eräs sukulainen (nimi muutettu) keksi sitten ottaa kopioita mainitusta ilmaiseen pysäköintiin oikeuttavasta ihmekortista. Skannasi sen, tulosti valokuvapaperille ja Lidlistä ostetulla laminointilaitteella päällysti kopiot. Lopputulos oli kourallinen aidon näköisiä ja tuntuisia invakortteja. Mainitun sukulaisen (nimi muutettu) lähipiiri pysäköi ilmaiseksi vuoden päivät kunnes äitini sai kirjeen poliisilta että hänen invakorttinsa oli löydetty kadulta, voisiko hän tulla sitä noutamaan. Äiti soitti minulle peloissaan, että nyt hän sekä eräs sukulainen (nimi muutettu) joutuvat kyllä liemeen, sillä löydetty invakortti oli yksi kopioista. Ja se oli nyt poliisin tutkittavana. Rauhoittelin äitiä, mutta samalla riemuitsin että viimeinkin saataisiin oikeutta! Kirotut piraatit ja parasiitit. Minua ärsytti äitini tapa käyttää aina invapaikkaa vaikka muitakin parkkipaikkoja olisi ollut muutaman autopaikan päässä ja vielä enemmän ärsytti täysissä ruumiin voimissa kaupungilla kaahailevien, varakkaiden mutta poikkeuksellisen pihien sukulaisten ilmaisparkkeeraus. Sakkoa olisi luullut tulevan, mutta ei: Poliisi ei huomannut kortissa mitään epäilyttävää vaan kehoitti äitiäni pitämään invakortistaan vastaisuudessa parempaa huolta.

Tapauksen säikäyttämänä äitini keräsi kopiot pois, mikä oli positiivista. Omaa invakortin hyväksikäyttöään hän kuitenkin jatkoi loppuun saakka.

Tuorein tekijänoikeutta, hyvää makua ja kaikkea pyhää rikkova tapaus on edellisessä merkinnässä mainittu Sanoma-konsernin uusi Freelancer-sopimus. Ohessa poimintoja Heikki Jokisen Sarjakuvantekijät ry:n käyttöön kirjoittamista tulkinnoista:

-Yksinoikeus kaikkiin nykyisiin ja tuleviin taloudellisiin oikeuksiin siirtyy Sanoma Newsille, myös ne "joita ei vielä sopimuksen allekirjoitushetkellä voida yksilöidä".

-Ei mitään muuta sallittua tekijän omaa käyttöä kuin oikeus omiin näyttelyihin ja kokoomateoksiin, jotka eivät "suoranaisesti" kilpaile Sanoma Newsin kanssa.

-Maksu suoritetaan 21 päivää julkaisupäivästä, ei kaupanteosta. Siis: jos työtä ei julkaista, ei maksua suoriteta, mutta tekijä ei saa tarjota aineistoa muualle.

-Oikeudet ovat korvauksetta koko Sanoma-konsernin käytössä. Se toimii 20 maassa, julkaisee yli 300 lehteä ja siihen kuuluu myös tv-kanava, kaapelitelevisiokanavia, kirjankustantamoja, kuvatoimisto, radiokanavia sekä online- ja pelipalveluita.

-Sanoma News ottaa edelleenluovutusoikeudet eli kaikki myynti- ja syndikointioikeudet myös oman konsernin ulkopuolelle ilman mitään korvausta tai rojaltia tekijälle.

-Sanoma News ottaa aineiston vapaan muuntelu- ja muuttamisoikeuden.

-"Mahdollisista oikeuksia ym." koskevista vahingonkorvauksista, oikeudenkäyntikuluista ja muista kustannuksista vastaa tekijä, joka ei tosin voi vaikuttaa tai edes tietää missä yhteydessä, milloin ja miten muutettuna hänen työtään käytetään.

Härskimpää hyökkäystä luovalla alalla työskentelevien oikeuksia kohtaan en muista tavanneeni vähään aikaan. Pulmallista tällaisten ehtojen vastustamisessa on että lehteä lukevalle peruskansalaiselle asialla tuskin on merkitystä. Konsernille tärkeät tekijät taasen voivat neuvotella itselleen sopivan, yksilöllisen sopimuksen joten heillä ei ole tarvetta ryhtyä asiasta valittamaan. Liemessä ovat siis korvattavissa olevat tekijät ja heidän vastarinnallaan ei ole merkitystä, koska aina löytyy tilalle joku toinen joka on valmis laittamaan nimensä mihin tahansa paperiin.

Siksipä olisi tärkeää että mainitut isot tekijät kieltäytyisivät yhteistyöstä jos sopimusta ei muuteta. Uumoilen että iäkkäät kuvittajat ja kirjoittajat, joiden pitkäaikainen elättäjä vaikkapa Helsingin sanomat on ollut ja joiden pitäisi yhteisen hyvän nimissä purra ruokkivaa kättä, tuskin sitä tekevät. Adresseja kyllä allekirjoitetaan ja foorumeilla jeesustellaan, mutta kun pitäisi oman elämän mukavuuksista luopua edes teoriassa, muuttuukin ääni kellossa. Mielenkiinnolla seuraan kuinka tässä käy.

Lopuksi haluan lähettää terveisiä sille sarjakuvatapahtumissa kiertävälle arpinaamaiselle nuorukaiselle, joka yrittää tinkiä kirjoista vedoten "skenensisäiseen solidaarisuuteen". Termi on naurattanut minua päivittäin jo kohta kaksi kuukautta. Termi tuntuu velvoittavan ainoastaan yhteen suuntaan, ei koskaan päinvastoin. Tuskin maksaisi tämä skenensisäinen solidaarisuusmies kaksinkertaista hintaa kirjoista, jotta kirjakauppias saisi helpommin elantonsa hankittua. Terkkuja!

Freelancerit vastaan Helsingin sanomat

2009-04-20T01:51:00.000-07:00

Asiahan ei itseäni tällä hetkellä pahemmin koske koska en tee kaupallisia kuvituksia mutta ymmärrän täysin freelancereiden tuohtumuksen: Adressi.

Samalla voi addressien allekirjoittamisessa vauhtiin päässyt laittaa nimensä Heinolan lintutarhojen lopettamista vastustavaan adressiin.

Jos totta puhutaan, olen näistä kahdesta tuohtuneempi jälkimmäisestä eli Lintutarhojen lopetusuhasta. Heinola on pieneksi kaupungiksi kaunis ja potentiaalinen, mutta päättäjiltä puuttuu kokonaisnäkemystä ja ymmärrystä tärkeiden asioiden säilyttämisessä. Itse asuin Heinolassa pari vuotta ennen Tampereelle muuttoa. Tuolloin oli ajankohtaista vanhan hotellirakennuksen purku ja korvaaminen modernilla hirvityksellä. Kansa osoitti mieltään mutta matalaksi meni tyylikäs jugend-rakennus lopulta. Sarjakuvapariskunta Karri Laitinen ja Kati Rapia pelastivat kuitenkin talon ikkunat ja rakensivat niistä hienon lasiverannan taloonsa.

Roju haastattelee Villeä

2009-04-16T23:24:00.001-07:00

Ville Rannan ja Johanna Rojolan sarjakuvallinen keskustelu Sarjakuvakeskuksella.

Bongasin linkin sarjakuvafoorumilta. Taiteen ja viihteen vastakkainasettelu on aihe, josta väittelemiseen minulla on aina ollut suuria vaikeuksia olla osallistumatta. Nytkin kirjoitin aiheesta mainitulle foorumille pitkän vuodatuksen, mutta huomasin olevani kykenemätön julkaisemaan tekstiä. Kursori häilyi minuuttikaupalla lähetä-napin yllä. Olen huomannut että enenevässä määrin vaikeutuu kykyni altistua keskustelutilanteille, sellaiselle tasapuoliselle kahden tai useamman ihmisen ajatustenvaihdolle jota en pysty kontrolloimaan sataprosenttisesti. Onneksi on tämä blogi jossa voi tarvittaessa julistaa haluamistaan aiheista ja hätätapauksessa sulkea kommentointimahdollisuuden.

Ylläkirjoitetusta syystä ärsytti poikkeuksellisen paljon huomata omia lausuntojani julkaistun ilman lupaa uudessa Kuti-lehdessä. Puolisen vuotta sitten minulle tuli sähköpostikysely jossa tivattiin Helsingin sarjakuvafestivaalien myyntejä ja omia näkemyksiäni festareiden onnistumisesta. Vastauksia kerrottiin hyödynnettävän suuntaa-antavasti blogimerkinnässä. Nyt sitten lähettämäni vastaukset olivat laajalevikkisen ilmaisjakelulehden sivuilla sellaisenaan englanniksi käännettyinä. Taitollisen virheen takia lausunnoikseni oli niputettu myös Ville Rannan ruikutus heikosta myynnistä. Joku Roti!

Väärää tietoa!

2009-04-08T01:50:00.000-07:00

Minulle soittaa vähintään kerran kuukaudessa joku puhelinmyyntihenkilö eri palveluhakemistoista ja alkaa tivata tietoja yrityksestäni. Oletteko se ja se, vastaatteko yrityksenne markkinointiin liittyvistä päätöksistä? Kun olen aikani vastaillut kysymyksiin ja kuunnellut linjan toisesta päästä ahkeraa näppäimistön naputusta, päästään lopulta asiaan: Tietojen päivittäminen palveluhakemistoon maksaa niin ja niin paljon plus arvonlisäveron. Yleensä tietojen ylläpitokorvaus on joitakin satoja euroja ja koska minulle soittaa eri palveluhakemistoista puhelinmyyjiä parikymmentä kertaa vuodessa, saisi omien tietojen oikomiseen kulutettua vuosittain tuhansia euroja. Tänään soittanut neiti tarjosi oikeita tietoja nettiin puoleksi vuodeksi hintaan 140 euroa. Kaupantekijäisiksi olisi saanut ilmaisen mainosbannerin nettisivuille joista en ole koskaan kuullutkaan ja joiden nimen olen nyt puoli tuntia myöhemmin unohtanut tyystin.

Koska ei ole tuhansia euroja ylimääräistä, yritykseni tiedot ovat netissä miten sattuu. Moni hakemistopalvelu on napannut tietoni yritysrekisteristä vuonna 2006 kun Heinolassa asuessani perustin toiminimeni, joka on sittemmin siirtynyt itseni muassa Tampereelle ja päätoimialakin on muuttunut useita kertoja. Minulle soittelevat kaikenlaiset tahot Heinolasta ja pyytävät sponsoroimaan paikallista nuorisotoimintaa ja milloin mitäkin. Viimeksi taidettiin soittaa Hiihtoliitosta ja pyydettiin mainostajaksi joihinkin haalareihin.

Jotenkin tuntuu arveluttavalta ja itsestäni ainakin ylen raivostuttavalta systeemi jossa tietoni otetaan ilman lupaani yritysrekisteristä ja laitetaan esille puhelinnumeroineen päivineen kymmeniin eri paikkoihin ja jälkikäteen kiristetään sillä että jos en maksa, annetaan palveluiden käyttäjille (jotka ovat lukuisat) väärää tietoa. Yhtään itseäni hyödyttävää puhelinsoittoa en ole saanut näiden palveluhakemistojen ansiosta, päinvastoin, viikottain soittaa joku paperista konemaisesti tarjouksia lukeva ääni joka haluaa tehdä tarjouksen josta en voi kieltäytyä.

Tammen porno

2009-04-01T02:02:00.000-07:00

Viime päivinä on täällä Propaganda-arkistossa aiheuttanut suurta hilpeyttä asiallisena ja aikuisena kustantamona tunnetun Tammen julkaisema pornokirja Missä me voisimme rakastaa vuodelta 1973. Teksti on ainakin olevinaan skandinaavista alkuperää (Björkman, Rosengren & Berggren), mutta kirjan runsaat kuvitukset ovat kotimaiset (Sari Karvonen). Käännöksestä vastaa liki legendaarinen Lea Karvonen, mikä pistää miettimään josko kirja olisi kokonaisuudessaan kotimaista laatutyötä, salanimien turvin puuhattu pornokirja.

En löytänyt kirjasta netistä mitään tietoa. Yksi huonokuntoinen kappale olisi nettidivarissa kaupan ja Sexpo-säätiö ilmoittaa kirjan löytyvän heidän kirjastostaan. Ei muuta.

Tekstiä en ole kokonaisuudessaan lukenut mutta kansikuvaan viittaava alku on lupaava: "Oletko koskaan rakastellut pyörän selässä? Tarkoitan että jokin veneessä tai rappukäytävässä tai junan vessassa nussiminen kuuluu suorastaan yleissivistykseen, mutta pyörän selässä se on jo toinen juttu."

Teksti on yllättävän rohkeaa kuten ovat myös kuvat: Kaikki näytetään koko sivun lähikuvissa strategisista alueista ja asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Meininki on kuin silloisten miestenlehtien lukijakirjeissä. Sanoisin jopa että uskaliaampaa. Uusintapainos olisi kyllä paikallaan. Toisi ilahduttavan vastapainon 2000-luvun luonnottomasti jököttäville silikonirinnoille ja alapää karvattomina lehtien sivuilla jyystäville narkomaaneille.

Pieni hauska yksityiskohta on tanssisalikähmintää esittävän kuvan hätäretusointi.

Lisäys: Vaikuttaisivat olevan ihan aitoja ruotsalaisia kirjailijoita mainitut Björkman, Rosengren & Berggren. Sen nimiset henkilöt ovat kirjoitelleet eroottiseen Kärlek-antologiaan 60-luvun lopulla. Enpä olisi ihmeissäni jos samaisesta antologiasta olisivat tämän suomennoksenkin tekstit peräisin.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun tässä blogissa kyseenalaistetaan perusteettomasti kirjailijoiden olemassaolo. Vuosia sitten epäilin josko Odessan pojat olisivat ihan itse kirjoittaneet ja kuvittaneet Knut Andersenin mainion Ihmissuhderomaanin, mutta ahkeran tutkimustyön seurauksena kuvittajat löytyivät Saksasta ihan olemassaolevina henkilöinä. Tekevät nykyään muistaakseni lasten sarjakuvia.

Kuinka paljon on paljon kirjoja?

2009-03-24T07:20:00.000-07:00

Ihmisten käsitys siitä kuinka paljon on "paljon kirjoja" tuntuu vaihtelevan. Olen tänä vuonna käynyt ostamassa tai arvioimassa kourallisen kuolinpesien kirjakokoelmia. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta on etukäteen varoitettu että kirjoja on valtava määrä. Yksi valtava määrä kirjoja oli todellakin valtava määrä: tuhansia kirjoja isoissa seinään naulatuissa hyllyissä kahteen riviin aseteltuna ja lattialla olevat laatikot kaupan päälle. Tänään oli tarjolla taas valtava kirjakokoelma joka oli todellisuudessa kaksi pahvilaatikollista Laila Hietamiestä ja pieni kirjahyllyllinen tietosanakirjasarjoja. Erään toisen vanhan rouvan mainostama pari laatikollista taasen paljastui tuhansiksi kirjoiksi joita emme saaneet vaimoni kanssa kuljetettua kaikkia vaikka ajoimme kaksi täyttä autolastillista. Oli pakko luovuttaa uupumuksen takia.

Jos ei lukeminen kiinnosta, voi ilmeisesti parikin kirjaa olla liikaa.

Aiheeseen tavallaan liittyen: Olin myöhästyä tämän päivän arviointikeikalta, koska kävin lehdistönäytöksessä katsomassa The reader-elokuvan. Jotenkin oletin että näkisin viimein elokuvan jossa Kate Winslet ei heilu puolipukeissa tai ihan alasti, mutta päinvastoin kävi. Elokuva oli traaginen ja yllättävä, mutta myös yhtä naiskauneuden juhlaa. Huh huh! Jumankekka, Kate Winslet!

Betty Boob Lumikkina (1933)

2009-03-19T12:47:00.000-07:00

Yritin julkaista tässä blogimerkinnässä Youtubesta Here Comes Madness-sivun kautta löytämäni hienon animaation, mutta ei siitä tullut mitään. Joten: Linkki.

Sarjakuvia elämästäni

2009-03-17T11:29:00.000-07:00

Tohtori Outotauti 1
Tohtori Outotauti 2

Spider-man

2009-03-17T07:48:00.000-07:00

Japanilaista Hämähäkkimiestä Marvel.comin sivuilla. Uusi episodi torstaisin.

Polümeer 11

2009-03-02T10:06:00.001-08:00

Kiitos Polümeereistä Manninen & Kivilahti!

Polümeer 10

2009-02-08T23:41:00.001-08:00

Suomalaiset pienkustatajat vätyksiä, uutisoi Propaganda-arkisto

2009-01-28T00:21:00.000-08:00

Daada uutisoi blogissaan uusimman Ufoja Lahdessa-lehden painatusongelmista humoristiseen salaliittosävyyn. Huumorin taustalla on kuitenkin todellinen ja vakavahko tapaus johon tiivistyy monen suomalaisen pienkustantajan suhtautuminen painon tekemiin virheisiin.

Olen sanut jokaiselta suomalaiselta sarjakuvapienkustantajalta sähköpostiini tilitystä siitä kuinka painosta tullut tuote ei ole vastannut sitä mitä ollaan sieltä tilattu. On vääränlaisia papereita, julisteita nidottu keskiaukeamalle väärin päin, painolaatu on mitä sattuu, on kadonnut jotain olennaista sisäsivuilta tai kannesta ja pahimmassa tapauksessa tullut jotakin ennalta-arvaamatonta tilalle.

Joskus painatuksen laatuongelmat ovat lähtöisin toimeksiantajasta ja amatöörimäisesti tehdyistä painotiedostoista joissa on unohtunut laittaa tallentaessa ruksi oikeaan paikkaan. Tällöin voi kirota painoa mielessään, sillä olisi toivottavaa että ketjun jossakin vaiheessa huomattaisiin virhe ja osattaisiin kustantajaa siitä varoittaa, mutta mitään lakisääteistä velvoitetta kompensaatioon painolla ei tällöin ole. Painon tulisi painaa se mitä sinne lähetetään. Sekä hyvässä että pahassa.

