Wednesday, January 14, 2009

Jeesus tuomitsee haudanryöstäjät ehkä jo tänään

Moni antikvariaatin omistaja on neuvonut pitämään silmällä puolisalossa lepattavia lippuja kerrostalojen pihalla. Kun joku kuolee, pian tulevat sukulaiset tyhjentämään asunnon. Tällöin päätyy moni arvokas kokoelma roskalavalle. Paljon liikkuu legendoja ilmaiseksi löytyneistä 50-luvun Aku Ankkojen vuosikerroista nahkakansiin sidottuina ja itsensä hengiltä juoneiden proge-äijien jätekeräykseen päätyneistä vinyylikokoelmista. Kannattaa siis olla skarppina kun on mahdollisuus tuottoisaan haudanryöstöhankkeeseen.

Itse olen pidättäytynyt moisesta aktiviteetista mutta toissapäivänä sattui piripintaan täytetty roskalava päiväkävelyreitilleni joten menin kurkkaamaan. Lavalla oli muun käyttökelpoisen tavaran ohessa tuhansia kirjoja. Kaikki edellisen yön tihkusateen pilaamina. Otin muutaman jälleenmyyntikelpoisen kenkätelineen kainalooni ja kävelin kotiin mieli mustana siitä että joku oli hävittänyt sellaisen määrän kirjoja. Muutaman tutkimani laatikon perusteella kyseessä ei ollut edes kokoelma Valittujen palojen lyhennelmiä tai Kirjakerhon kirjoja vaan oikeasti hyvää tavaraa. Jotenkin kuvaavaa on että ensimmäinen tutkimani laatikko sisälsi uudehkoja Leg show-pornolehtiä ja toisessa laatikossa oli kuvateoksia Hitleristä. En viitsinyt sen syvemmälle tonkia koska olin jo pahoittanut mieleni näistä kahdesta turmallusta aarrelaatikosta.

Seuraavana päivänä kävelin jälleen samaisen jätelavan ohi ja menin katsomaan josko olisi tullut lisää kirjoja. Kulunut vuorokausi oli ollut kylmä mutta kuiva, joten saattaisi löytyä ehjiäkin kirjoja. Jätelavan takaa kurkisti Charlton Hestonin näköinen vanha mies saha kädessään. Hän oli juuri sahaamassa lipastoa osiin. Kun olin kaivanut jätelavalta hienon nahkasalkun ja tyylikkään vanhan tv-tason ja olin aikeissa lähteä niitä kärräämään kotia kohti, vanha mies tuli juttelemaan. Vaimonsa rappioveljen jäämistöä tässä hävitetään, hän kertoi. Tavaraa oli ollut valtavasti, edessämme seisova täysi roskalava oli näet jo toinen täysi lavallinen. Edesmenneen kokoelma oli täyttänyt lattiasta kattoon kolmion kaikki kolme huonetta. Kirosin piloille menneitä hyviä kirjoja. Mies kertoi vieneensä viitisen sataa vinyylilevyä pari päivää aiemmin Pelastusarmeijalle ja saman verran laatukirjallisuutta korttelin päässä olevaan Fidaan. Reilut sata parasta painotuotetta oli vaimonsa (iäkäs kirjastonhoitaja) varannut itselleen. Kerroin että olen kirjakauppias, olisin mieluusti ottanut vastaan kaikki kirjat jotka nyt mätänivät käyttökelvottomiksi roskalavalla. Kierrätys on valttia, kaikelle löytyy joku ottaja kyllä. No voihan nenä, totesi mies, mielellään olisimme ne antaneet jos olisimme tienneet. Paljon oli katsos hyvää kirjaa, kaikkea ei jaksettu Fidaan kantaa. Vaimon velipoika kiersi paljon ulkomailla ja osteli sieltä kirjoja etupäässä englanniksi, melkein kaikki kirjat olivat ihan lukemattoman näköisiä mutta osan hän oli ostanut niistä akvaarioista vai mitä ne nyt on. Kiitin tv-tasosta ja kävelin kotiin entistä ärtyneempänä.

Tänään päiväkävelyllä kiersin roskalavan monen korttelin päästä, koska en halunnut enää ajatella menetettyjä mahdollisuuksia, mutta Charlton Hestonin näköinen mies tuli yllättäen kadulla vastaan ja kyseli hyvää ruokapaikkaa. Osasin suositella erästä perinteistä suomalaista ruokaa valmistavaa ravintolaa korttelin päässä. Etenkin maksapihvit ja perunamuusi ovat siellä pidemmänkin kävelymatkan arvoisia. Mies kiitti vinkistä ja alkoi kirota jälleen haaskuuseen menneitä kirjoja.Olin jo lähdössä kun mies keksi tarjota minulle kirjoja jotka vaimo oli varannut itselleen. Niitä lähdettiin siitä samantien katsastamaan. Kävellessä asunnolle mies lupaili että jos kaikki vien niin ilmaiseksi saan, mutta jos heittäydyn valikoivaksi, pitäisi maksaa. Lupasin ottaa kaikki.

Vaimo oli juuri sen näköinen kuin Charlton Hestonin kirjastonhoitaja-rouvan luulisi olevan. Hän hätisti välittömästi miehensä pois asunnosta ja harmitteli sitä että mies oli mennyt ihan ilman edestä lupaamaan niin hyviä kirjoja. Kyllä niistä jotain rahaa pitäisi saada, totesi nainen ja pälyili minua epäilevästi päästä varpaisiin ja takaisin useita kertoja. Toisaalta vaimo olisi mieluiten ne antamassa Fidalle, koska silloin osa rahasta menisi lähetystyöhön. Jokin pieni ääni päässäni kehoitti olemaan pitämättä vakiopuhettani siitä kuinka tuhoisaa kaikenlainen lähetystyö ja muu kehitysmaiden touhuihin puuttuminen on. Unohtamatta sitä että monet uskonnolliset kirpputorit ovat todella nirsoja hyllyyn päätyvän tavaran suhteen. Olisi melkein sama kipata tavara kaatopaikalle. Ja ahneitakin ovat!

