Yritin työttömäksi työnhakijaksi ensimmäisen kerran vuosituhannen vaihteessa. Ongelmaksi muodostui silloin se että tavallaan opiskelin edelleen. Opintotuet oli haettu ja käytetty. Piti joko valmistua Lahden Muotoiluinstituutista tai erota koulusta. Kumpikaan ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta joten kärvistelin vähäisillä kuvitustuloillani.
Muutama vuosi myöhemmin kun valmistuin medianomiksi, marssin uudelleen työkkäriin siinä toivossa että saisin viimein helpotusta vaikeaan taloudelliseen tilanteeseeni. Hampaat olivat alkaneet tippua suustani joten hammaslääkärikuluihin pelkästään kului pitkä penni. Hakemuksessa kysyttiin onko minulla ollut yritystoimintaa edellisen kymmenen vuoden aikana. Totuudenmukaisesti vastasin että olin ollut perustamassa Arktinen Banaani-kustantamoa ja ollut siinä osakkaana ja hallituksessa muutaman vuoden. Tämän huomattuaan virkailija ohjasi minut suljettuun pieneen huoneeseen jossa oli tällaisiin tapauksiin erikoistunut pieni mies. Kohdevalo suunnattiin kasvoihini kuin vakoilujännäreissä ikään. Yritin kuulustelussa selittää etten ole ollut yrityksessä mukana moneen vuoteen enkä ollut siitä koskaan hyötynyt taloudellisesti millään tavalla. Osakkeetkin olin myynyt tappiolla pois. Sanominen ei kuitenkaan riitä, pitää olla mustaa valkoisella. Osakekaupoista en ollut saanut mitään tositetta ja yrityksen johto oli siinä määrin käärmeissään nousujohteisen toiminnan hylkäämisestä etten saanut sieltä kirjallista todistusta siitä etten ole yrityksessä mukana saati muutakaan vastausta aneluihini. Työmarkkinatuen ja asumistuen osalta tuli kielteinen päätös.
Muutama vuosi kului, kuvitushommia riitti. Sain jäljitettyä osakekauppatositteen Jyväskylän maistraattiin ja sain siitä maksua vastaan kopion. Viimein sain todistettua Työvoimatoimistolle etten ole yrittäjä ja kolmen kuukauden karenssin jälkeen pääsin sovitellun päivärahan piiriin eli kuvitustöiden osalta kuivina kuukausina sain Kelalta joitakin satoja euroja. Kyse on pienestä summasta mutta kaiken sen säätämisen jälkeen tilille tihkuvat valtion rahat tuntuivat paljon enemmältä.
Muutimme Heinolaan, eleltiin vaimon kanssa hänen opintotuellaan ja minun sovitellun päivärahani ja kuvituspalkkioideni varassa ihan mukavasti sillan kupeessa pienessä kaksiossa. Sitten jouduin erään työkkärin virkailijan silmätikuksi. Nimimuistini on huono, mutta hänen nimensä on polttoraudalla merkittynä aivooni. En unohda sitä nimeä joka tiesi aina pahaa kun se narisevalla äänellä lausuttiin korvaani joka arkipäivä parin kuukauden ajan. Virkailija halusi tietää kaiken kuvitustyöstäni. Hänelle oli mahdotonta käsittää että joku voi tehdä töitä ilman työsopimusta. Hän halusi tietää kuinka kauan (tunteina) minulla menee kuvituksen tai sarjakuvan tekemiseen ja kuinka teen sen. Sen lisäksi että hän soitteli minulle joka päivä ja vaati käymään toimistolla ja kirjoittamaan lukuisia selvityksiä, virkailija alkoi soitella myös työnantajilleni kysyen samoja kysymyksiä. Heidän piti kirjoittaa allekirjoitetut lausunnot toimenkuvastani kuvittajana ja selittää miksei minulla ole työsopimusta ja niin edelleen. Muutama pitkäaikainen pesti lopahti tähän häiriköintiin.
Toinen työkkärin virkailija keksi että kannattaisi mennä jollekin kurssille, auttaa itseä työllistymään paremmin kun kuvitustyöstä ei tuntunut saavan riittävästi ansioita. Jospa vaikka yrittäjäkurssille. Hain Työvoimatoimiston järjestämälle yrittäjäkurssille, josta minulle sanottiin suoraan että tulijoita on niin paljon että olisi epätodennäköistä että minut valittaisiin mukaan. Samaan aikaan Lahdessa järjestettiin viikonloppuisin intensiivikoulutusta yrittäjäksi aikoville. Kurssi oli lyhyempi ja maksullinen. Sinne pääsisi kuka tahansa joka maksaa osallistumismaksun joka muistaakseni oli viitisenkymmentä euroa. Soitin työkkäriin ja kysyin mitä minun pitäisi tehdä? Olisiko väliä kummalle kurssille menen? Virkailija neuvoi maksamaan 50 euroa ja menemään kurssille Lahteen. Näin tein.