Yhä useammin kuitenkin tuntuu siltä ettei hintakilpailun kurimuksessa ahertaville painoille ole millään mitään merkitystä. Nopeasti tehdään, virheitä sattuu eikä niitä olla valmiita myöntämään. Eikä painatetta kärsimättömästi vartova, ujo ja taiteellinen kustantaja uskalla vaatia mitään vaan otetaan se mitä tarjotaan ja itketään virheistä sarjakuvafoorumeilla ja blogeissa.

Vielä 90-luvulla painoon toimitettiin sarjakuvista joko originaalit tai laadukkaat, siistityt kopiot jotka reprottiin painon hyvillä vehkeillä. Laatu oli ykkösluokkaa ja jos ei ollut niin painettiin uudelleen tai lasku jätettiin maksamatta ja painettiin jossain muualla.

Saman luulisi pätevän tänäänkin mutta näin ei tunnu olevan asian laita. Lakien suhteen mikään ei ole kuitenkaan olennaisesti muuttunut. Kauppalain mukaan jos toimitettu tuote ei ole sovitun kaltainen "eikä se johdu ostajasta tai ostajan puolella olevasta seikasta, ostaja saa tämän luvun säännösten mukaisesti vaatia virheen korjaamista, uutta toimitusta tai hinnanalennusta taikka purkaa kaupan sekä lisäksi vaatia vahingonkorvausta. Hän saa myös 42 §:n mukaisesti pidättyä kauppahinnan maksamisesta."

Olen melko läheltä seurannut Daadan touhuja ja lähes jokaisen painotuotteen osalta on tullut painon lähettämiä laatikoita availlessa vastaan ikäviä yllätyksiä. Ufoja Lahdessa-lehden tapauksessa lehden kokoa oli kustantajaa konsultoimatta pienennetty, koska painon tarjoama paperi ei ollutkaan ollut riittävän kokoista. Neliosaisen lehtisarjan toisen numeron formaattia muutettaessa oli myös taittotiedostoa pienennetty, mutta jätetty kuvatiedostot entisen kokoiseksi. Sen seurauksena marginaalit pienenivät luonnottomiksi ja aukeman täyttävien kuvien keskeltä leikkautui sentin edestä matariaalia. Kaikki tämä siis kysymättä tuotteen tilaajalta mitään. Kaikki tehty omin luvin.

Tällaisessa ongelmatilanteessa painolla tai vastaavissa tapauksissa millä tahansa muullakin tavarantoimittajalla on oikeus tehdä omalla kustannuksellaan tilatut tuotteet uudelleen, paremmin. Vaihtoehtoisesti voi sopia jonkinlaisesta molempia osapuolia tyydyttävästä hyvityksestä tai jos sellainen ei ole mahdollista, perua koko kaupan.

Daadan vaatimuksiin painaa koko lehti uudelleen vastattiin lievällä hinnanalennuksella sekä muutaman ongelmallisimman sivun uudelleenpainatuksella. Tätä suurempiin muutoksiin ei painossa suostuttu koska siitä tulisi heille tappiota. Oma järki ja kauppalaki sanovat että tappiolla ei pitäisi olla asian kanssa mitään tekemistä. Tilatun tuotteen tulisi olla sovitun kaltainen. Daadan olisi pitänyt jättää lasku maksamatta ja painattaa lehti jossain muualla. Jos lasku menisi perintään ja siksi myös oikeuteen, ei painolla olisi mitään mahdollisuuksia kauppalain nojalla vaatia korvausta. Tietoisena tästä, paino tuskin lähtisi perimään laskua etenkin kun kyse ei ole mistään tulkinnanvaraisesta virheestä kuten painojäljen laadusta vaan siitä että toimitettu tuote ei vastaa ennaltasovittua.

Daada kuitenkin hyväksyi tarjouksen alennuksesta ja muutaman sivun uudelleenpainattamisesta. Kuinkas muuten. Näinhän se menee. Daadan väki ei ole yksin sovittelevine asenteineen sillä painojen tarjouksiin suostuvat kaikki muutkin suomalaisen pienkustantamisen vätykset. Tällainen käytös lähettää pienkustantajien kirjoista leipänsä hankkiville keskisuurille painoille viestin että millään ei ole mitään väliä, on ihan sama mitä painetaan ja miten, ilman sen kummempaa ammattiylpeyttä, kun asiakkaat ehkä valittavat mutteivät ole valmiita sen suurempiin vastatoimiin.

Itseäni nämä anekdootit huolimattomasta painotyöstä ja seuranneista olemattomista toimenpiteistä ahdistavat suuresti. Jokaista painotyötä aloitellessa joudun kysymään ja varmistamaan painolta erikseen että teettehän nyt varmasti hyvää työtä ja varmasti tulee painosta se mitä on tilattu. Minun ei pitäisi joutua alleviivaamaan painoille sitä että tekevät asiallista työtä, sen pitäisi olla itsestäänselvyys!

Yrittäkää nyt pienkustantajat skarpata, alennushimonne ja konfliktipelkonne takia suomalaisen painoteollisuuden taso laskee kuin lehmän häntä.

Eräskin paino painatti kustantajalta kysymättä sarjakuva-albumia laatikkokaupalla ylimääräistä ja jakeli niitä liikelahjoina kunnes kustantaja äkkäsi sarjakuvat painon eteisen lattialta ja osti ne pois. Mitään tekijänpalkkiota tai muuta korvausta paino ei suorittanut kävijöille jakamistaan hämäräkappaleista. Eikä kustantaja sitä vaatinut. Joku roti!

Polümeer 9

2009-01-18T23:50:00.000-08:00

Viikonlopun löydökset: Pari muodoltaan samanlaista mutta viimeistelyltään erilaista possua sekä hankalasti määriteltävä karhun ja hylkeen yhteistä jälkeläistä muistuttava nelijalkainen. Toisen porsaan kankussa My little poneja enteilevästi apilakuvio.

Ylläkuvatut myyneellä kirpputorirouvalla oli kaupan myös vanhoja vinkuleluja jotka oli ostettava dokumentointia varten. Omaan kokoelmaan niitä tuskin kelpuutan mutta laitanpa silti kuvan hahmoista tähän Propaganda-arkiston lukijoiden huviksi ja sivistykseksi. Muotoilussa on jotain hyvin samanlaista kuin Polümeer-tehtaan nukkaeläimissä, mutta vinkulelut ovat epäsympaattisempia ja jotenkin epäilyttäviä ja niljakkaita.

Jotenkin tuli tätä kirjoittaessa tuskallisesti mieleen taas se että olen 32-vuotias mies.

Jeesus tuomitsee haudanryöstäjät ehkä jo tänään

2009-01-14T03:31:00.000-08:00

Moni antikvariaatin omistaja on neuvonut pitämään silmällä puolisalossa lepattavia lippuja kerrostalojen pihalla. Kun joku kuolee, pian tulevat sukulaiset tyhjentämään asunnon. Tällöin päätyy moni arvokas kokoelma roskalavalle. Paljon liikkuu legendoja ilmaiseksi löytyneistä 50-luvun Aku Ankkojen vuosikerroista nahkakansiin sidottuina ja itsensä hengiltä juoneiden proge-äijien jätekeräykseen päätyneistä vinyylikokoelmista. Kannattaa siis olla skarppina kun on mahdollisuus tuottoisaan haudanryöstöhankkeeseen.

Itse olen pidättäytynyt moisesta aktiviteetista mutta toissapäivänä sattui piripintaan täytetty roskalava päiväkävelyreitilleni joten menin kurkkaamaan. Lavalla oli muun käyttökelpoisen tavaran ohessa tuhansia kirjoja. Kaikki edellisen yön tihkusateen pilaamina. Otin muutaman jälleenmyyntikelpoisen kenkätelineen kainalooni ja kävelin kotiin mieli mustana siitä että joku oli hävittänyt sellaisen määrän kirjoja. Muutaman tutkimani laatikon perusteella kyseessä ei ollut edes kokoelma Valittujen palojen lyhennelmiä tai Kirjakerhon kirjoja vaan oikeasti hyvää tavaraa. Jotenkin kuvaavaa on että ensimmäinen tutkimani laatikko sisälsi uudehkoja Leg show-pornolehtiä ja toisessa laatikossa oli kuvateoksia Hitleristä. En viitsinyt sen syvemmälle tonkia koska olin jo pahoittanut mieleni näistä kahdesta turmallusta aarrelaatikosta.

Seuraavana päivänä kävelin jälleen samaisen jätelavan ohi ja menin katsomaan josko olisi tullut lisää kirjoja. Kulunut vuorokausi oli ollut kylmä mutta kuiva, joten saattaisi löytyä ehjiäkin kirjoja. Jätelavan takaa kurkisti Charlton Hestonin näköinen vanha mies saha kädessään. Hän oli juuri sahaamassa lipastoa osiin. Kun olin kaivanut jätelavalta hienon nahkasalkun ja tyylikkään vanhan tv-tason ja olin aikeissa lähteä niitä kärräämään kotia kohti, vanha mies tuli juttelemaan. Vaimonsa rappioveljen jäämistöä tässä hävitetään, hän kertoi. Tavaraa oli ollut valtavasti, edessämme seisova täysi roskalava oli näet jo toinen täysi lavallinen. Edesmenneen kokoelma oli täyttänyt lattiasta kattoon kolmion kaikki kolme huonetta. Kirosin piloille menneitä hyviä kirjoja. Mies kertoi vieneensä viitisen sataa vinyylilevyä pari päivää aiemmin Pelastusarmeijalle ja saman verran laatukirjallisuutta korttelin päässä olevaan Fidaan. Reilut sata parasta painotuotetta oli vaimonsa (iäkäs kirjastonhoitaja) varannut itselleen. Kerroin että olen kirjakauppias, olisin mieluusti ottanut vastaan kaikki kirjat jotka nyt mätänivät käyttökelvottomiksi roskalavalla. Kierrätys on valttia, kaikelle löytyy joku ottaja kyllä. No voihan nenä, totesi mies, mielellään olisimme ne antaneet jos olisimme tienneet. Paljon oli katsos hyvää kirjaa, kaikkea ei jaksettu Fidaan kantaa. Vaimon velipoika kiersi paljon ulkomailla ja osteli sieltä kirjoja etupäässä englanniksi, melkein kaikki kirjat olivat ihan lukemattoman näköisiä mutta osan hän oli ostanut niistä akvaarioista vai mitä ne nyt on. Kiitin tv-tasosta ja kävelin kotiin entistä ärtyneempänä.

Tänään päiväkävelyllä kiersin roskalavan monen korttelin päästä, koska en halunnut enää ajatella menetettyjä mahdollisuuksia, mutta Charlton Hestonin näköinen mies tuli yllättäen kadulla vastaan ja kyseli hyvää ruokapaikkaa. Osasin suositella erästä perinteistä suomalaista ruokaa valmistavaa ravintolaa korttelin päässä. Etenkin maksapihvit ja perunamuusi ovat siellä pidemmänkin kävelymatkan arvoisia. Mies kiitti vinkistä ja alkoi kirota jälleen haaskuuseen menneitä kirjoja.Olin jo lähdössä kun mies keksi tarjota minulle kirjoja jotka vaimo oli varannut itselleen. Niitä lähdettiin siitä samantien katsastamaan. Kävellessä asunnolle mies lupaili että jos kaikki vien niin ilmaiseksi saan, mutta jos heittäydyn valikoivaksi, pitäisi maksaa. Lupasin ottaa kaikki.

Vaimo oli juuri sen näköinen kuin Charlton Hestonin kirjastonhoitaja-rouvan luulisi olevan. Hän hätisti välittömästi miehensä pois asunnosta ja harmitteli sitä että mies oli mennyt ihan ilman edestä lupaamaan niin hyviä kirjoja. Kyllä niistä jotain rahaa pitäisi saada, totesi nainen ja pälyili minua epäilevästi päästä varpaisiin ja takaisin useita kertoja. Toisaalta vaimo olisi mieluiten ne antamassa Fidalle, koska silloin osa rahasta menisi lähetystyöhön. Jokin pieni ääni päässäni kehoitti olemaan pitämättä vakiopuhettani siitä kuinka tuhoisaa kaikenlainen lähetystyö ja muu kehitysmaiden touhuihin puuttuminen on. Unohtamatta sitä että monet uskonnolliset kirpputorit ovat todella nirsoja hyllyyn päätyvän tavaran suhteen. Olisi melkein sama kipata tavara kaatopaikalle. Ja ahneitakin ovat!

Kirjoja oli kymmenisen muuttolaatikollista. Ne olivat juuri sellaisia tylsähköjä tietokirjoja ja muita yleisteoksia joita kirjastonhoitajan olettaisi poimivan dekadentin veljensä jäämistöstä. 50-luvun tytöt. Maailmanhistoria. Elokuvan historia. Anni Polvan kootut teokset. The Fashion of the 70's. Erilaisia autoilua käsitteleviä kirjoja. Karttoja. Sanakirjoja.

Minkälainen kirjakauppa teillä oikein on, kysyi rouva. Kerroin että etupäässä sarjakuvia. Ai että lapsille ja nuorille? Ei kun aikuisille. Ai että jotain aikuisviihdettä? Ei, vaan äh, teillä tuntuu ammatistanne huolimatta olevan sellainen aukko sivistyksessä että kuluneen muutaman vuosikymmenen ajan on alettu Suomessakin julkaista sarjakuvia joilla on joku muukin funktio kuin lasten aivoton viihdyttäminen. En minä kaikkea tiedä, etupäässä luen Raamattua, onko teillä isokin kirjakauppa? 30 neliötä. Eihän se ole mitään, eivät nämä kirjat sinne mahdu! Kuulkaas rouva, hyvin mahtuu, eihän tässä ole kuin satakunta eeposta! Taidan silti viedä Fidalle nämä. Älkääpäs nyt...

Kirjakasoja kolutessani rouva alkoi puhella omia asioitaan. Veli oli kuulemma löydetty "tuosta lattialla näkyvän ison veritahran kohdalta" jossa hän oli maannut päiväkausia. Pian hän kuulemma palaisi helvetin iänkaikkisissa liekeissä. Jos hän olisi ottanut Jeesuksen sydämeensä 15-vuotiaana kuten minä, saarnasi rouva, olisi hänen elämänsä edennyt kohti parempaa huomista, kohti kirkkautta, eikä hän olisi kuollut yksin asuntonsa lattialle perverssin kokoelmansa ympäröimänä. Muuten, nuori mies, oletteko Te ottaneet Jeesuksen henkilökohtaiseksi pelastajaksenne?

Jos olen jotakin vuosien varrella oppinut uskovaisista, kannattaa aina olla heidän kanssaan samaa mieltä. Uskovaisen mielipiteitä ei pysty yhdessä keskustelussa, tai mahdollisesti koskaan, muuttamaan joten rehellisesti käydyn keskustelun seurauksena on molemmilla osapuolilla poikkeuksetta paha mieli. Eli myönsin. Myönsin että Jeesuksen totuus palaa minun sydämessäni, useimmiten säästöliekillä mutta varmana ja iänkaikkisesti. Vaimoni myös, yhdessä ylistämme Jumalaa ja joskus syntyvät lapsemmekin tulevat laulamaan kanssamme hoosiannaa. Tunnustin samalla että kirkosta olemme vaimoni kanssa eronneet, koska emme usko järjestäytyneeseen uskontoon, uskomme ainoastaan siihen että Raamattu on totta ensimmäisestä kirjaimesta viimeiseen välimerkkiin saakka ja samanmielisten ystäviemme kanssa istumme iltaa keskustellen uskon asioista. Samalla kävin kirjakasoja kuumeisesti läpi. Ihan hyvää vaikkakin tylsää tavaraa!

Mutta se ei riitä, huudahti rouva, loppu on pian käsillä. Nyt on aika uskoa enemmän kuin koskaan sillä pian, ennemmin kuin arvaatkaan, tuomio on tuleva. Aurinko tulee sammumaan ja Herramme Jeesus Kristus laskeutuu maan päälle ja nostaa meidät kirkkauteen. Ja kaikki ne jotka eivät usko, heidät lähetetään ikuiseen kärsimykseen, jossa heitä piinataan iäisestä iäiseen. Nuori mies, nyt rukoilkaamme yhdessä!

Lyhyen hartaushetken ajan olin polvillani eteisen lattialla kädet ristissä ja laskeskelin mielessäni kirjojen jälleenmyyntiarvoa, joka oli lähempänä 500 euroa. Kuten olin odottanut, yhteisen hetkemme jälkeen rouva otti puheeksi taloudelliset asiat. Minua korpesi jo siinä määrin koko nainen ja hänen aivoton uskonnollisuutensa että tarjosin pokkana 50 euroa. Se on aika vähän, myönsi saarnastaan hikisenä kiiltävä rouva, mutta olkoon menneeksi. Myytsä vielä noi stereot tosta, kysyin vielä kun vatkasin rouvan velttoa kättä poistuessani.

Ennätin istua kotona joitakin kymmeniä minuutteja kun satuin ajattelemaan että olin rouvalle maininnut kirjakauppani sijainnin. Riensin äkkiä putiikille ja vaihdoin kaikki ikkunassa olevat kirjat. Arveluttava aikuisviihde vaihtui perinteisiä arvoja edustaviin perhekirjoihin ja vanhoihin leluihin. Jossain määrin hävetti moinen laskelmointi, mutta kammotti ajatus että menen kuudelta sovitusti kirjat hakemaan ja Charlton Heston huutaa postiluukusta että häivy liekkimereen paistumaan sinä Saatanan kirjalähettiläs!