Kirjoja oli kymmenisen muuttolaatikollista. Ne olivat juuri sellaisia tylsähköjä tietokirjoja ja muita yleisteoksia joita kirjastonhoitajan olettaisi poimivan dekadentin veljensä jäämistöstä. 50-luvun tytöt. Maailmanhistoria. Elokuvan historia. Anni Polvan kootut teokset. The Fashion of the 70's. Erilaisia autoilua käsitteleviä kirjoja. Karttoja. Sanakirjoja.

Minkälainen kirjakauppa teillä oikein on, kysyi rouva. Kerroin että etupäässä sarjakuvia. Ai että lapsille ja nuorille? Ei kun aikuisille. Ai että jotain aikuisviihdettä? Ei, vaan äh, teillä tuntuu ammatistanne huolimatta olevan sellainen aukko sivistyksessä että kuluneen muutaman vuosikymmenen ajan on alettu Suomessakin julkaista sarjakuvia joilla on joku muukin funktio kuin lasten aivoton viihdyttäminen. En minä kaikkea tiedä, etupäässä luen Raamattua, onko teillä isokin kirjakauppa? 30 neliötä. Eihän se ole mitään, eivät nämä kirjat sinne mahdu! Kuulkaas rouva, hyvin mahtuu, eihän tässä ole kuin satakunta eeposta! Taidan silti viedä Fidalle nämä. Älkääpäs nyt...

Kirjakasoja kolutessani rouva alkoi puhella omia asioitaan. Veli oli kuulemma löydetty "tuosta lattialla näkyvän ison veritahran kohdalta" jossa hän oli maannut päiväkausia. Pian hän kuulemma palaisi helvetin iänkaikkisissa liekeissä. Jos hän olisi ottanut Jeesuksen sydämeensä 15-vuotiaana kuten minä, saarnasi rouva, olisi hänen elämänsä edennyt kohti parempaa huomista, kohti kirkkautta, eikä hän olisi kuollut yksin asuntonsa lattialle perverssin kokoelmansa ympäröimänä. Muuten, nuori mies, oletteko Te ottaneet Jeesuksen henkilökohtaiseksi pelastajaksenne?

Jos olen jotakin vuosien varrella oppinut uskovaisista, kannattaa aina olla heidän kanssaan samaa mieltä. Uskovaisen mielipiteitä ei pysty yhdessä keskustelussa, tai mahdollisesti koskaan, muuttamaan joten rehellisesti käydyn keskustelun seurauksena on molemmilla osapuolilla poikkeuksetta paha mieli. Eli myönsin. Myönsin että Jeesuksen totuus palaa minun sydämessäni, useimmiten säästöliekillä mutta varmana ja iänkaikkisesti. Vaimoni myös, yhdessä ylistämme Jumalaa ja joskus syntyvät lapsemmekin tulevat laulamaan kanssamme hoosiannaa. Tunnustin samalla että kirkosta olemme vaimoni kanssa eronneet, koska emme usko järjestäytyneeseen uskontoon, uskomme ainoastaan siihen että Raamattu on totta ensimmäisestä kirjaimesta viimeiseen välimerkkiin saakka ja samanmielisten ystäviemme kanssa istumme iltaa keskustellen uskon asioista. Samalla kävin kirjakasoja kuumeisesti läpi. Ihan hyvää vaikkakin tylsää tavaraa!

Mutta se ei riitä, huudahti rouva, loppu on pian käsillä. Nyt on aika uskoa enemmän kuin koskaan sillä pian, ennemmin kuin arvaatkaan, tuomio on tuleva. Aurinko tulee sammumaan ja Herramme Jeesus Kristus laskeutuu maan päälle ja nostaa meidät kirkkauteen. Ja kaikki ne jotka eivät usko, heidät lähetetään ikuiseen kärsimykseen, jossa heitä piinataan iäisestä iäiseen. Nuori mies, nyt rukoilkaamme yhdessä!

Lyhyen hartaushetken ajan olin polvillani eteisen lattialla kädet ristissä ja laskeskelin mielessäni kirjojen jälleenmyyntiarvoa, joka oli lähempänä 500 euroa. Kuten olin odottanut, yhteisen hetkemme jälkeen rouva otti puheeksi taloudelliset asiat. Minua korpesi jo siinä määrin koko nainen ja hänen aivoton uskonnollisuutensa että tarjosin pokkana 50 euroa. Se on aika vähän, myönsi saarnastaan hikisenä kiiltävä rouva, mutta olkoon menneeksi. Myytsä vielä noi stereot tosta, kysyin vielä kun vatkasin rouvan velttoa kättä poistuessani.

Ennätin istua kotona joitakin kymmeniä minuutteja kun satuin ajattelemaan että olin rouvalle maininnut kirjakauppani sijainnin. Riensin äkkiä putiikille ja vaihdoin kaikki ikkunassa olevat kirjat. Arveluttava aikuisviihde vaihtui perinteisiä arvoja edustaviin perhekirjoihin ja vanhoihin leluihin. Jossain määrin hävetti moinen laskelmointi, mutta kammotti ajatus että menen kuudelta sovitusti kirjat hakemaan ja Charlton Heston huutaa postiluukusta että häivy liekkimereen paistumaan sinä Saatanan kirjalähettiläs!