En enää muista kuinka tosissani tuossa vaiheessa olin yrityksen perustamisen suhteen. Muistelen ajatelleeni että olisi hauska perustaa nettikauppa ja ryhtyä tuomaan maahan sarjakuvia ja kirjoja. Samalla selkeytyisivät omat kuvituskuviot kun voisi laskuttaa yrityksenä. Ja olisi pakko yrittää kovemmin kun ei saisi enää soviteltua päivärahaa. Samalla halusin nauttia valtion tarjoamasta ilmaisesta rahasta mahdollisimman pitkään. Kun se kuitenkin oli omasta mielestäni perusteettomasti minulta evätty monen vuoden ajan.
Käytyäni kurssin sain Heinolan työvoimatoimistolta kaksi tiedonantoa samassa kuoressa. Ilmoitettiin että selvitykseni kuvitustyöstäni on hyväksytty toistaiseksi ja samalla on tehty taas muutamaksi vuodeksi eteenpäin päätös siitä etten edelleenkään ole enää Arktisen Banaanin osakas. Unohtui tuosta aiemmin juuri tämä viimeksi mainittu, että päätös siitä etten ole enää yritystoiminnassa mukana piti tehdä uudelleen ja uudelleen vaikka paperit osakekaupoista oli toimitettu ja muut selvitykset tehty.
Samalla tuli toinenkin tiedotus, jossa määrättiin kolmen kuukauden karenssi siitä etten ollut mennyt Työvoimatoimiston järjestämälle yrittäjäkurssille. Pöyristyneenä soitin minua ohjeistaneelle virkailijalle joka sanoi olevansa pahoillaan ja kanssani samaa mieltä että kyseessä on vääryys, muttei kuitenkaan voisi tehdä asialle mitään koska asiasta on päättänyt joku toinen virkailija.
Tästä viimeisestä käänteestä suivaannuin siinä määrin että sain pontta hakea starttirahaa ja laittaa yrityksen vireille. Ajattelin että perustamalla yrityksen järjestäisin itseni tilanteeseen etten enää voisi hakea mitään tukia mistään enkä olisi enää Työvoimatoimiston virkaintoisten virkailijoiden mielijohteiden armoilla. Sain yritysajatukseni kuulostamaan niin onnistuneelta että sain starttirahaa, toisin kuin muut tutut jotka hakivat samaa rahaa samaan tarkoitukseen. Starttirahan loputtua minulta loppuivatkin tulot lähes täysin ja olen sittemmin elänyt hyvätuloisen vaimoni siivellä.
Vaikken itse kostu yritystoiminnastani juuri mitään, ajattelin että joku muu voisi siitä hyötyä ja olen siksi ottanut muutamia työharjoittelijoita yritykseeni. He ovat hyötyneet harjoittelusta korotetun työmarkkinatuen muodossa ja saaneet samalla verenhimoiset virkailijat hetkeksi pois kimpustaan. Järjestely on toiminut mielestäni hyvin vaikka onkin ollut hankalaa keksiä harjoittelijoille tekemistä ja toisaalta täytellä tarpeettomia papereita yhdestä jos toisestakin asiasta.
Tänään sain viestin edelliseltä harjoittelijaltani että pitäisi toimittaa lisää selvityksiä. Työvoimatoimistolta saamani lomakkeet täytin kaikki jämptisti, allekirjoitin, päiväsin ja toimitin oikeaan osoitteeseen. Ne on kuulemma heitetty paperinkeräykseen. Harjoittelijan mukaan lähettämäni paperit ovat hyvä alku, josta jatkaa paperien täyttelyä. Pitäisi saada työtodistusta ynnä muuta virallista paperia aiemmin pyydettyjen jatkeeksi.
Näin punaista. Aivossa sykkii Heinolan työvoimatoimiston virkailijan nimi ja ne kurjat kuukaudet joiden aikana podin vatsanväänteitä ja valvoin yöt odottaen aamulla tulevaa soittoa jossa tivataan jälleen uutta järjenvastaista asiaa ja sen tiimoilta kirjallista selvitystä.
Ymmärrän että systeemi on suunniteltu sellaiseksi etteivät kaikki tyhjäntoimittajat pääse imemään hyvinvointivaltion nisästä veronmaksajien rahoja, mutta jotain rajaa! Oma kokemukseni on että Työvoimatoimiston systeemeillä ei työllistetä ketään vaan juuri päinvastoin torpedoidaan nekin vähäiset mahdollisuudet jotka työttömällä on itsensä työllistämiseen. Tai ehkä tarkoituksena on luoda henkisesti niin piinallinen tilanne että henkilö poistuu työttömyystilastoista tavalla tai toisella omatoimisesti.
Vihaan Työvoimatoimistoa!
0 comments:
Post a Comment