Joulu-Polümeer: Puusepän poika

2009-01-04T03:43:00.000-08:00

Heinolan Työttömien kirpputorilta ilmaiseksi saatu puusepän poika. Kainalossaan hänellä on höylä.

Focus: Hocus Pocus (Aika hurja live-versio vuodelta 1973)

2008-12-07T05:26:00.001-08:00

Linuxin ihmiskäsitys

2008-11-30T23:20:00.000-08:00

Vaimolla on pyrkimyksenä saada kauppatieteen maisterin paperit yliopistosta ennätysajassa ja viikonloppuna kävi tietokone kuumana aamusta iltaan, kun vaihtelevissa vireystiloissa syntyi kymmeniä sivuja oppimispäiväkirjoja ja muita raportteja. Etenkin yön tunteina alkoivat Linuxin Open office word processorin tekemät oikeinkirjoitusehdotukset huvittaa suuresti. Jonkinlainen elämänkatsomuksellinen kannanotto oli mielestäni se että tekstinkäsittelyohjelma tarjosi kaikkien ihmiskäsitysten (dualistinen, pluralistinen jne) tilalle sanaa inhorealistinen, minkä seurauksena syntyi mm. tällaisia ikimuistoisia ajatuksia: "Rauhala on luokitellut ihmiskäsitykset inhorealistiseen, inhorealistiseen, inhorealistiseen ja inhorealistiseen." Linux on käyttöjärjestelmä minun makuuni.

Kääntämisen vaikeudesta

2008-11-28T23:25:00.000-08:00

Tuoreimmassa Ruudinsavu-lehdessä (1/2008) on pitkä juttu Terence Hillin ja Bud Spencerin lännenvilmeistä. Mukana on kourallinen vanhoja lehtimainoksia, joiden iskulauseita ja elokuvien nimien suomennoksia lukiessa tulin hyvälle tuulelle. Yleisön vedätyksen uhallakin on usein otettu melkoisia vapauksia kääntäessä elokuvien nimiä ja markkinoidessa niitä Suomen katajaiselle kansalle.

Nyt eletään kuitenkin erilaisessa tulevaisuuden maailmassa, jossa elokuvien nimien suomentaminen on vakava asia. Ei enää Hei me lennetään-tyylisiä oivalluksia tai muuta alkuperäisen merkityksen kadottavaa hulivilimeininkiä. Jotenkin tuntuu ettei markkinointikoneisto ja maahantuojat jaksa enää edes yrittää. Monen elokuvan nimi jätetään kääntämättä. Koska suora suomennos on ajoittain hankalaa eikä luovia vapauksia uskalleta ottaa, jätetään nimi alkuperäiseen muotoonsa ja toivotaan että viesti välittyy. Suomessahan kaikki kai osaavat englantia, vai kuinka? Älyvapaimmissa tapauksissa kuten Jodie Fosterin elokuvassa The Brave One, suomennettiin elokuvan nimi englanniksi: Stranger in you.

Huomasin lehteä lukiessa että jälleen uusi James Bond on saatu elokuvateattereihin ja että se on lyönyt kaikki mahdolliset myyntiennätykset. Nimeltään uutuus on Quantum of Solace. Kuinka moni niistä sadoista tuhansista elokuvan Suomessa nähneistä ymmärtää mitä nimi tarkoittaa, kysyn vaan. Itsekin piti sanakirjasta tarkistaa. Vaimo loksautti välittömästi toimivan suomenkielisen nimen elokuvalle: James Bond - Laiha lohtu.

Ei se ole sen vaikeampaa!

Lisäys: Viikonlopun Ilta-sanomissa oli juttu samasta, ylläkirjoitetusta aiheesta. Oli haastateltu joitakin maahantuojia ja muita nimivastaavia. Uuden Bondin nimestä on jutun mukaan tullut tarkat ohjeet oikeuksien omistajalta että nimi pysyy alkukielisenä. Vastaava käytäntö lienee yleistymässä. Jotkut tuotantoyhtiöt taasen vaativat että nimi käännetään, mutta käännöksen on oltava sanatarkka.

Tony Clifton Turtolan Citymarketissa

2008-11-20T22:33:00.000-08:00

En voinut itselleni mitään. Kun Citymarketin miestenosaston sesonkialessa huomasin tämän Tony Clifton-paidan, oli se pakko hankkia. Paidan ilmestyminen marketin vaateosastolle on sikäli mielikuvitusta kutkutteleva tapahtuma että on hauska pohtia sitä kuinka se on sinne päätynyt. Ulkonäöllinen yhteensattuma tuskin on kyseessä koska ei tuosta naamasta nyt yksinkertaisesti vaan voi erehtyä. Tony se on eikä kukaan toinen.

Eltaantunut eilispäivän viihdetaiteilija t-paidan etumuksessa ei ole ehkä kauneimmasta päästä kuva-aiheita. Se tuskin tekee vaikutusta kavereihin kuntosalin pukuhuoneessa tai tyttöystävään makuuhuoneessa. Ainoa arvo joka tällä rätillä toisin sanoen on, on se että kuvassa on mr. Clifton. Oma oletukseni on että suunnittelijasta on ollut hauska vitsi ujuttaa Cliftonin vektoroitu naamavärkki syksyn 2008 vaatemallistoon ja se on suunnitteluosaston pienestä pilasta päätynyt massatuotantoon.

Polümeer 7

2008-11-18T00:43:00.001-08:00

Jälleen muutama Polümeer-dokumentaatio. Hirvi, koira, kissa ja hiiriperhe, jonka yksinhuoltajaisä (asusteesta päätellen) raataa rankassa päivätyössä vapaapainien kissojen kanssa. Vastaava hiiriherra minulla on jo ennestään, mutta aiempi on ihan alasti.

Keskustelu Sarjakuva-Finlandiasta jatkuu

2008-11-14T00:38:00.000-08:00

Vähämielisen esikoiskirjailijan purkaus.

"I'm a black peider and I want some respect!"

Kassumessu

2008-11-13T06:34:00.000-08:00

Tänään tulee uusinta viime viikon Kassumessusta, jossa soitettiin lähetyksen alussa näytteitä Propaganda-arkiston aiemmassa inkarnaatiossa esitellystä Raped Fetus-yhtyeen pitkäsoitosta (99 ja puoli biisiä c-kasetilla) Cunt of cunts. Nyt siis jo toistamiseen on harvinaislaatuinen mahdollisuus päästä kuulemaan Nastolan poikien Pissan ja Kakan ääntelyä vuodelta 1994. Lähetyksessä myös The Sultans-yhtyeen keikkataltiointi Vastavirta-klubilta 2.11.2008.

Kuuntele Kassumessua Hear.fi:n sivuilla.

90-luvun alkupuoliskon c-kaseteista puheenollen: Ei kenelläkään sattuisi olemaan Kärsämiehet-yhtyeen omakustannepitkäsoittoa lainata tämän blogin kirjoittajalle?

Ei enää lehtijuttuja, koskaan!

2008-11-10T08:25:00.000-08:00

Vietin juuri kaksi tuskan tuntia kirjakaupassani valokuvattavana. Myyntitouhuistani on tehty puoli tusinaa lehtijuttua muutamassa kuukaudessa ja tämä tuorein on niistä laajin. Kansikuvajuttu kuulemma. Minua ahdisti todella paljon perjantaisen haastattelusession jälkeen koska yllättäen liikkeeseen saapastellut toimittaja sai ruutuvihkoonsa tunnin edestä äärimmäisen levotonta ja ainoastaan hatarien aasinsiltojen kautta mihinkään liittyvää vuodatusta.

Kärsimys jatkui tänään kun juttua varten otettiin valokuvia. Minulla on äärimmäisen herkät silmät enkä pysty pitämään salamavalojen räiskyessä silmiä auki. Räpyttelyni takia piina venyi ja venyi. Valokuvaaja halusi kaikenlaista. Kutsuvaa ilmehdintää kohti kameraa ja rentoja asentoja.

"Ota rennosti vain."

Tajusin että en ota koskaan rennosti. Jännitän aina kaikenlaisia tilanteita joissa on muita ihmisiä. Kun tulen töistä ja suljen kotioven takanani, tuskainen irvistys häviää kasvoiltani, lihakset rentoutuvat ja veri alkaa jälleen kiertää jäsenissä ja ennen kaikkea aivoissa.

Joidenkin mielestä olen kirjallisesti lahjakas. Olisin myös taitava puhuja jos en kärsisi tästä ihmisten aiheuttamasta aivoparalyysistä. Todellisen minäni hurmaavasta seurasta sekä esimerkiksi musiikillisista hankkeistani saa itseni lisäksi nauttia ainoastaan vaimoni, koska hänen seurassaan pystyn ottamaan rennosti. Totesin jo nuorena että jos tapaan naisen jonka seurassa voin istuskella alasti sohvalla ja lauleskella falsetissa kansansävelmiä, sen on oltava tosirakkautta. Näin on ilokseni päässyt käymään.

Mutta tämä kivinaamio, ihmisten jännittäminen. Yritin nuorena sopeutua ja olla ihmisten kanssa niinkuin ihmisten kanssa yleensä ollaan, seurallisia. Siitä seurasi vain äärimmäisiä sielun tuskatiloja. Nyt olen nähnyt parhaaksi pyrkiä pysymään omissa oloissani ja se on olotila joka on minulle mieleinen. Yksi tunti muita ihmisiä viikossa riittää mainiosti. Mutta nyt avattuani kirjakaupan, joudun puhumaan ventovieraiden ihmisten kanssa lähes päivittäin. Varsinainen tilanne silloin kun se tapahtuu ei ole stressaava, mutta oman kommunikaation pohdiskelu jälkikäteen on hirveää. Miksi sanoin niin? Miksi sanoin noin? Muutaman minuutin keskustelusta voi riittää sisäistä jälkipuintia moneksi päiväksi.

Minulla on huono muisti muuten mutta omat typerät puheeni muistan tarkasti. Esimerkiksi heitettäköön vaikka kaksikymmentä vuotta sitten esittämäni vastaus kun koulun järjestämän tanssiopetuksen aikana parini (kaunis tyttönen) totesi kuulleensa minun olevan "hyvä matikassa". "Se ei ole ainoa asia jossa olen hyvä" vastasin härskisti James Bondin hengessä. Hemmetti, ei minulla olleet edes kivekset laskeutuneet.

Haastattelujen antaminen on ylläkuvatusta vielä pari astetta nolompaa hommaa ja siksi siitä seuraava depressiokin on moninkertainen. Oletan että vatvon tätä tuoreinta haastattelua ainakin koko loppuviikon. Lehdellä ei kaiketi ole ylettömästi lukijoita, mutta sillä ei ole merkitystä koska juttu tulee kuvan kanssa. Ja jos jotain häpeän enemmän kuin ihmisten seurassa alenevaa älykkyysosamäärääni niin ulkonäköäni. Etenkin kun tämä säälittävä, monivaivainen ruho on aseteltu myyntitiskille ilmeilemään houkuttelevasti (silmät kiinni) kameralle. AAAARGH!

Ei koskaan enää. Ei koskaan! Ei enää haastatteluja, ei enää kuvia. Toimittajat, seuraavan kerran saatte kuvata elotonta ruumistani ja kirjoittaa postuumeja haastatteluja sillä elävänä minua ette enää haaveihinne saa.

Terveisin Tammelan Thomas Pynchon

Sairaan hauskaa

2008-11-05T11:24:00.000-08:00

Kärsimykseni huvittaa kriitikkoa Kvaakissa.

Mikä siinä oikein naurattaa? Viime viikolla nilkutin selkä mutkalla kirjakaupassani noidannuolen vammauttamana ja asiakas nauroi touhuilleni häpeilemättä. "Sori, ei tolle sun fysiikan pettämiselle voi muuta kuin nauraa", sanoi hän.

Joo, hah hah.

Vuosikatsastus

2008-11-02T22:11:00.000-08:00

Viime vuonna tähän aikaan minulla oli kroonisen nielutulehduksen lisäksi selittämätön kipupiste alaselässä. Sitä yritettiin omalääkärin ja kiropraktikon kanssa manata takaisin sinne mistä se oli selkääni ilmestynyt yli puolen vuoden ajan. Syvien vatsalihasten jumppa häivytti kivut viime joulukuussa. Vuosi sitten minulla todettiin myös (virheellisesti) vatsahaava johon söin erinäisiä mömmöjä helpottamaan viiltäviä vatsakipuja.

Nyt on taas vuotuisen katsastuksen aika ja itseäni diagnosoiden löysin herätessäni seuraavat vaivat.

1. Kipupiste etusormessa. Ilmestyi kuukausi sitten. Tuntuu siltä että sormessa on tikku, mutta ei siinä mitään näy. Kaivoin männä viikolla nuppineulalla sormenpäätä millin syvyyteen eikä siellä näkynyt muuta kuin verta ja lihariekaleita sisällä. Nyt sormi on taas palannut ennalleen, kaivamani reikä on muurautunut umpeen ja samalla on palannut pistely joka tuntuu mm. tässä tekstiä naputellessa.

2. Alaselkäkipu. Tasan viikko sitten iski tavaroita nostellessa noidannuoli alaselkään. Sain terveyskeskuksessa puuduttavia aineita ja relaksantteja piikkimuodossa takalistooni. Helpotti lähes välittömästi pahin tuska mutta ikävä kolotus jäi. Pari päivää myöhemmin katosi kaikki tunto alaselästä. Jälleen tuli reissu lääkäriasemalle. Tunnottomuus on lääkärin mukaan normaali oire tällaisessa epänormaalissa tilanteessa. Alaselän tunnottomuudesta ja muista vaivoista päättelin vaivanani olevan piriformis-syndrooma johon auttanee syvien lihasten jumppaaminen. Kirotut syvät lihakset!

3. Jomottava hammas. Joku hammas jota en ole onnistunut paikallistamaan on ollut kylmänarka, makeanarka ajoittain myös happamanarka yli puoli vuotta. Kaksi yksityistä hammaslääkäriä tutki koko purukaluston viime kesänä eikä löytänyt sieltä mitään syytä kolotukselle. Käytän vihlontaa lievittävää hammastahnaa, vaikka se ei auta vaivoihin.

4. Hurina korvassa. Minulla on ollut erittäin voimakas, matala hurina vasemmassa korvassa äitini hautajaisista lähtien eli liki puoli vuotta. Olen kuluttanut viitisen sataa euroa vaivan hoitoon. Pahin meteli korvassa on maatessa joten olen joutunut luopumaan suosikkiharrastuksestani, makoilusta hyvä kirja seuranani. Omalääkäri yritti parhaansa etsiä syytä kuulemaani hurinaan. Röntgen-kuvien mukaan minulla on molemmat leukaperät jauhautuneet muruiksi ja leuka oikealta puolen sijoiltaan. Se että aiheuttaako tämä kuulemani äänet, sitä ei voi tietää. Omalääkäri myönsi että kuulemani äänet ovat länsimaiselle lääketieteelle mysteeri ja käski yrittää pärjäillä. Korvalääkäri ei voisi minua auttaa koska ongelma on todennäköisesti purentaperäinen.

Olen puolen vuoden aikana lukenut valtavan määrän tinnitus-tietoa netistä ja päätellyt lopulta että purentavikani ja hampaiden jäytäminen stressaantuneena (eli usein) on aiheuttanut päänkääntäjälihaksen jumitustilanteen. Tuo lihas kiinnittyy takaraivossa suoraan korvakäytävään ja sen nykiminen kuuluu huminana. Olen hiljattain aloittanut useita jumppaliikkeistä, vitamiineista ja kuntoilusta koostuvaa omahoikokonaisuutta, joiden tarkoituksena on venyttää kyseistä lihasta ja lievittää purentavikaani.

Aamulehden yleisönosastolla joku Hatanpään sairaalan työntekijä parjasi salanimen turvin kaikkia tyhjänruikuttajia ja luulosairaita. Mietin vuodatusta lukiessani että missä määrin itse lukeudun tuohon kovasanaisen kohtelun saaneeseen ihmisryhmään. Yllämainituista vaivoista kaikki noidannuolta lukuunottamatta ovat jääneet mysteereiksi, joiden syitä saati kehitystä eivät terveysalan ammattilaiset kykene kuin arvailemaan eikä helpotusta ole tarjolla käteväksi pilleriksi puristettuna.

Minua lapsena vaivannut alituinen virtsahätä (etenkin paikoissa joissa on paljon ihmisiä) parannettiin lumelääkkeillä. Heikkojen veriarvojen vuoksi lääkäri määräsi kuurin rautatabletteja uskotellen minulle että pillerit ovat todellisuudessa virtsavaivojani lieventävää uutta lääkettä. Tehosi välittömästi. Muistan lapsuudestani lukuisia vastaavia tapauksia, psykosomaattisia tuskatiloja ja itsesuggestiolla parannettuja vaivoja, jotka muutamat tämän blogin lukijat muistanevat parin vuoden takaisesta sairaspäiväkirjastani netissä.

Jotenkin tuntuu kuitenkin mahdottomalta että jos makaan sängyssä kykenemättä liikkumaan kun alaselän lihakseni ovat menneet täysin lukkoon, että se on pelkästään ongelma jonka perimmäinen syy on omassa mielessäni ja yleisessä asennoitumisessani elämään. Vaiva joka poistuisi heti jos osaisin ottaa rennommin, suhtautuisin aurinkoisesti päivän haasteisiin ja rakastaisin lähimmäisiäni pyyteettömästi.

Tuskin!

Polümeer 6: Terveisiä Ameriikoista

2008-10-29T03:39:00.000-07:00

Ameriikan Yhdysvalloista huudettu satsi Polümeerejä. Alaoikealla oleva karhu on kyllä aika vastenmielisen näköinen. Ponnekkaasti liehuva lippu on lisätty jälkikäteen. Yläoikealla taasen näkyy aiemmassa Polümeer-merkinnässä mainittu Katto-kassinen. Hienoimmat hankinnat ovat kuitenkin meren valtias Ahti sekä hänen hehkeä seuraisensa, juuri oikeista paikoista pulska merenneito.

Polümeer 5

2008-10-26T06:20:00.001-07:00

Vaimoni veli vietti hyvän aikaa luostarissa ja tuli takaisin sivistyksen pariin kaikesta omistamisen tarpeesta parantuneena. Häneltä sain ylläkuvatut Polümeerit toissapäivänä. Huomionarvoinen hahmo on yläoikealla muljuileva, jänis jossa on ilmeensä ja verisen suunsa ansiosta jotakin hyvin epäilyttävää. Mainio löytö. Alaoikealla olevat kaksi karhua näyttävät erehdyttävästi Mishka-nallelta, mutta Olympialaismerkkien uupuminen kielii siitä että kyse on eräänlaisesta puolipiraatista. Olympiarekvisiitan sijaan heillä on tyylikkäät punaiset uimapöksyt.

Muutamia Muumi-näytteitä

2008-10-22T04:30:00.000-07:00

Kirjoitan jokin aika sitten Muumit-sarjakuvaklassikot-kirjan strippien ala-arvoisesta reprojäljestä. Ohessa muutamia sattumanvaraisesti valittuja strippejä sekä suomenkielisestä versiosta että Drawn & quarterlyn englanninkielisestä. Allaolevassa stripissä kannattaa kiinnittää huomio mm. Muumimamman puuhiin veneen alla. Suomenkielisessä on kaikki varjoon jäävät yksityiskohdat muuttuneet mustaksi massaksi. Niiskuneidin kauniit silmäripset ovat turvoneet silmäpusseiksi. Kotilot ovat levinneet mustiksi pökeleiksi.

Polümeer 4

2008-10-22T02:10:00.000-07:00

Muutamia uusia Polümeer-löytöjä (vauhti kiihtyy). Hevonen ja kenguru löytyivät ylihintaan Iisalmesta. Villisika tuotiin kirjakauppaani eilen vastauksena vetoomukseeni. Lahjoittajan mukaan pienellä villisialla on myös isokokoinen emo jossain olemassa. Sininen koira taasen löytyi Villähteen Kylähullusta, jossa asiantunteva antiikkikauppias epäili sen olevan uustuotantoa. Tuntuu epätodennäköiseltä että nukkaeläimiä olisi ryhdytty Polümeer-tehtaan siirryttyä eläkkeelle valmistamaan uudelleen jossain toisaalla, mutta jotakin epäilyttävää koirassa on.

HUOM: Älkää enää tarjotko minulle keräilyhintaisia Polümeerejä, kiitos. Talous ei anna myöten etenkin kun näitä löytyy kiihtyvään tahtiin sekä määrällisesti että hinnallisesti.

Viime viikonloppuna piipahdin Sampolassa keräilykellojen harrastajien järjestämässä keräilytapahtumassa, jossa oli ennakkotiedoista poiketen paljon kaikenlaista muutakin vanhaa rompetta vanhojen kellojen ohella. Antiikkitapahtumissa ja rompetoreilla hauskimpia ovat aina helppoheikit, joiden pokka pitää tilanteessa kuin tilanteessa. Eräällä oli Sampolassa myynnissä pussi jossa oli Batman-pez (90-luvulta), lyijytäytekynä sekä pääkallosormus (Mustanaamion, uudehko mutta huonokuntoinen). "Osta siitä nuorimies Bätmän-pussi. On tommonen Bätmän, kynä ja Bätmänin sormus". Vastasin että lyijytäytekynä on ihan tavallinen kynä ja sormus on Mustanaamion että vähän epäilyttää. "En mä sitä sulle myy, et suhtaudu keräilyyn tarpeeksi vakavasti!" huusi mies perääni.

Eräs vanhempi rouva taasen kaupitteli muovista E.T.-figuuria: "60-luvulta, arvokas on. Ollut meidän perheessä ainakin 40 vuotta!". Kovasti ne aina yrittää. Paras yritys on kuitenkin Kuopion torilla ollut Barbien hevosella ratsastanut Batman. Hintalapussa: Mustanaamio 40 markkaa.

Johanneksen ilmestys

2008-10-19T22:18:00.001-07:00

Poikkeuksellisen paljon ärsytti Aamulehden arvio Tampere Filharmonian Tampere-talossa perjantaina 17.10. esittämistä kahdesta teoksesta. Olen kriitikon kanssa tavallaan samaa mieltä siitä että alkupaloiksi valittu Niels Gaden viulukonsertto oli ikävystyttävää kuultavaa mutten voisi olla enempää eri mieltä illan pääteoksen, Hilding Rosenbergin neljännen sinfonian eli Johanneksen ilmestyksen ansioista.

Teos oli hurja! Valtaisa! Sävelletty Toisen maailmansodan ravistellessa Eurooppaa vuonna 1940. Ensisekunneista lähtien lavalta pauhasi niin saatanallisia säveliä, että aloin suihkuta innostuksen hikeä ja kyyneliä vieressäni murjottavien kulttuuritanttojen pyhävaatteille. Pian alkoi kuitenkin tuntua siltä ettei mielenterveys kestä jos sama apokalyptinen meininki jatkuu teoksen loppuun saakka. Rosenbergin neljäs sinfonia on massiivinen teos, joka on täynnä RAIVOA, hartautta, oivallusta.

Tällaista en ole kokenut aiemmin, poikkeuksena ehkä Procol Harumin esittämä Whaling stories Puistobluesissa muutama vuosi takaperin. Mutta vaikka Procol Harumin progressiiviset rallit ovat pitkähköjä, kestää Johanneksen ilmestys lähes puolitoista tuntia. Pelkäsin että fysiikka pettää. Onneksi teos rauhoittui välillä ja kauniiden suvantokohtien määrä lisääntyi maailmanlopun (tai maailmanrauhan, riippuen tulkinnasta) lähetessä. Siirtymävaiheessa kuultiin harvinainen ja äärimmäisen mielenkiintoinen englannintorvisoolo joka oli teoksen hillitympien kohtien parasta antia. Puolivälistä lähtien teos olikin sitten rauhallisempaa lauleskelua tuonpuoleisen riemuista ja melkein nukahdin täristyäni tuolillani Ilmestyksen neljä ensimmäistä osaa.

"Vuonna 1940 valmistuneesta sinfoniasta kaikuu kuitenkin enemmän säveltäjän yritys tehdä jotakin merkittävää kuin aito ja persoonallinen musiikillinen keksintä. Taiteellinen kokonaisuus on väkinäinen ja ikävystyttävä" kirjoittaa väkinäisesti ja ikävystyttävästi kriitikko Aamulehdessä. Olen viime viikkoina kohdannut useita kulttuurin saralla vaikuttavia tyyppejä, jotka tuntuvat elävän Teräsmiehestä tutussa Bizarro-maailmassa, missä hyvä on pahaa, musta valkoista, väärin on oikein ja ylhäällä on alhaalla. Sieltä samasta nurinkurin-maailmasta tuntuu Aamulehden kriitikkokin lähettelevän viestejään tähän todellisuuteen. Kuulimmeko me edes saman teoksen viime perjantaina? Ainoa myönteinen asia jonka kriitikko tuntuu Rosenbergin neljännestä sinfoniasta löytävän ovat aggressiivisen teoksen lepohetkiksi ja lähes koko viimeisen puolituntisen muodostavat, melko mitäänsanomattomat kuorokoraalit. Myös baritonisooloja kehutaan Aamulehdessä. Eli kaikkea sitä joka oli tavanomaista ja ennalta-arvattavaa tässä massiivisessa teoksessa rajan takaa (eli Ruotsista).

Etsiskelin netistä äänitteitä Hilding Rosenbergin sävellyksistä ja ne tuntuivat olevan vähäiset. Rosenberg eli lähes satavuotiaaksi ja sävelsi ahkerasti koko aikuisen ikänsä joten tuotanto on laaja. Sinfonioita, oopperoita, jopa elokuvamusiikkia. Pakko sieltä on löytyä toinenkin Johanneksen ilmestyksen intensiteettiin yltävä teos.

Kiitos kapelimestari John Storgårdsille siitä että vaati tämän teoksen Tampere Filharmonian ohjelmistoon. Kiitos, kiitos.

Takaisin lähtöruutuun

2008-10-17T02:34:00.000-07:00

Täytän pian 32 vuotta ja juhlan kunniaksi opettelin viimeinkin aakkoset pari päivää sitten. Minulla on lukuisten sivistyksessäni ammottavien aukkojen ohella ollut vaikeuksia hahmottaa aakkosia u-kirjaimesta eteenpäin. Vaimoni on vastannut levyhyllymme aakkostamisesta Uriah Heepistä Frank Zappaan.

Muutama päivä sitten huomasin sarjakuvakollegani Petteri Tikkasen kehittyneen taiteellisesti nelivuotiaan tasolle. Tikkasen sarjakuvablogissa ajoittain esiintyvä pääjalkainen on kehitystä oikeaan suuntaan.

Tikkasen pääjalkaisen herättämät ajatukset ja omat ponnisteluni äidinkielen alkeiden parissa kehittyivät vähitellen ideaksi pyrkiä nollaamaan kaikki luova osaamiseni. Olen kirjallisesti, piirrännällisesti ja etenkin musiikillisesti jättänyt kaikki olennaiset kehitysvaiheet väliin ja aloittanut välittömästi luomaan "valmista kamaa". Tästä on myöhempinä vuosina seurannut paljon ongelmia kun ei ole minkään alan alkeita opiskeltuna. On vain osaamista joka perustuu matkimiseen ja järkeilemiseen. Tekemiseni on tavallaan tyhjän päällä.

Valitettavasti kaikki yritykset opiskella musiikin teoriaa, anatomiaa tai kerronnan rakenteita törmäävät päässäni muuriin, joka on rakennettu muutaman vuosikymmenen aikana kehittämistäni omista säännöistä. Ilman alkeiden opettelua kehitelty oma säännöstö johtaa ennemmin tai myöhemmin umpikujaan tai manerisoitumiseen, mikä on tavallaan sama asia.

Nyt olen kehitellyt ajatusta siitä että nollaisi kaiken osaamisen ja pyrkisi tahallisesti taantumaan niin täydellisesti kuin se on mahdollista. Kitaran soittelu voisi rajoittua yhteen nuottiin, jota soittaisi niin kauan kunnes on sisäistänyt sen nuotin täydellisesti. Mukaan voisi varovasti tuoda toisen nuotin, viikkojen päästä ehkä jopa kolmannen. Kolmesta nuotista muodostuukin jo kappale joten lähestymme musiikin tekemisen ydintä.

Vastaavasti piirräntä tulisi viedä takaisin pisteeseen, pisteestä kehittyy pallo. Pari kuukautta palloja ja kuvaan saapuisi neliö. Kerronnan tulisi olla aakkosten oppimisen jälkeisten kirjallisten ensiaskeleiden tasoa tyyliin:

Jä-nis is-tuu
Kis-sa lä-hes-tyy
Kis-sa on näl-käi-nen
Jä-nis on pe-lois-saan

Ok, tuossa on otettu jo sen verran vapauksia, että aakkosten ohella on opeteltu jo tavutus. En tiedä vaikuttaako taantuminen myös Propaganda-arkistoon eli kirjoitanko tänne seuraavat pari vuotta pelkistä tavutettujen metsäneläinten edesottamuksista. Voi olla näin.

2008-10-08T00:51:00.000-07:00

Josh Simmons: Batman

Muumit - Sarjakuvaklassikot

2008-10-05T23:23:00.000-07:00

Selailin Akateemisessa kirjakaupassa hiljattain ilmestynyttä uutta Muumi-kokoelmaa nimeltään Sarjakuvaklassikot 1. Kyse on Drawn & Quarterlyn muutama vuosi sitten julkaiseman Tove Janssonin Muumi-sarjakuvat kokoavan kirjasarjan ensimmäisen osan suomenkielisestä versiosta. Englanninkielinen alkuteos on myynyt käsittääkseni erittäin hyvin ja ranskankielinen käännös palkittiin alkuvuodesta Angoulemen sarjakuvafestivaaleilla. Eipä siis ihme että WSOY hyökkäsi apajille rahastaakseen uudella kirjasarjalla ylimääräiset rahat Suomen muumimielisiltä.

Tässä myydään ihmisille samat vanhat sarjakuvat uudessa kuosissa enkä suosittele ostamaan tätä suomenkielistä versiota. Oi miksi, kysyy hämmästynyt Propaganda-arkiston lukija, sillä Tove Janssonin Muumi-sarjakuvathan ovat ainoa kansainvälisesti varteenotettava sarjakuvaluomus, joka tässä sarjakuvallisesti yliarvostetussa, pimeässä maankolkassa on saatu aikaiseksi.

Niin, se mikä kanadalaisen laatukustantamon kirjassa oli poikkeuksellista, ei ollut se että stripit on koottu painoteknisesti haastaviin kuhmuraisiin koviin kansiin tai siinä että vaakamalliseen Muumi-sarjaan Janssonin aikoinaan taiteilemat kansikuvat on pystymalliin siirtyessä jouduttu katkaisemaan keskeltä vaan SE että sarjat on ensimmäistä kertaa niiden ensijulkaisun jälkeen reprottu kunnolla, siistitty ja julkaistu niin hyvin kuin se nykytekniikalla on mahdollista kun Janssonin originaalit on tuhottu puoli vuosisataa sitten ja sarjat on kuvattava vanhoista sanomalehdistä ja mistä lie mikrofilmeiltä.

On ilo katsella Tove Janssonin herkkää viivaa ja harkittuja muotoja. Tästä ei sarjakuvapiirräntä paljon voi enää parantua. Jokainen ruutu on taideteos itsessään. Drawn & quarterly on viimeinkin antanut näille mestarillisille sarjakuville kohtelun jonka ne ansaitsevat.

Siksi onkin vaikea ymmärtää WSOY:n motiiveja julkaista sama laitos ilman olennaisinta eli uusia, siistittyjä strippejä, kun muuten on orjallisesti tehty samanlainen kuin kanadalainen alkuteos mainoslauseita myöten. Jos silmäni eivät minua täysin pettäneet Akateemisen kirjakaupan sarjakuvahyllyllä, ennenkuin mieleni pimeni tästä hirveydestä, WSOY:n laitoksessa on käytetty samoja iänikuisia Bulls pressin levittämiä tuhnuisia sanomalehtiversioita, joissa Janssonin hieno viiva on levinnyt liki kaksinkertaiseksi, rasteeripisteet ovat ajoittain paisuneet muodottomiksi, ajoittain kadonneet kokonaan. Oikeuksienomistajan strippeihin liimaamat copyright-merkinnät menevät miten sattuu kuvien päällä ja puhekuplien ääriviivat on vedetty uusiksi. Siis samat huonolaatuiset stripit jotka on nähty vessapaperille painetussa 24-osaisessa vaakaversiossa jo monennenkohan painoksen ajan.

On hyvin mahdollista että hermostun ihan turhasta, mutta oma järki ei riitä ymmärtämään sitä, miksei strippejä olisi voitu viimein julkaista kunnolla. Tai tavallaan ymmärrän, rahastahan tässä on kyse: Siistittyjen strippien oikeudet olisivat maksaneet ylimääräistä ja kaikki olisi pitänyt tekstata uudelleen ja kaikenlaista muutakin vaivaa olisi jouduttu näkemään ihan turhaan, koska kukaan normaali kuluttaja tuskin huomaa mitään eroa tai vaivautuu valittamaan jonkun lastensarjan huonosta painolaadusta.

Lyhyesti: Osta kanadalainen alkuteos.

Palautetta WSOY:lle voit lähettää tästä linkistä.

Kaksi Vigriä ja lehmä

2008-10-01T01:10:00.000-07:00

Syyskuun Polümeer-löydöt. Alemmassa kuvassa Mishka-nallen kollega vuoden 1980 Moskovan olympialaisista, vesiurheilulajien maskotti Vigri. Hahmo on olevinaan hylkeenpoikanen, mutta näyttää tuuheine viiksineen ja toppatakkeineen enemmän puliukolta. Silti: Vähän hieno!

Jossakin takaraivon synapsipimeydessä on alkanut muhia ajatus kuva/tietokirjasta näistä Polümeer-tehtaan leluista. Eräs kirjakauppani asiakas osasi kertoa Polümeer-hahmojen samettisen karvapinnan valmistuksesta, että muottiin valetun pehmolelun pinta on ensin suihkutettu liimalla ja on sitten asetettu ilmatiiviiseen tilaan, jonne on puhallettu karvapölyä, joka on tarttunut hahmoon. Väritys on tehty käsityönä.

Nettihuutokaupoissa on näkynyt Vigrin ja Mishka-nallen ohella muitakin tunnettuja hahmoja kuten eBayssä "outona luolamiehenä" kaupiteltu Katto-Kassinen sekä Uspenskin kirjoista tuttu Muksis.

Eniten tässä julkisessa intoilussani (minua on pyydetty mm. radioon puhumaan Viron venäläisestä ihmeaineesta) huolettaa se että Polümeer-tietoisuuden levitessä, hinnat nousevat ja keräilyn mielekkyys loppuu omalta osaltani alta aikayksikön. Tällä hetkellä keräilyhintoja joutuu maksamaan ainoastaan hahmoista, jotka ovat tuttuja muista yhteyksistä.

Kokoelma karttuu

2008-09-07T03:28:00.001-07:00

Polümeer - viron venäläinen ihmeaine!

2008-07-29T01:24:00.001-07:00

Kirjoitin reilu vuosi sitten Propaganda-arkistossa Mishka-nallesta ja hänen vaahtokumisesta ystävästään, pöllöstä. Sittemmin olen löytänyt kourallisen muita "venäjän ihmeaineesta" valmistettuja leluja (kuvassa). Kaikille on yhteistä vaahtokuminen olemus joka on päällystetty nukkaa muistuttavalla karhealla pinnalla. Muotoilu on kaikissa ensiluokkaista ja selvästi tunnistettavaa kirpputorien lelulaareja tonkiessa. Tarton leikkikalumuseon sivuilta löysin lisää näitä veijareita ja tiedon että valmistusmaa onkin Viro ja lelut ovat peräisin samasta polymeerista leluja valmistaneesta tehtaasta, joka on itsestäänselvästi nimetty Polümeeriksi. Leluja on valmistettu 60-80-luvuilla ilmeisesti valtavat määrät ja tuotu ahkerasti myös Suomeen tuliaisina.

Lenin-museon sivut taasen osasivat kertoa että näillä ihanaakin ihanemmilla, lutusilla eläinhahmoilla on taipumus muuttua ikääntyessään myrkyllisiksi. Yritin museon kokoelmavastaavalta tiedustella kuinka myrkyllinen kokoelmani on. Tuleeko syöpä pelkästään altistumalla leluista leyhyvälle myrkkypilvelle vai lähteekö henki vasta jos esimerkiksi syön nämä lelut.

Varjele siis, Propaganda-arkiston lukija, itseäsi ja jälkeläisiäsi näiltä kommunistien myrkkypommeilta ja toimita ne minulle. Hävitän ne tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti halimalla ja pussailemalla niitä. Osoitteeni on Propagandaministeri Nissen, Väinölänkatu 14 A 7, 33500 Tampere.

Kirjan kierto Tammelassa

2008-07-04T00:31:00.000-07:00

On hauska seurata kuinka painotuotteet kiertävät Tampereella Tammelan toria keräten samalla enemmän ja enemmän hintaa. Ostin viime lauantaina Tammelan torilta kasan kirjoja kaksi euroa kappale. Vein ne parin korttelin päähän pöytääni kirpputorille korottaen kävelymatkalla kappalehintaa kahdella eurolla. Seuraavana päivänä kirjat olivat tehneet kauppansa ja olivat tänään jälleen Tammelan torilla, mutta nyt hinnaltaan kahdeksan euroa kappale. Tämänhetkisen myyjän pöytä torilla on ensimmäisen myyjän pöydän vieressä ja he ovat seisoskelleet siinä vierekkäin viikkokaudet. Kauas eivät siis ole vajaassa viikossa matkanneet pientä viereisessä korttelissa piipahdusta lukuunottamatta.

Toinen vastaava tapaus tältä viikolta. Tilasin Belgiasta kasan kirjoja nettikauppaani. Pakkauspaperina oli käytetty parasta ennen päivämääränsä saavuttaneita sarjakuvakataloogeja. Selasin ne läpi ja heitin paperinkeräykseen. Tänään huomasin samaiset kataloogit läheisellä kirpputorilla myynnissä. Tiedän että ne ovat samat koska niistä puuttuivat irtirepimäni sivut. Joku ammattilainen siis tutkii taloyhtiömme paperiroskiksen päivittäin. Terveiset hänelle. Älä pliis myy eteenpäin poisheittämiäni luonnoksia ja muita piirroksia.

Kirjat kiertää ja kiertää vaan. Pientä kehää ympäri Tammelan torin. Kunnes saavuttavat myyjän joka myy niitä hintaan jota toiset ammattilaiset eivät ole valmiita maksamaan ja silloin kirja päätyy SINUN kirjakokoelmaasi.

Minun äitini (1948-2008)

2008-06-04T21:51:00.000-07:00

Sisko soitti toissapäivänä aamuvarhaisella että äiti on kuollut. Naapurin rouva oli ihmetellyt vapaana juoksentelevaa koiraa ja avointa ulko-ovea. Mentyään pihalle tutkimaan hän oli löytänyt äitini etuportaiden viereen tuupertuneena.

Näin lapsena usein painajaista jossa makasin omassa sängyssäni. Oli pimeää. Käytävällä huoneeni ulkopuolella valtava musta kuula vyöryi hitaasti pitkin käytävää. Unessa en koskaan nähnyt mustaa kuulaa, mutta tiesin tarkalleen millainen se oli. Vääjäämättä se vyöryi uhkaavana ympäri taloamme singoten salamoita. Minulla oli samanlainen tunne siskoni puhelun jälkeen. Musta kuula lähti vierimään aivoissani. Jatkoin aamutoimia tietoisena siitä että mielipahan musta aalto lyö ylitseni heti kun shokki hellittää.

En ole itkenyt aikuisena tuskin kertaakaan. Muutama naishuoliin liittyvä itsesäälinen pillitys tulee vuosikymmenen takaa mieleen, mutta muuten olen kuten äitini usein sanoi tehty kivestä. Kaikenlaisissa tilanteissa joissa ihmisen kuuluisi kokea iloa tai surua, olen ikäänkuin astunut oman itseni ulkopuolelle ja konemaisen kylmästi tarkastellut tilannetta.

Aamukahvia keittäessä sitten tuli mieleen edellinen vierailuni äidin luona pari viikkoa sitten. Siskoni oli avopuolisoineen Tampereella esittelemässä rotukissaansa entisessä Pirkka-hallissa ja houkuttelivat lähtemään paluumatkalle mukanaansa äitiä katsomaan. En olisi halunnut lähteä, oli aika paljon töitä rästissä, mutta koska en ollut lähettänyt äidille edes äitienpäiväkorttia, ajattelin että hän ehkä ilahtuisi siitä että tulen käymään kotona. Tavoilleni uskollisena valitin äidille koko vierailun ajan kaikesta, nimitin häntä tolloksi ja pultsariksi sen lisäksi että kritisoin kaiken ruuan joka eteeni kannettiin. Kun olin purkanut kaiken mielipahani äitiin, hän halasi ja kertoi rakastavansa minua ja toivotti hyvää yötä. Paatunut koneminänikin heltyi siitä ja muistan selkeästi ajatelleeni kuinka lohduttavaa on että on äiti jota halata. Mutta eipä ole enää, tajusin annostellessani reilunkaupan kahvia suodatinpussiin. Muuta ei sitten tarvittukaan. Koneminä naureskeli jossain tietoisuuden rajamailla että itkuni kuulostaa ihan kiimaisen hevosen ääntelyltä.

Vaimoni otti lomaa töistä ja ajoi minut Kuopioon. Sisko oli siellä ja isä oli juuri tullut pikalennolla Ruotsista, missä käy vuoroviikoin töissä. Toimettomana istuminen tuntui niin tuskalliselta että alettiin yhdessä tutkia paikkoja, yrittää löytää joku selitys sille mitä on tapahtunut.

Äiti oli soittanut minulle edellisenä päivänä juuri kun olin selaamassa pornoa netissä. Vetosin kiireisiin ja puhelu jäi lyhyeksi. Äiti kertoi aloittaneensa aiemmin päivällä antabuksen syömisen opetellakseen elämään ilman viinaa. Oli hyvin optimistisena elämänsä tuoreista käänteistä. Sanoin olevani hänestä ylpeä ja lupasin soittaa myöhemmin. Yritin tavoittaa äitiä pitkin iltapäivää mutta puhelin oli koko ajan varattuna. Lopulta äiti vastasi ja rupattelimme niitä näitä ja äiti kertoili olevansa hermostunut kaikista uusista lääkkeistä, joita omalääkäri oli hänelle määrännyt. Äiti oli käynyt viikko sitten sydänfilmissä ja käyrät olivat olleet epäilyttäviä kuten olivat myös veriarvot ja itseasiassa äidin koko fysiikka tuntui olevan antamassa periksi, mutta siinä ei ollut mitään uutta koska hajoamistila oli jatkunut jo kymmenen vuotta. Mikään vaivoista ei ollut yllätys, elämää hankaloittavia kroonisia vaivoja niistä suurin osa oli. Äiti joutui joitakin vuosia sitten sairaseläkkeelle masennuksen ja heikon terveyden takia. Hänelle määrättiin silloinkin useita lääkkeitä ja hoitoja joihin äiti reagoi olemalla jatkossa kertomatta lääkäreille tai lääketiedettä opiskelevalle siskolleni vaivoistaan. Se että äidin terveys tutkittiin viime viikolla oli siskoni ansiota. Hän pakotti äidin sairaalaan ja meni itse mukaan katsomaan että tämä aiemmista lupauksistaan poiketen tällä kertaa myös päätyy tutkittavaksi.

Kotona alkoi paljastua kaikenlaista. Sisko kertoi soittaneensa äidin läheiset tuttavat läpi aamulla kertoakseen suru-uutisen. Tuttavat ja sukulaiset vastasivat poikkeuksetta äidin soittaneen heille edellisenä päivänä hyvillä mielin. Sisko kertoi myös että äiti oli muutama päivä aiemmin soittanut siskoni avopuolisolle kertoen lopulta hyväksyvänsä heidän suhteensa lopettaen pitkäaikaisen vihanpidon molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Äidillä oli vaikeuksia sopeutua siihen että me molemmat sisarukset olimme muuttaneet pois kotoa. Sovittiin rauhan sinetöimiseksi lihapullakesteistä seuraavaksi keskiviikoksi. Välirikko äidin kanssa oli jäytänyt siskoni mielenterveyttä erityisen pahasti.

Sisko oli viettänyt illan äidin kanssa ja soittanut vielä iltamyöhällä ja toivottanut hyvää yötä. Seuraavana aamuna kun ensiapumiehet olivat hakeneet äidin ruumiin, siskoni huomasi että kotona oli siivottu poikkeuksellisen tarkasti, kaikki tavara oli asiaankuuluvilla paikoillaan, lattiat luututtu, astiat pesty. Yksi tyhjä viinapullo seisoi olohuoneen pöydällä. Naapurin löytäessä äitini, hän makasi täysissä pukeissa avaimet kädessään elottomana etupihalla koiran juoksennellessa haukkumassa ympäri lähitienoota. Äiti oli kuollut viiden aikaan aamulla, hänet löydettiin tunti myöhemmin. Ruumiinavaus tehtiin eilen eikä kuolinsyystä ole tietoa. Oliko äiti kiskaissut viinapullon kerralla ja yhteisvaikutus antabuksen kanssa saanut aikaiseksi niin voimakkaan reaktion vaivaisessa ruumiissa että se johti kuolemaan? Vai oliko äiti siivonnut yöllä kotia kykenemättä nukkumaan ja löytänyt puolityhjän pullon lukuisista jemmoistaan, kaatanut viinat viemäriin ja istunut olohuoneessa katselemassa voitonriemuissaan tyhjää pulloa, lähtenyt hakemaan aamulehteä postilaatikosta ja saanut kohtauksen? Ei voi tietää. Syyllähän ei sinänsä ole merkitystä sillä seuraus on selvä, minun äitiäni ei ole enää olemassa. Haluaisin kuitenkin ymmärtää häntä ja saada varmuuden hänen viimeisistä hetkistään. Kuinka tietoinen äiti oli siitä että erkanee pian tästä elämästä? Yrittikö hän vakavissaan katkaista vuosikymmeniä jatkuneen syöksykierteen ja tehdä lopun terminaalivaiheeseen päätyneestä alkoholismista vai oliko sekä ruumis että mieli niin loppuun ajettu että äiti parhaansa mukaan joudutti loppuaan kaikin keinoin?

Äiti ei jättänyt jälkeensä päiväkirjoja tai muita muistiinpanoja. Kukaan tuskin ymmärsi äitiä täysin. Kävin katsomassa hänen sähköpostinsa kotikoneelta ja tallessa oli ainoastaan minun lähettämiäni tai minulle lähetettyjä viestejä. Hän piti suurimman osan vaivoistaan ja ajatuksistaan sisällään eikä halunnut olla häiriöksi tai riesaksi läheisilleen. Oma näkemykseni äidistä on että hän oli tavallaan liian herkkä elämään tapahtumien kanssa joita elämä heitti hänen eteensä. Äidinäidin kuolema muutama vuosi sitten oli äidilleni erityisen raskas tapahtuma, etenkin sitä edeltänyt pitkä saattohoito vanhainkodissa. Äidin sydän kaipasi menneisiin vuosiin jolloin suku oli yhtä suurta perhettä Puijon rinteen kupeessa ja kaikki elivät yhdessä puurtaen yhteisten päämäärien eteen. Laman jälkeen sukulaiset muuttivat pois Kuopiosta ja lakkasivat pitämästä yhteyttä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Sairaseläkkeelle jäätyään äiti kiersi päivittäin talon läheisyydessä olevan rantapolun koiraa ulkoiluttaen. Iltaisin tuota rantaa pitkin kävellessä, aurinko loistaa kesällä kauniisti Kallaveden pinnasta ja Ukko-laiva päästelee horisontissa surumielisiä töräyksiään. Äiti on kerännyt lähimetsästä kukkia, joita ihastelee hyvillään rannalla istuskellen. Ympäröivä metsä heiluu hiljaa tuulessa vihreänä. Sorsapariskunta poikueineen uiskentelee rantakaislikosta katsomaan rannalla istuvaa rouvaa joka hymyilee surumielisen ystävällisesti ja heittelee paahtoleivän palasia kaakattavalle parvelle. Pienet siivekkäät rientävät rannalta satavan ravinnon perään innokkaina. Äiti on onnellinen.

Äiti häissäni kesällä 2005.

Ghosts I-IV

2008-05-26T07:11:00.000-07:00

Olen muutaman vuoden ajan potenut progemusan aiheuttamaa uutuuslevykatoa levyhyllyssä. Tuntuu ettei yksikään 70-luvun jälkeen tehty äänite kykene kilpailemaan levykokoelmani kuninkaiden, Procol Harumin, Focuksen tai Uriah Heepin mestariteosten kanssa. Ostelen toiveikkaana uutta musiikkia aina silloin tällöin, mutta kyllästyn hankintoihin viikossa ja myyn levyt pois. Samalla alan kyllästyä myös levyhyllyssä vuosikaudet seisseisiin äänitteisiin joten levykokoelma supistuu ja supistuu.

Nine inch nailsin pari edellistä levyä ovat olleet kaiken muun uuden musiikin tavoin kertakäyttömusaa ja täten pettymyksiä. Edellinen loistavaksi luokittelemani NIN-levy on yhtyettä fanittaneet gootit suututtanut mutta omaksi kestosuosikikseni osoittautunut liki vuosikymmen sitten ilmestynyt The Fragile. Ostin hiljattain salakavalasti levykauppohin ilmestyneen Ghosts I-IV-tuplalevyn, joka on monella tavoin The Fragilen kaltainen nytkähdys uuteen, mielenkiintoiseen jopa kokeilulliseen suuntaan.

Levy tuntuu närkästyttäneen monet suomalaiset kriitikot. Kolme tähteä on perusreaktio tähän ambient-henkiseen instrumentaalilevyyn. Yhtyeen nettisivuilla ilmaiseksi jaettu toinen NIN-uutuus, The Slip, sitävastoin on poikkeuksetta saanut myötämielisemmän vastaanoton enkä käsitä miksi. Itselleni Ghosts on jännittävä kuuntelukokemus. Ainoa levy todella, todella pitkään aikaan joka kestää aktiivista kuuntelua ja ennen kaikkea vertailun levyhyllyssäni mustan monoliitin tavoin jököttäviin progeklassikoihin. Levyn pahaenteiset äänimaisemat, tietokoneistetut hurinat ja improvisoidut pimputtelut muodostavat omalaatuisen kaksituntisen. Ghosts I-IV sopii sekä taustamusiikiksi että tarkempaan kuunteluun. Oletan ettei levy ole muutamassa viikossa tyhjiinammennettu. Suosittelen tutustumaan.

Pienten kirjakauppojen hankinnat

2008-03-25T05:19:00.000-07:00

Lähetin viikko sitten noin kahteensataan pieneen kirjakauppaan mainossähköpostia kustantamoni uutuuskirjoista. Viestissä oli linkki esittelysivulle ja esittelysivulla laskuri jonka avulla vahtasin käyntejä. Tuota muutaman sadan sähköpostin sumaa seurasi tasan yksi (YKSI!) vierailu esittelysivulle lukemaan tarkempia tietoja kirjoista. Yhtään tilausta ei tullut, mikä sinänsä ei ollut minulle yllätys sillä pienkustannesarjakuvien kaupittelu kirjakaupoille on toivotonta puuhaa. Ei auta vaikka kriitikot laulavat lehtien sivuilla ylistysvirttä, kirjakauppojen rahapussien nyörit pysyvät kiinni.

Haluan täsmentää ennenkuin jatkan että en ole katkera toisin kuin monet. Kiitos Akateemisen kirjakaupan ja muutaman pienemmän jälleenmyyjän viime vuonna julkaisemani kirjat ja levyt ovat liki loppuunmyyty ja vaikkei rahaa ole siinä määrin että se Mikko Alatalon laulun mukaisesti olisi esteenä yritykselle tyhjentää suolta, on elo mitä parhaimmalla mallilla. Siinä missä keskivertokansalainen viettää päivänsä epämieluisassa työssä, voin puuhata mitä huvittaa ja silti kuin taivaallisena lahjana kykenen maksamaan oman osani lainanlyhennyksistä ja kotitaloutemme elintarvikeostoksista. Joskus jää jopa muutama ropo hupirahaakin. En siis valita vaan ihmettelen! Ihmettelen ensisijaisesti sitä miksei uutuuskirjoja tarjotessa edes tutkita mistä on kyse vaan päätetään asiaan tutustumatta olla olematta kiinnostuneita.

Sain asiasta sisäpiirin tietoa kun olin pari viikkoa sitten mukana tarjouskilpailussa pienestä kirjakaupasta, joka sijaitsee muutaman korttelin päässä asunnostamme. Reilulla kymppitonnilla olisi saanut omistukseensa kirjakaupan nokkelan nimen, kaupan mööpelit sekä varaston johon kuului mm. kourallinen kirjoja, kopiokone sekä pankkikortin lukulaite. Loputtomilta tuntuvien neuvottelujen yhteydessä omistaja kertoili estottomasti pienten (usein Kipa-kirjakauppaketjuun kuuluvien) puotien toimintamenetelmistä.

Ilmeisesti harva kirjakauppa Suomessa tekee minkäänlaisia hankintoja, koska on olemassa palvelu nimeltä Näytevarasto. Se on Kirjavälityksen tarjoama palvelu, jossa kustantaja maksaa muutamia satoja euroja siitä että hänen kustanteensa on "kaikissa" maamme kirjakaupoissa esillä. Reilun vuoden kuluttua kirjat palautetaan myymättöminä ja muodottomiksi selattuina takaisin, kustantajan laskuun tietenkin. Jos onni on ollut myötä ja myyntiä tapahtunut, on kustantajalle luvassa suurin piirtein sama summa, jonka hän on hankkeeseen sijoittanut eli mainitut muutama satanen. En tunne yhtään pienkustantajaa joka olisi päässyt Näytevaraston palveluista edes omilleen.

Kirjakauppa sitävastoin joutuu suorittamaan Näytevaraston tilille suurehkon pantin josta vastineeksi saa kirjat ikäänkuin ilmaiseksi liikkeeseensä keräämään pölyä. Kun on moinen sijoitus tehtynä, on toki järkevää että siitä otetaan kaikki hyöty irti. Silloin tällöin saapuu lähetys Näytevaraston kirjoja, jotka posti kuljettaa liikkeen ovelle valmiiksi hinnoiteltuina. Omistaja asettelee ne sitten puuhakkaan näköisenä hyllyyn ja istuu loput päivästä kassakoneen takana täyttämässä ristikkolehteä. Välillä on jälleen nähtävä ylimääräistä vaivaa kun pitää lähettää takaisin kirjat, jotka eivät ole menneet kaupaksi. Eihän moisen paineen alaisena ennätä tutustua uutuuksiin saati tehdä itsenäisesti hankintoja, sanoohan se jo järki!

Näytevaraston lisäksi myynnin kohteena olleessa kirjakaupassa ei ollut kuin jokunen hassu kirja. Lähikorttelin eläkeläiset olivat tuoneet digipainettuja muistelmiaan myyntitiliin, pahvitelineessä notkui joitakin pokkareita. Feministien kirjoja omistaja oli hankkinut ihan omatoimisesti (vau!), lukenut kerran ja laittanut mukamas käyttämättöminä kaupan hyllylle.

Eli jos olet pienkustantaja ja ihmettelet mikseivät kirjakaupat vastaa kun tarjoat heille mitä parhaimpia painotuotteita, syy on tässä: Heitä ei todellakaan voisi vähempää kiinnostaa, he ovat siellä vain töissä. Sama virsi kirjakauppaketjuissa, asiantuntemusta tai intohimoa kirjoihin et löydä yhdestäkään myyntipisteestä, sillä siellä ollaan vain töissä. Itseäni osa-aikaisena nettikirjakauppiaana ja muutenkin alan miehenä ihmetyttää tällainen. Jotenkin olen sinisilmäisesti elänyt siinä harhakäsityksessä että kirjakauppiaaksi ryhdytään, koska kirjat ja kulttuuri kiinnostavat, mutta ilmeisesti näin ei vain ole asia. Toisaalta, en osaa sanoa kumpi on rasittavampi: Lihatiskiltä kirjakauppaan siirtynyt palvelualojen ammattilainen (joka on siellä siis vain töissä) vai sikarinhajuisessa antikvariaatissa murjottava kaikkitietävä yrmy, joka ei halua asiakkaiden häiritsevän omaa fiilistelyään kirjojensa keskellä.

Mainittu kirjakauppa jäi minulta muuten ostamatta. Olen vasta toipumassa asuntolainasta ja uuden lainan ottaminen olisi johtanut varmaan vatsahaavan repeämiseen. Uusi omistaja on uskovainen pariskunta, jotka halusivat "elämänmuutoksen". Ostan putiikin heiltä puoleen hintaan ensi vuonna kun se on mennyt konkurssiin.

Venninen

2008-02-22T04:12:00.000-08:00

Minulla on kaksi esikuvaa ylitse muiden. Elämäntapameuhkaaja Klaus Kinski sekä Johan Venninen, sokea kalamies, josta ketovat kaksi dokumenttia näyttävät olevan nähtävissä Ylen Elävässä arkistossa. Jokohan satavuotias Venninen on saanut ensimmäisessä dokumentissa esitellyn, peruskallioon räjäyttelemänsä luolaston valmiiksi?

Vali vali vali

2008-02-18T03:48:00.000-08:00

Koska yleisin syy kirjoittaa blogiin on purnaaminen niin kannanpa oman korteni kekoon valittamalla muutamasta viime päivinä mieltäni korventaneesta aiheesta.

Kävimme vaimon kanssa Henki ja elämä-kirjamessuilla viikonloppuna. Menomatkalla puhjennut takakumi ja pakkasessa renkaiden kanssa ähertäminen viritti sopivaan messutunnelmaan. Kirjaosastot oli nopeasti kierretty, kymmenen euron sisäänpääsymaksulle en mielestäni saanut vastinetta. Päällimmäisenä jäi mieleen Pilot-kustannuksen osasto ja sieltä erityisesti uusi klassikko-sarja. Enpä muista milloin olen viimeksi nähnyt yhtä rumaa kirjasarjaa. Huonosti suunniteltuja, rahastusmielessä tilaus kerrallaan digipainettuja kammotuksia. Teki mieli hakea bensakanisteri auton takakontista, valella kanisterin sisällöllä itseni ohella kaikki Pilot-kustannuksen kirjat ja toivoa että rituaali-itsemurha herättää kustantajat ymmärtämään että kirja on pyhä esine. Onneksi on aina vaimo mukana toppuuttelemassa.

Kirjallisuudennälkäisiä mummeleita osaston keskelle kasattu roskaläjä tuntui vetävän magneetin tavoin puoleensa. Toisaalta, monet heistä olen nähnyt Tammelan torilla kaupittelemassa mainitun kustantamon välityksellä julkaisemiaan muistelmia. Ei jokaisen joka osaa muodostaa ymmärrettäviä lauseita tarvitsisi mielestäni olla julkaistu kirjailija. Pöytälaatikko on ihan sopiva paikka suoltaa omia ajatuksiaan. Sieltä ne voivat omaiset kirjoittajan kuoltua heittää lukemattomina sitten paperinkeräykseen minne ne kuuluvat.

Ainoat hankinnat olivat Teoksen osastolla erikoistarjouksessa olleet Juhani Känkäsen kirjat joita hamstrasin edelleenmyytäviksi ja ystäville lahjoitettaviksi ettei tulisi ihan hukkareissu.

Toinen alkuviikon valituksista on tarkemmin ajatellen kysymys: Miksi kirpputoreja kiertävät antiikkikauppiaat ja muut alan ammattilaiset haisevat niin pahalta? Monet näistä silmät kiiluen Arabian astiastoja hipelöivistä herroista ovat pukeutuneet siististi ja ilmaisevat itseään kaunopuheisesti, mutta heidät haistaa pahimmassa tapauksessa jopa kymmenien metrien päähän kirpputorin toiseen päähän. Inhottava kainalohien ja löytöjen äärellä housuun lorahtaneiden riemunpissien haju sekoittuu muihin viikkokaupalla pesemättömien ruumiinaukkojen pöllähdyksiin ja kaukaa katsottuna siisteihin mutta lähemmin tutkiskeltuna ikuisuus sitten pestyjen vaatteiden tunkaiseen villieläimen löyhkään. Milloin minusta tulee heidän kaltaisensa vai olenko jo?

Ah ma kärsin niin!

2008-02-04T08:01:00.000-08:00

Minulta meni selkä viime elokuussa. Olin ensimmäistä päivää paastolla kun huomasin että selkää alkoi jomottaa. Oletin että munuaisethan ne siellä taas lähettelevät ruokavaliomuutoksesta tuttuja kipuviestejään, mutta kun vaivasta tuli pysyvä ja kolotus siirtyi ristiselkään, tajusin että sisäelimiä tuskin on syyttäminen tuskaisasta tilastani. Olen sittemmin testannut tusinan erilaisia lääkkeitä, selkärangan manipulaatiota ja jumppaliikkeitä. Mikään ei tunnu auttavan keskelle alaselkään pysyvästi majoittuneen kipupisteen häätämisessä.

Aloitin loppuvuodesta Alexander-tekniikan harjoittamisen, kirjoitinkin asiasta aiemmin. Tekniikka vaikutti järkeenkäyvältä kunnes piti aloittaa hienovaraisten ehdotusten lähetteleminen ruumiinosille. "Anna selällesi mahdollisuus venyä. Älä pakota selkääsi venymään tai edes visualisoi venymistä mielessäsi vaan kerro selällesi että sillä on mahdollisuus venyä jos se niin haluaa. Anna selällesi myös mahdollisuus levetä. Älä pakota selkääsi levenemään vaan anna sille mahdollisuus." Propagandaministeri ei ehdottele jäsenilleen! Palautin oppikirjat kirjastoon seuraavana päivänä.

Hiljattain jäljitin selkäkipujeni syyn huonoon patjaan. Olisi siis ostettava uusi, parempi patja. Unikulmassa kävimme vaimon kanssa kääntymässä: yli kaksituhatta euroa patjasta on hivenen liikaa kaltaiselleni köyhyysrajan alapuolella elävälle työn pakoilijalle, vaikka nukkuisin patjalla kuin tukki ja selkälihakset laulaisivat hallelujaa.

Seuraavana selkävaivaisten keskustelupalstan patjalistalla oli avaruussukkuloihin g-voimien minimoimiseksi kehitetty Tempur. Kallis oli sekin, mutta patjan sai Vepsäläisestä korvausta vastaan koe-ajettavaksi, jottei tarvitse ostaa sikaa säkissä. Ensimmäinen yö kului tutuissa puoliunettomissa tunnelmissa kuunnellen lehdenjakajan Amok-juoksua porraskäytävässä, mutta viime yönä sain lopulta nukuttua. Aamulla heräsin sellaisissa tuskissa että aikaisemmat kolotukset eivät ole mitään siihen verrattuna. Pystyn hädin tuskin liikkumaan. Onko siis otettava pankista lainaa ja ostettava paras pussijousitettu, kustomoitu patja joka markkinoilta löytyy? Sellainen kymppitonnin luksus, hevosenjouhilla täytetty ja kehitysvammaisten tarpeisiin suunniteltu.

Toinen hukka

2008-01-31T00:53:00.000-08:00

Joitakin vuosia sitten tarjosin iltapäivälehteen sarjakuvaa joka oli rakennettu passikuvista. Yllätyksekseni sarja hyväksyttiin lehteen. Koska olen toivottoman epäsosiaalinen, pyysin valokuvaaja Laura Tättilän mukaan houkuttelemaan eri-ikäisiä ja -näköisiä ihmisiä kadulta passikuva-automaattiin. Sarjaa ilmestyi kaksi jaksoa ennen lehden sisältöuudistusta, jonka yhteydessä sarjalle varattu paikka täytettiin mainoksilla ja jäi reilu tusina iltapäivälehden sivuille suostuneen passikuvasarjaa julkaisematta. Julkaisen ne nyt ohessa. Jos joku tunnistaa itsensä kuvista eikä halua naamansa olevan nähtävillä tässä arveluttavassa blogissa, lähettäköön hän sähköpostia: kreegahbundolo(at)gmail.com on osoite jonne kohdistaa mielipahan purkauksensa.

Raportti hukasta

2008-01-30T10:58:00.000-08:00

Ranskasta tuli pari viikkoa sitten sähköposti jossa tiedusteltiin halukkuuttani kirjoittaa esipuhe Tove Janssonin Muumi-sarjakuvat kokoavan kirjasarjan toiseen osaan. Vaikka opiskelemani Alexander-tekniikan ehkä olennaisin viesti minulle on ollut että pitäisi osata sanoa ei, vastasin kyllä. Janssonin Muumi-sarjakuvat ovat parasta kotimaista sarjakuvaa, esipuheen kirjoittaminen olisi kunnia.

Tekstin kirjoittamiseen tuli merkkimäärän ohella myös useita ohjeistuksia, joista tärkein oli kehoitus kirjoittaa jotakin henkilökohtaista. Kolmatta päivää tekstinkäsittelyohjelman tyhjää arkkia tuijotettuani tunnustin ettei minulla ole läheistä sidettä Muumeihin, elämäni ei ole muuttunut merkittävästi sarjaa lukiessa. Olen tutustunut Muumeihin vasta muutama vuosi sitten. Ainoa Muumi-anekdootti joka tuli mieleen oli kun vaimoni kanssa osoitimme mieltä Itä-Häme-lehden toimituksessa kun Janssonien Muumit korvattiin jollakin toisella sarjalla. Lehden toimituksessa meuhkaamisesta tuskin saisi kolmeatuhatta merkkiä saati kaikenikäisille suunnatun ranskalaisen kirjan esipuhetta.

Keksin lähestyä aihetta tuotteistamisen kautta. Minua kuvottaa se tapa jolla Muumit on myyty lastenkulttuurina maailmalla, McDonaldsin lastenateriasta lähtien. Edellisen kirjan esipuheen kirjoittanut ystäväni varoitteli kuitenkin että teksti tarkistutetaan todennäköisesti Muumien edunvalvojille joten kritiikki jäisi lyhytsanaiseksi. Tässä vaiheessa ilmoitin Ranskaan ettei minusta ole kirjoittamaan esipuhetta. Arvostan Janssonin sarjakuvaklassikkoa niin paljon etten halua kirjoittaa tekstiä joka ei tuo kirjaan minkäänlaista lisäarvoa.

Heti kun olin ilmoittanut kykenemättömyydestäni, alkoi tuntua paljon paremmalta. Olin valvonut pari edellistä yötä ja päivät olivat kuluneet päänsärkyisesti monitorin hehkussa. Sitten alkoi tekstiäkin tulla, kuin itsestään. Luovuttaminen ja surkuttelu ovat tärkeä osa luomisprosessiani. Ensimmäinen versio tekstistä oli kirjoitettu iltaan mennessä. Ilmoitin kustantajalle olevani taas työn touhussa. Viesti tuli välittömästi takaisin. Edellinen Muumi-kokoelma oli voittanut Angoulemen klassikkopalkinnon ja sen seurauksena oli kustantajan yhdyshenkilön sähköposti tukossa. Hinkkasin tekstiä vielä viikon ja pistin valmiin tekstin eteenpäin. Henkilökohtaisuutta siinä on vain nimeksi enkä ole esipuheeseen muutenkaan kovin tyytyväinen. Toimeksiannossa pyydettiin sivulauseisiin ujutettua tietoa Muumien synnystä ja kehityksestä. Toisaalta piti ajatella mahdollista sensuuria ja kirjoittaa tekstiä joka olisi helposti käännettävissä ranskaksi.

Sain juuri sähköpostia kustantajalta että olivat palkanneet suomalaisen sarjakuvahistorioitsijan kirjoittamaan esipuheen heti kun olin ilmoittanut kirjallisesta impotenssistani. Vaikkei teksti olekaan paras koskaan kirjoittamani, julkaisen sen tässä ohessa, koska sen kirjoittamiseen meni (hukkaan) kaksi viikkoa elämästäni. Tuntuu kuin kaikki luovuuteni olisi nyt loppuunammennettu. Kuvitustöitä en ole tehnyt yli vuoteen, molemmat säännölliset sarjakuvani lakkasivat viime syksynä. Oma-alotteista vetoa piirustuspöydän ääreen en ole tuntenut moneen vuoteen. Myös kirjoitustyössä on tullut viime viikkoina siinä määrin takaiskuja että tekisi mieli lyödä hanskat naulaan joka sektorilla. Leipoa sentään osaan, pestä astioita ja siivota. Pitänee keskittyä siis omaan ydinosaamiseen ja lähteä tästä jynssäämään astioita.

Esipuhe: Suvaitsevaisuuden puolesta, turhantärkeyttä vastaan!

Tietosanakirjamääritelmän mukaan sarjakuvastrippi on tarkoitettu nopeasti silmäiltäväksi sanomalehden kevennykseksi. Muumi on erilainen. Toisin kuin sanomalehtisarjakuvat yleensä, Muumi ei ole aamukahvin ohessa nautittavaksi tarkoitettu kertakäyttöhuvi vaan siitä jää hyvä mieli koko päiväksi. Kylminä talvi-iltoina Muumi lämmittää enemmän kuin viltti, villasukat ja kuuma kuppi kaakaota. Jokainen ruutu on täynnä riemastuttavia yksityiskohtia, jopa ruutujen välit on usein koristeltu esineillä jotka liittyvät tarinaan hauskalla tavalla. Ihmeteltävää riittää.

Tove Jansson kertoi usein ettei halunnut saarnata vaan piirsi ja kirjoitti viihdyttääkseen ensisijaisesti itseään. Tavallaan Muumeissa on kyse juuri taiteilijan halusta ikuistaa oma onnellinen, turvallisella tavalla jännittävä lapsuutensa ja tarjota elämys myös lukijalle. Janssonin omaelämäkerrallisia novelleja lukiessa ei voi välttyä tuttuuden tunteelta. Boheemit sukulaiset, saaristolaisidylli jylhine rantakivikoineen ja kertomusten omintakeinen tunnelma ovat kuin suoraan Muumikirjoista tai päinvastoin. Janssonin vilpittömyys on keskeinen syy miksi Muumien huoleton elämänviisaus välittyy sarjakuvasta niin välittömästi ja tempaa lukijankin mukaansa. Muumimielisyys on tarttuvaa.

Muumi sai muotonsa nuoren Tove Janssonin piirrettyä suutuspäissään pilakuvan filosofi Immanuel Kantista ulkohuussin oveen. Mukavuustiloista tämä esi-Muumi siirtyi Janssonin poliittisiin pilapiirroksiin äkäiseksi pikku sivuhahmoksi, eräänlaiseksi tekijän tunnushahmoksi. Kun ensimmäinen Muumi-kirja ilmestyi vuonna 1945, oli hahmo muuttunut jo säyseämmäksi ja pyöreämmäksi. Tämä isokuonoinen otus sai nimensä enon varoiteltua Tovea peikosta, joka vaani ruokakomerossa yömyöhällä napostelevia lapsia. Euroopan kärventyessä maailmansodan liekeissä, Jansson haki turvaa satujen maailmasta. Kirjassa tuhotulvaa pakeneva Muumi perheineen löytää lopussa paratiisimaisen Muumilaakson jonne asettua.

Ensimmäinen Muumi-kirja sai vähänlaisesti huomiota, mutta seuraavat kaksi olivatkin jo kansainvälisiä menestyksiä. Englannista kyseltiin josko Muumipeikko ryhtyisi aikuisille suunnatun satiirisarjakuvan sankariksi. Muumipeikko alkoi ilmestyä päivittäisenä strippinä Evening News-lehdessä syksyllä 1954. Jansson oli sarjakuvataitelijana luonnonlahjakkuus. Jatkuvajuonisen sanomalehtisarjakuvan keinot olivat hallussa ensimmäisestä stripistä lähtien, tarina jää aina jännään paikkaan kuten asiaan kuuluu. Sarja oli kirjojen tavoin menestys, mutta monilahjakkaan taiteilijan mielenkiinto päivittäisen sanomalehtisarjan puurtamiseen lopahti seitsemän vuoden sopimuksen tultua täyteen. Vastuu sarjakuvasta siirtyi Lars-veljelle, joka teki pitkän päivätyön Muumi-sarjan piirtäjänä ja kirjoittajana.

En mielelläni viljele ylisanoja saati kutsu teoksia klassikoiksi, mutta Tove Janssonin Muumi-sarjakuvien tapauksessa teen mielelläni poikkeuksen. Vielä viisi vuosikymmentä ensijulkaisunsa jälkeen ne ovat edelleen tuoreita, täynnä lämpöä ja ymmärrystä. Ja mikä olennaisinta, luettavissa yhä uudelleen ja uudelleen, alkuviehätyksen vähääkään ehtymättä. Paatuneinkaan pessimisti tuskin voi hymyilemättä lukea virtahepoja muistuttavan veijariperheen seikkailuntäyteisestä arjesta ja arjentäytteisistä seikkailuista. ”En ole virtahepo vaan muumi!” huudahtaa Muumipeikko. Niinpä niin, olet ainutkertainen.

Chris Ware: Acme Novelty Library 18

2008-01-28T04:03:00.000-08:00

Chris Waren osa taiteilijana ei ole kahdehdittava. Hänen edellinen sarjakuvaromaaninsa, Jimmy Corrigan, on kuluvan vuosikymmenen ylistetyin sarjakuvateos englantia puhuvassa ja lukevassa maailmassa. Menestys alalla kuin alalla on tilanne jossa erotellaan pojat miehistä. Kestääkö pää, onko ylittämätön teos ylitettävissä vai tyytyäkö nauttimaan ansaitusta maineesta ja ryhtyä rahastamaan karttuneella rutiinilla? Esimerkkejä jälkimmäisestä riittää.

Viime vuosikymmenen ylittämättömän sarjakuvateoksen piirsi taidesarjakuvan harmaa eminenssi Art Spiegelman, jonka Maus voitti kaikki kuviteltavat palkinnot ollen samalla kansainvälinen myyntimenestys. Eikä syyttä. Palattuaan vuosien markkinointikiertueelta Spiegelman huomasi kyhjöttävänsä savuke huulessa työhuoneellaan ilman halua tai kykyä aloittaa uutta sarjakuvaromaania.

Ware ilmeisesti ymmärsi liiallisen menestyksen vaarat ja ryhtyi heti Jimmy Corriganin valmistuttua työstämään ei yhtä vaan kolmea uutta pitkää kokonaisuutta. Keräilyn kurimuksessa riutuvan aikamiespoika Rusty Brownin lapsuudesta kertovaa sarjakuvaa Ware on omakustantanut kaksi albumia, jotka muodostavat vasta mittavan prologin tarinalle. Muutamia episodeja on ilmestynyt hiljattain myös toisesta nuoren miehen ahdinkoa kuvaavasta, Jordan W. Lint-sarjasta. Nimihenkilö on Rusty Brownissa esiintyvä öykkärinuorukainen, jolla ei myöskään ole helppoa.

Tuore Acme Novelty Library #18 on jälleen albumimittainen episodi, tällä kertaa Waren kolmannesta keskeneräisestä tarinasta nimeltään Building stories. Päähenkilö on poikkeuksellisesti nainen, yksijalkainen kukkakaupan myyjä. Ankea arki, yksinäisyys ja ihmisen ikävä toisen luo ovat keskeiset teemat kuten lähes kaikissa Waren sarjakuvissa viime aikoina. Väistämättä herää kysymys onko saman rajallisen tunneskaalan tutkiskeluun tarpeellista aloittaa kolmea eri tarinakokonaisuutta. Etenkin kun Waren synkeä elämänfilosofia tuli jo tuskallisen selväksi Jimmy Corriganissa. Haastattelujen mukaan Ware pyrkii kuvaamaan sellaisia hienovaraisia tunteita ja tilanteita, jotka sekä muodon että sisällön yksinkertaistamiseen pyrkivässä sarjakuvassa jätetään huomiotta.

Building stories alkaa näyttävästi aukeamalla jossa päähenkilön itseinhoiset ajatukset kiertävät kehää pitkin sivuja. Lukija on päästään pyörällä yrittäessään järkeillä mistä lukeminen tulisi aloittaa ja minne lopettaa. Ware tunnetaan omintakeisista, sarjakuvan rajoja venyttävistä kokeiluistaan. Tällä kertaa lukijan härnääminen on perusteltua: samanlainen surkuttelun sykli on kaikkien itsesäälissä ammattimaisesti rypevien tärkeimpiä toimintamenetelmiä. Uskon Warella olevan harrasteesta omakohtaista kokemusta.

Ihmisen on kaiketi oltava tavalla tai toisella henkisesti järkyttynyt jotta oma-aloitteisesti eristäytyy vankiselliä muistuttavaan työtilaan piirtämään sarjakuvia eikä poistu sieltä kuin poikkeustilanteissa. Vuosi seuraa vuotta ja aina sama valkoinen arkki odottaa kaltevalla työtasolla vaatien päivittäisen täytteensä. Maailmassa tuskin on toista yhtä yksinäistä ja masentavaa luovaa ammattia kuin sarjakuvataiteilijan epäkiitollinen puhde. Alan mestariksi ei tulla luopumatta elämästä. Moni pohjois-amerikkalainen sarjakuvia ammatikseen piirtävä mies tuntuu ammentavan tarinoidensa tunnelman ja tunteet hyvin rajallisesta kokemuspiiristä. Yksinäisyys ja katkeruus. Ihmisen julmuus toista ihmistä kohtaan. Lapsena hankitut kokemukset ja traumat.

Ensiaukeama virittää lukijan sopivaan mielentilaan seuraavia sivuja varten. Tekijän näkemys ihmisen aikamatkasta syntymästä hautaan on lohduton. Ware ei anna armoa. Päähenkilön tapahtumaköyhää arkea kuvataan loputtomissa sisäisissä monologeissa ja ajoittain jopa viidenkymmenen pikkuruudun sivuvyörytyksissä. Epätapahtuma seuraa epätapahtumaa yhtä varmasti kuin seinäkello tikittää elämää minuutin jaksoissa kohti kuolemaa. Toivonpilke paremmasta syttyy ajoittain, mutta sammuu välittömästi sysäten päähenkilön entistä syvemmälle pimeyteen.

Kirja on tuttua Chris Warea, jokainen ruutu tehty pakkomielteisen pedantisti, kuin jonkinlaisen automaatin taltioimina. Kerronta on rauhoittunut merkittävästi varhaisista Acme-lehdistä joiden villi kokeilullisuus ja tyylivaihdokset korottivat Waren sukupolvensa sarjakuvapiirtäjäksi. Tekijän aikuistuminen ja rauhoittuminen on tavallaan sääli. Toisaalta lopputulos on entistä vakavammin otettavaa sarjakuvaa, lähempänä kaunokirjallisuutta. Sitähän jokainen sarjakuvataiteilija salaa kaipaa mielessään, että hänet korotettaisiin kioskien käyttöviihteeksi luokitellusta genrestä osaksi jotain ylevää. Siihen viittaa myös kirjan ulkoasu joka kullattuine kohopainatuksineen ja uupuvine kansikuvineen näyttää joltakin aivan muulta kuin sarjakuvakirjalta.

Nähtäväksi jää kuinka Building stories kehittyy, helpottaako nimettömän yksijalkaisen tuska. Aiemmassa Acmen numerossa ilmestyneet, tarinaa alustaneet sivut, antavat ymmärtää että tarina laajenee alakuloisesta neidosta asuttamansa talon muihin asukkaisiin. Sarjan monimielisen nimen mukaisesti yksi sarjan tähdistä on juuri rakennus. Asiaankuuluvasti ikääntyvä kerrostalo tietenkin halveksii asukkaitaan. Kuinkas muuten.

Karvisen musavideot

2008-01-20T23:33:00.000-08:00

On hankala selittää mikä Lasagne Catissa minua naurattaa joten suosittelen kurkkaamaan Youtubeen laitetut episodit. (Lähde)

Barbaari aikakapselissa

2008-01-08T06:54:00.000-08:00

Ynnäilin joululomalla lähitulevaisuuden menoja ja etenkin tammikuu vaikutti synkältä. Huomasin että on kustannusprojektien, yrittäjäeläkkeen ja lopahtaneiden kuvitustöiden ansiosta useiden tuhansien eurojen vaje taloudessa. Aktiiviseksi kuvittajaksi palaaminen ei tule kysymykseen, sitä ei selkä kestä saati järki. Ainoa toinen keksimäni keino saada nopeasti rahaa (laillisesti) on myydä omaisuuttani joko kirpputorilla tai nettihuutokaupassa.

Täten ryhdyin entistä kriittisemmällä silmällä tutkailemaan pahvilaatikoihin säilöttyjä aikakapseleita, nuoruuteni sarjakuva-aarteita. Lehdet ovat jo pitkään olleet uhan alla mutta nyt viimein koitti sellainen taloudellinen ahdinko että supersankari-kokoelma sai luvan lähteä. Eihän niitä kykene täysipäinen aikuinen lukemaan. Tunnearvoa niillä sitävastoin on enemmän kuin millään mitä omistan. Muistan jokaisen Hämähäkkimiehen numeron 80-luvulta, mistä olen sen ostanut ja mitä maksanut. Hauskoja autoretkiä äidin kanssa ympäri Savoa ja raivopäistä sarjakuva-arkeologiaa divarien laareilla. Muistan myös kuinka tärkeää oli kerätä sarjakuvalehtiä. Saatuani Hämähäkkimiehen viimeisen puuttuvan numeron omistukseeni varhaisteininä, oli tapahtuma niin järisyttävä että tunnekuohun vallassa ryhdyin asiasta tilittämään samassa bussissa olleelle viehkeälle luokkatoverilleni jolle en normaaliolosuhteissa olisi uskaltanut sanoa sanaakaan. Esittelin tuota henkilötasolla historiallista numeroa lähes itkua tuhertaen.

Mutta kun ne sarjakuvat ovat niin huonosti tehtyjä! Harvassa ovat sellaiset supersankarilehdet kokoelmassani jotka ovat ymmärrettävissä ilman koomisen kömpelösti suomennettua tekstiä. Loputtomien monologien ja kertovien tekstien tarkoituksena on luoda sisältöä muuten pelkkää pullistelua ja poseerausta sisältäville sivuille. Tarkemmin: Näiden lehtien kuvat eivät tarkoita mitään vaan niillä on ainoastaan koristeellinen funktio ja harvoin sitäkään. Poikkeuksia on kuitenkin kaksin kappalein. Kahden tekijän töistä löytyy siinä määrin kuvataiteellisia ja sarjakuvakerronnallisia ansioita että heidän takiaan kourallinen lehtiä säästyy nettihuutokaupalta ja korotetaan pahvilaatikoista ylös kirjahyllyyni kunniapaikalle. Nuo tekijät ovat Jack Kirby sekä filippiiniläinen Alfredo Alcala.

Kirbyn Ihmenelosista olen meuhkannut Propaganda-arkiston aiemmissa inkarnaatioissa, mutta Alcalan ansiot ovat valjenneet itselleni vasta hiljattain tehdessäni pistokokeita myytävien sarjakuvalehtien röykkiöihin. Oletin aluksi (virheellisesti) että viehtymykseni vuoden -85 Conaneihin johtuu siitä että kerrankin on sarjakuvassa sankari johon voin samaistua. Cimmerian Barbaarin heiluessa tapparan kanssa ihmismassan keskellä tuntuu kuin peiliin katsoisi. Mutta ei: Viehätys piili Alfredo Alcalan mestarillisessa viimeistelyssä John Busceman piirroksiin. Yhtään vertailukohtaa en sarjakuvan saralta keksi hänen yksityiskohtaiselle ja henkeäsalpaavan kolmiulotteiselle tussaukselleen joka rikkaimmillaan muistuttaa miltei uskonnollista puukaiverrusta. Tyylillisesti lähimpänä lienevät Gustave Dorén raamattukuvitukset.

Alcala oli kotimaassaan tehnyt omaa barbaarisarjaansa, Voltaria, vuosia ennen Conanin sarjakuvaseikkailuja Yhdysvalloissa. Internetistä löytämieni vertailukuvien perusteella barbaariseikkailut muistuttavat visuaalisesti hyvinkin paljon toisiaan, mutta Busceman luonnostelu on ilmiselvästi tuonut ylimääräistä potkua piirroksiin. Vastaavasti Alcalan viimeistely on kohottanut Busceman melko yksitoikkoisen peruspiirrännän aivan omalle tasolleen. Conanin jälkeen Alcala pääsi piirtämään sarjoja ihan alusta loppuun, nousten tussaajan vähempiarvoisesta vakanssista luonnostelijaksi, mutta oli itsekseen samalla tavalla eksyksissä kuin Jack Kirby ilman Stan Leetä ja Lennon ilman Paulia. John Buscema taasen teki pitkän päivätyön sarjakuvien parissa, muttei ennen eikä jälkeen Alcalan päässyt lähellekään jylhyyttä joka on mustavalko-Conaneissa ikuistettu aikakirjoihin.

Mutta mikä olennaisinta, myöskin tarinat ovat Conania parhaimmillaan ja luettavissa vielä aknen kadottua kasvoilta ja elämän saatua muutakin sisältöä kuin lehtien sivuilla heiluvat trikoopukuiset yli-ihmiset. Tehotiimi Buscema-Alcalalle on lähes poikkeuksetta annettu sarjakuvitettavaksi Conanin luojan Robert E. Howardin alkuperäisiä tarinoita Roy Thomasin sovittamina.

Viime aikoina on Conanin hahmon oikeuksien siirryttyä uudelle omistajalle vyörytetty markkinoille uutta ja vanhaa barbaarimateriaalia valtavat määrät kustannuspäätösten kuitenkin välttäessä mainittuja tarinoita näinkin pitkään. Pohjoisen jumalat lienevät kuitenkin kuulleet hiljaisen rukoukseni sillä pian ilmestyy ensimmäinen Savage sword of Conan-kokoelma jossa klassikoiden ohella luulisin olevan myös kourallinen suomentamattomia, Alcalan tussaamia tarinoita. Crom olkoon ylistetty!

(Talostamme on katkaistu lämmitys aamuyöllä ja sisätiloissakin alkaa henki höyrytä sekä sormet kangistua joten lopetan tämän kahden sormen kirjoitusjärjestelmällä hakatun ylistyksen tähän.)

Tekniikka haltuun

2008-01-06T23:29:00.000-08:00

Ryhdyin opiskelemaan Alexander-tekniikkaa. Frederick Alexanderin vuosisata sitten kehittämässä menetelmässä on keskeistä tottumuksen voimalla päivittäin toistettujen virheliikkeiden tunnistaminen ja niistä poisoppiminen. Vaikuttaa kirjastosta lainaamieni opaskirjojen perusteella juuri itselleni sopivalta puuhalta.

Eräs ajatusvirhe oppaissa kuitenkin on häirinnyt. Kirjoissa väitetään että Alexander-tekniikka ei auta pelkkiin oireisiin vaan on kokonaisvaltainen ratkaisu kaikkiin mahdollisiin pulmiin joihin luonnollisesta olemisesta vieraantunut ihminen sivistyneessä maailmassa sattuisi törmäämään. Kirjojen mukaan länsimainen elämantapa ja kiire vetävät ihmisen kasaan ja pakottaa puolusreaktiota vastaaviin asentoihin ja toimintamalleihin. Vertailukohtana käytetään alkuperäiskansoja, savannien suoraselkäisiä ja onnellisia asukkeja jotka eivät kärsi masennuksesta, unettomuudesta saati selkäkivuista. Mielestäni jos tämä ajatusketku viedään sen katkeraan loppuun saakka, on johtopäätöksenä ettei ongelmamme johdu huonosta ryhdistä ja asioista joihin löydämme avun tekniikasta. Jos haluna on ratkaista oireiden sijaan itse sairauden ongelma, pitäisi pyrkiä tuhoamaan koko länsimainen tapa olla olemassa. Onko mikään mennyt muuta kuin pieleen sitten maanviljelyn keksimisen?

Mitä minulle tapahtuu?

2008-01-02T00:32:00.000-08:00

Blogi-kirjoittamisestani hävisi kaikki jyty loppuvuodesta 2006. Minne se katosi, sitä en tiedä. Propaganda-arkiston edellinen inkarnaatio katosi sen seurauksena jonnekin bittiavaruuden olemattomuuden kurimukseen. Nyt on vastaava tarve painaa delete-nappia koko blogille. Olen yli puoli vuotta lähes autistisesti taltioinut omaa lelukokoelmaani, mitä helvettiä?

Eikä ainoastaan kirjoituskykyni ole kokenut viime aikoina notkahdusta heikompaan, kärsinyt on myös luetunymmärtämiseni. Löysin antikvariaatista yhden suosikkikirjoistani, Brian Koskon kirjan sumeasta logiikasta. En ymmärtänyt siitä enää mitään. Saman kohtalon on kokenut James Gleickin kaaos-teoriaa käsittelevä kirja. Nämä kaksi kansantajuisesti kirjoitettua kirjaa vaikuttivat ajatteluuni olennaisesti vuosituhannen vaihteessa ja nyt en ymmärrä niissä esitettyjä teorioita ollenkaan.

Olen 31-vuotias, tuskin siis seniili vielä. Puhetta sentään vielä tavallaan ymmärrän, luulisin. Ystävien ja sukulaisten mielestä olen paljon miellyttävämpää seuraa nyt kun kuolaan hiljaa nurkassa ollen samaa mieltä kaikkien kanssa.

Rappeutuminen on edennyt aivoistani myös muuhun ruumiiseeni. Kesällä aloin kärsiä alituisesta kivusta selkärangassani. Selästä kipu siirtyi vatsaani. Omalääkäri epäili vatsahaavaa mutta oletti sivulauseessa kaikkien vaivojeni olevan henkistä lajia. Alan itsekin olla samaisella kannalla etenkin huomattuani kaikkien tuskieni vähentyneen huomattavasti samalla kun tajusin että puolet ansioistani kuluu kiropraktikolla, omalääkärillä, homeopaatilla ja muiden poppanaisten vastaanotoilla.

Uuden vuoden lupaukseni onkin pyrkiä nousemaan täältä tylsämielisyyden pimeydestä. Vatsakipujeni takia olen menettänyt ruokahaluni ja kuihtunut sen seurauksena lähes ihannemittoihini joten aivojen ohella aion jumpata myös muuta ruumistani jotta mahtuisin jälleen vaatekaappini pimeimpään nurkkaan säilöttyihin "päheisiin kledjuihin" joista aloin pursuta ulos puoli vuosikymmentä sitten.

Eli kroppa kesäkuntoon ja ajatustoiminta partaveistäkin terävämmäksi.

(Tyydyn myös ajatustoiminnan vähäisempään terävyysasteeseen kuten leipäveitsen terävyyteen, kiitos.)

Propagandaministerin leikkikalut osa 5: Vihreä elefantti vaaleanpunaisilla pilkuilla

2007-12-16T00:59:00.000-08:00

Digikuvaamisen lahjani ovat vähäiset joten oheisesta kuvasta saa vain aavistuksen vihreän elefantin lumovoimasta. Se löytyi eilen joulumarkkinoilta Tampere-talolta matkalla läheiselle purolle ruokkimaan sorsia. Kuuden euron hinta tuskin kattaa edes materiaaleja.

Oletan että jos tämä pehmoeläin olisi osunut näkökenttään missä tahansa muualla kuin Tampere-talon saatanallisessa ihmisistä muodostuneessa ummetustilassa, olisi se jäänyt hankkimatta. Mutta jotenkin se erottui mummeleiden valmistamien jouluruokien ja kehitysvammaisten virkkaamien sukkien ja muiden loputtomien tyhjänpäiväisyyksien joukosta omaperäisen muotoilunsa ja materiaalivalinnan ansiosta. Eihän sellaista voi jättää vapaille markkinoille: Senhän saattaisi joku ostaa lapselle leikkikaluksi tai jotain!

Kettutytön houkuttelu

2007-10-17T01:19:00.000-07:00

Kolmas kappale Mikael Oksasen Myspace-sivuilla.

Propagandaministerin leikkikalut osa 4: Muutama PEZ

2007-10-14T02:21:00.000-07:00

Aikuisiän pez-harrastukseni alkoi kymmenen vuotta sitten kun ostin viidellä markalla Repe Sorsan Kuopion torilta eläkeläisrouvan kirpputoripöydältä. Jokin tuossa pienessä karkkiannostelijassa puhutteli minua ennenkuulumattomalla tavalla. Sen jälkeen on Pezejä kerääntynyt lähemmäs kolmesataa erilaista. Periaatteena tässä ja kaikessa muussakin keräilyssäni minulla on että nettihuutokauppojen keräilyhintoja en maksa, kohteet on löydettävä muutamalla roposella kirpputorien lelulaareista. Muutamia poikkeuksia kuitenkin on ollut pakko tehdä, silloin tällöin keräilyvimma on lyönyt itsehillinnän kuusi nolla. Japanista maahantuodut Hello Kitty-pezit hankin huutamalla, samoin Star warsista tutun Kuolemantähden. Molemmista on kyllä ollut sittemmin iloa koko rahan edestä.

Paras löytöni on keskimmäisen kuvan takarivissä heikonlaisesti näkyvä paristokäyttöinen pez-annostelija Mäntyharjulta. Noin 15 senttimetriä korkean muovikanjonin uumenista syöksyy juna, jonka edellä juoksee maantiekiitäjä. Kanjonin suulla seisoo Kelju K. Kojootti joka on lappavinaan hiiltä junan tulipesään. Mutta lapio meneekin tyhjänä sisään ja lykkää ulos karamellin. Kaikki tämä tapahtuu hitaasti ja nykien rakennelman alalaidassa olevaa nappia painamalla. Mitä oikein on ajateltu suunnitellessa tuota laitetta? Ensin on nähtävä minuuttikaupalla vaivaa tunkiessa karkit yksi kerrallaan tulipesään ja sitten ne tulevat sieltä hitaasti (vaikkakin automaattisesti) ulos nappia painamalla.

Aamulehdessä keväällä ollut juttu pez-keräilijöistä on ainakin Tampereen seudulla nostanut karkkiannostelijoiden hintoja. Jokaista lasten lelujen joukosta löytyvää peziä luullaan lehtijutussa esitellyn ikivanhan Lumikin kaltaiseksi keräilyharvinaisuudeksi. Muutama vuosi jakelussa ollutta Sylvesteriä olen nähnyt kaupiteltavan kirpputorien keräilyvitriineissä neljälläkymmenellä eurolla. Käypä arvo moiselle on lähempänä joitakin kymmeniä senttejä, jos sitäkään.

Yleisin kysymys kokoelmastani lienee miksi. Usein tiedustellaan myös mikä on arvokkain annostelijani. Ihmisille lienee tärkeää järkeistää sellainen sielunvamma kuin keräileminen miettimällä asiaa talouden kannalta. Omistan muutamia pezejä 70-luvulta ja niistä saisi kaiketi joitakin kymmeniä euroja myytäessä. Samaa hintaluokkaa ovat ensimmäisen kuvan ylälaidassa irvistelevät jätti-pezit jotka sain siskoltani tuliaisiksi Kanadasta. Ne annostelevat yksittäisten karamellien sijaan kokonaisia karkkipötköjä ja jättikokoinen Bart Simpson huudahtelee annostelun yhteydessä televisiosta tuttuja iskulauseitaan. Don't have a cow, man!

The adventures of Thomas and Nardo

2007-06-28T05:01:00.000-07:00

Mark Beyerin animaatiosarja, The adventures of Thomas and Nardo
1. Pizza
2. Beach
3. Country
4. Vacation
5. Repairs

Propagandaministerin leikkikalut osa 3: Lego Basic 503

2007-06-11T02:55:00.000-07:00

Kuvan Lego-pakkaus on ainoa nostalginen ostos jonka tunnustan tehneeni. Joitakin vuosia sitten heräsin levottomista unistani mielessäni selvä muistikuva siitä hekumallisesta hetkestä kun avasin lapsena Lego-pakkauksen. Pahvipakkauksen sisältä paljastui läpinäkyvän muovipussin sisälle pakatut palikat. Pussin pinnassa oli pieniä reikiä ikäänkuin Legot olisivat eläviä olentoja joiden on saatava happea säännöllisesti. Tuon pussin tuntu käsissäni, sen tuoksu. Se kaikki oli selittämättömästä syystä kirkkaana mielessäni. Muistin myös että pussin auki repäisemisen jälkeen seurasi jyrkkä elämyksellinen alamäki.

Halusin kokea tuon pussijännityksen uudelleen ja lähdin heti aamulla lelukauppaan tutkimaan silloista Lego-valikoimaa. Kuten arvata saattaa, lähtiessä aikuisena metsästämään lapsuuden voimakkaita elämyksiä, pettymys on kirjattu yritykseen oletusarvona. Niin nytkin. Legoja oli edelleen tarjolla valtavat valikoimat mutta paketit tuntuivat pitävän sisällään toinen toistaan monimutkaisempia palikoita joista pystyisi rakentamaan ainoastaan pakkauksen kyljessä esitetyn Lego-rakennelman. En halunnut mitään Star wars-rahastusta tai stunt-ukkoja vaan perinteisiä palikoita siinä lapsuudesta tutussa reikämuovissa. Perinteisiä palikoita oli edelleen tarjolla puritistien Lego-tarpeisiin mutta niitä myytiin ikävissä muoviämpäreissä ilman ohjeita ja muita Lego-elämykseni peruselementtejä.

Kun kuvan avaamaton Lego-pakkaus tuli pari vuotta myöhemmin kirpputorilla vastaan, iskin rahat mukisematta tiskiin ja juoksin kotiin avaamaan. Sitten ajattelin että haluaisin vaimoni olevan läsnä kokemassa avaamisen riemun kanssani ja odottelin häntä töistä. Kun vaimo viimein tuli kotiin, olin keksinyt pantata nautintoa vielä muutaman päivän. Istuin sohvalla pakkausta käännellen ja hekumoiden sen sisällöstä. Pari päivää kului ja sijoitin Lego-pakkauksen kirjahyllyyn näkyvimmälle paikalle että se muistuttaisi minua päivittäin sisällään piilevistä riemuista. Pian olin pantannutkin avaamisen hetkeä niin kauan että en uskaltanut edes ajatella pakkauksen sisään kurkistamista. Entä jos se ei täyttäisikään niitä odotuksia jotka olin siihen kohdistanut? Jos muovipussi ei tuntuisikaan enää sähköisen jännittävältä ja koko sisältö olisi suuri antikliimaksi kuten kun vuosikaupalla toivoin näkeväni naisten mutapainia ja lopulta näinkin vain kaksi ylipainoista rouvasihmistä ähertämässä ammeellisessa paskaa! En voinut riskeerata.

Joten Lego Basic 503 on edelleen avaamattomana kirjahyllyssä.

Ajatuksia sarjakuvien kustantamisesta (osa 1)

2007-06-03T23:43:00.000-07:00

"Tilaan pienkustannesarjakuvat suoraan tekijältä tai ostan festareilta".

Nämä ylpeyden kyllästämät sanat lausutaan nenä pystyssä ja oletetaan että omalla panoksella on näin pelastettu suomalainen sarjakuva. Ei pidä paikkaansa. Vaikka monelle tekijälle suora kontakti lukijaan on toivottavaa, ei vähiten siksi että ilman jälleenmyyjän välityspalkkiota voi omakustantaja pitää kaiken voiton ja sijoittaa sen väkijuomiin tai laittaa säästötilille karttumaan seuraavaa painolaskua odottelemaan, tämä hyöty on kuitenkin vain tilapäinen.

Pienkustantajien suurin ongelma on ettei kustanteita oikein tunnu saavan myyntiin minnekään. Työllä ja tuskalla painatteen tai kaksi voi saada yksityisiin kirjakauppoihin ja antikvariaatteihin keräämään pölyä. Muutamaa masentavan väristä liparetta tuskin hyllystä huomaa kukaan paitsi innokkaimmat alan harrastajat, jotka julkaisun kaupassa selattuaan "tilaavat pienkustanteensa suoraan tekijältä tai ostavat festareilta". Kun jälleenmyyjä ei saa aikaiseksi myyntiä, lisää kustanteita ei enää hankita vaan sijoitetaan rahat vastaisuudessa varmempiin myyntiartikkeleihin (joita riittää kyllä, kirjakauppa ei ole hyväntekeväisyyslaitos, kuule!) Pienkustannevalikoima ei tällöin kasva eivätkä sarjakuvaan vähemmän intohimoisesti suhtautuvat mutta silti potentiaaliset asiakkaat koskaan pääse tutustumaan kaikkiin niihin mainioihin painatteisiin jotka eräät ovat "tilanneet suoraan jne". Harvalla silloin tällöin sarjakuvia lueskelevalla tuskin on halua tilata omituisia pikku kirjoja sisältöä näkemättä saati vaivautua etsimään kustantajan yhteystietoja netistä.

On syytä muistaa että enemmistö Suomen sarjakuvapienkustantamoista on taiteilijoiden itsensä ylläpitämiä. Heillä mahdollisesti olisi muutakin tekemistä kuin vastailla tiedusteluihin, vahdata tilejä ja hoitaa postituksia. Pitkällä tähtäimellä suurin hyöty tekijöille, kustantajille ja lukijoillekin koituisi jos sarjakuvat ostettaisiin kaupoista ja samalla toivottaisiin kauppiaalta lisää samanlaista.

Suomen myydyimmistä kirjoista ja sarjakuvista monet ovat suosittuja osittain myös siksi että ne ovat helposti saatavilla. Kuinka moni suomalainen tilaisi Aku Ankan taskukirjansa suoraan Walt Disneyltä jos sitä ei olisi tyrkyllä jokaisen ruokakaupan kassajonon vieressä? Pienkustantamojen tuotoksia tuskin nähdään markettien hyllyillä mutta jos niitä joku ostaisi edes kirjakaupoista, voisi olettaa että monen kaupan sarjakuvavalikoima silloin laajenisi.

Propagandaministerin leikkikalut osa 2: Mishka-nalle

2007-05-22T22:21:00.000-07:00

Kuvan Mishka-nallen (vuoden 1980 olympialaisten maskotti) löytöpaikka ei tule mieleen mutta hänen pienen pöllöystävänsä pelastin kirpputorilta Nokialta. Myyjä oli omalaatuinen vanha huuhkaja joka alkoi heti kassalle astuttuani raivota nettihuutokauppakeinottelijoista ja oletti minun olevan sellainen (mikä pitää paikkansa). Livistin paikalta pöllö povitaskussa. Ulko-ovelle asti rouva huusi perääni kiroten kirpputorilöydöillä rahastavat sontiaiset.

Kaverusten yhtenevä materiaali, väri ja jalkaterien samankaltaisuus tuntuvat viittaavan siihen että nämä pehmolelut olisivat samasta lähteestä, ehkä jopa samaa sarjaa. Ankara googletus ei kuitenkaan tuottanut tulosta: Mishka (tai Misha) esitetään aina yksinään tai joskus harvoin ihmisten seurassa . Ei ole lähempiä ystäviä hällä. Valtavan Mishka-kokoelman vuosien varrella haalinut sukulaismies kertoi omistavansa myös lohikäärmeen, lampaan ja koiran jotka ovat samankaltaisia materiaaliltaan ja muotoilultaan. Ihanan pyöreitä, pehmeitä ja kolmiulotteisia!

Propagandaministerin leikkikalut osa 1: Smurffiina

2007-05-21T22:44:00.000-07:00

Löydetty syksyllä 2006 Bonuskirppikseltä, Tampereelta.

Vaimon kanssa olemme pohtineet asunnon ostamista ja velanmaksajiksi ryhtymistä. Yritys olla ajattelematta tulevaa velkakierrettä johti miettimään nykyistä maallista omaisuuttani ja sen arvoa. Olisiko se myytävissä jotta olisi maksaa käsiraha ensiasunnosta? Kirjoja ja lehtiä minulla on rajallinen mutta laadukas kokoelma. Pölynimurini maksoi 1200 euroa ja on täten arvokkain yksittäinen asia omistuksessani. Näiden ohella en omista oikeastaan mitään paitsi yhden hyllyllisen puhkikuunneltuja levyjä. Sitten on toki asiastomme joka on lähes poikkeuksetta 70-luvun Arabiaa.

Määrällisesti suurin ja arvollisesti mahdollisesti vähäisin rypäs tavaraa on lelukokoelmani. Pez-karkkiautomaatteja on joitakin satoja erilaisia. Yksi laatikollinen on vanhoja elektroniikkapelejä, Viewmaster-kiekkoja ja 80-luvun muoviukkoja. Sitten on siellä täällä pitkin asuntoa hajanainen valikoima yksittäisiä leluja, kirpputoreilta tehtyjä muutaman euron löytöjä jotka ovat omituisuudessaan huvittaneet , jos ei kauempaa niin ainakin kävelymatkan myyntitiskille. Mitä aikuinen mies, jolla on pian elinikäinen velka harteillaan ja yrityksen stressit päivittäisenä riesana tekee kaikella tällä?

Olen yrittänyt järkiperäistää ostoksiani siten että monissa hankkimissani leluissa on esineen täydellinen hyödyttömyys ja poikkeuksellisen onnistunut (tai mielenkiintoisella tavalla epäonnistunut) muotoilu yhdistynyt kutkuttavalla tavalla. Kuten nyt vaikkapa ylläkuvatussa Smurffiinassa joka kahden euron hintaisena vilkutti minulle lähikirppiksen ylähyllyltä. Kuinka voisin jättää moisen hankkimatta? Arvoitukseksi jää mahtaako kyseinen muotopuoli-smurffi olla käsityönä valmistettu uniikkikappale vai koneellisesti tuotettu kummajainen.